torstai 21. marraskuuta 2013

Tavarat reppuun

Meidän pieni muru sai ristiäislahjaksi kummeiltaan Fjallraven Kånken mini repun. Siihen on pakattu vaippoja ja muita tärkeitä tavaroita isommille ja pienemmille matkoille. Tämä klassikko reppu on pitänyt suosionsa vuosienkin jälkeen ellei jopa kasvattanut sitä. Yläasteella ompelin itselleni oman Kånken repun ottamalla mallia kaverini repusta :) Tiistaina jälleen pakkasin pienelle murulle tavarat reppuun ja hoitolaukkuun. Lapset menivät mummille ja papalle hoitoon.






Mieheni oli ystäviensä kanssa järjestänyt meille liput Flogging Mollyn keikalle Tampereen Pakkahuoneelle. Bändi on mieheni ja hänen ystäviensä lempibändejä, joten odotukset olivat korkealla. Meitä kokoontui Tampereelle yhteensä viisitoista. Miesvoittoisessa porukassa oli hyviä ystäviä sekä uusia tuttavuuksia. Minulle bändi oli suhteellisen uusi tuttavus, mutta suurimman osan kappaleista tunnistin ja pystyin jopa mukana laulamaan. Ei kyllä jouduttu pettymään, bändi oli loistava ja tunnelma oli hyvä.

Sain viedä pienelle murulle kummeilta tuliaisia. Poju sai ihanat pöllöpeiton, tossut ja viiksisukat. 
Kiitos vielä kerran :)


Kuvia keikalta tai muuten meidän illasta ei ole näyttää, sen verran sumuisia ja tärähtäneitä versioita tuli otettua. Oli kyllä niin mukava nähdä ystäviä ja tutustua uusiin ihmisiin. Tällaiset yllätykset mieheltä ovat aina kivoja ja kiitos vaan P kun jaksoit järjestää meidät koolle.

Lupailin eilen kirjoitella vielä illalla, mutta väsymys iski ja päätin suosiolla jättää kirjoittelun tähän päivään. Pitäisi oppia ettei kaikki aina menekään suunnitelmien mukaan ja tästä syystä jättää lupauksia vähemmälle :)

EDIT: Tämä näyttää olevan 100 postaus Heinässä heiluvassa :)


Mukavaa torstaita kaikille!




15 kommenttia:

  1. Ihanat nuo pikkuiset lenkkarit! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana idea kummeilta tuo reppu. Itteäkin vähän himmottais ostaa pojalle tuommoinen.. Onnea 100:sta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuo oli kyllä ihana lahja, siihen mukaan vielä Lokki Joonatan kirja. Voin niin kuvitella muru kulkemassa reppu selässä kerhoon :)

      Poista
  3. Söpöt tuliaiset! Tiedätkö mistä noita sukkia voisi ostaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin, sukat taisivat olla Kappahlin valikoimaa.

      Poista
  4. Voi, mitkä sukat!!! Ja ihania tuollaiset pienet arjesta irtaantumiset:)! Kiva, että teillä oli kiva keikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukat menivät niin Movemberin kunniaksi jalkaan :) Arjesta pitää kyllä välillä irtaantua myös, tekee niin hyvää. Keikka oli kyllä loistava!

      Poista
  5. Mää muistan tuon repun hyvin omilta nuoruusvuosiltani. Olen sellaista haaveillut ittellenikin "aikuisten" koossa, mutta tähän päivään mennessä ei ole tullut hankittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haaveilin siitä kunnes ompelin itselleni sen hienon mustan version :)

      Poista
  6. Ihanat sukat ja pienet kengät :) Oih <3

    VastaaPoista
  7. Kiva kun kävit vierailulla blogissani! :) Ja kiitos kommentista! Käyn usein kurkkimassa täällä sun ihanaisessa blogissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyn useinkin piipahtamassa, en vain aina ehdi jättämään kommenteja... pitäisi kyllä aina muistaa jättää :)

      Poista
  8. Sinun viesti on jäänyt tänne kaikkien väliin ja nyt vasta huomasin tämän :/ Ihana kun olet jäänyt Johanna lukijaksi :)

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...