perjantai 20. joulukuuta 2013

Luukku 20. ★ Paketointia


Lahjat kuuluvat oleelisena osana jouluun, aina ei tarvitse kaikkea ostaa kaupasta, jotain voi tehdä myös itse. Kuitenkin lahjat on aina kiva pakata jotenkin, mutta senkään ei tarvitse olla aina se perinteinen räiskyvä, monenkirjava paperi, perinteisellä nauhalla. Usein kuitenkin itsekin paketoin lahjat ihan perinteiseen tapaan ja osa syynä on myös ajan puute. Olen pitkään tykännyt ihan voimapaperista, valkoisesta paperista, yksinkertaisista koristuksista, itsetehdyistä pienistä jutuista. Paketti voi olla minkälainen vain. Kaikenlaista kivaa askartelutavaraa löytyy useista kaupoista ja nettikaupoista eli valinnanvaraa on. Minullekin on ostosreissuilta tarttunut mukaan vaikka ja mitä.


Tänä vuonna olen kokeillut vaikka minkälaisia paketointi-ideoita. Voimapaperi on kyllä vienyt nyt voiton yksinkertaisuudellaan. Löysin Tigerista ihania viiksileimoja sekä -muistilappuja, jotka oli pakko ottaa mukaan paketointiin. Poikien ja miesten lahjoihin viikset minusta sopivat erittäin hyvin.




Tässä muutama hieman erilainen paketti. Myös erilaisia teippejä voi hyödyntää paketoinnissa.





Enää 4. yötä jouluun...



10 kommenttia:

  1. Kiva paketti ja mulla on myös noita "vanhan ajan pakettikortteja" :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita lahjoja! :-) Meilläkin on käytetty mm. nuita pakettikortteja, niin yksinkertaisen kauniita! :-)

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköisiä lahjoja. Aika usein se tuppaa menemään siihen räikeään pakettiin juurikin ajanpuutteen vuoksi.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania paketteja!

    VastaaPoista
  5. Voi ei mä haluun noita viiksiä, ne on niin ihanat! Hitsi vie täässähän on vielä suunnattava Tigeriin kesken jouluhässäkän;)
    Minä myös tykkään tuosta voimapaperista, yksinkertaisen kaunis.

    VastaaPoista
  6. Ihania paketteja ja älyttömän hyviä ideoita! Itse tulee aina paketoitua samalla tavalla perinteisen tylsästi, mutta tämä postaus sai ainakin mut innostumaan uusista paketointikikoista : )

    VastaaPoista
  7. Ihania, hauskoja paketteja! :)

    VastaaPoista
  8. Nämä on niin suloisia! <3 Ihanaa joulua!

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille kommenteista! Näin jälkikäteen vasta huomasin etten ollut vastannut näihin loman aikana saamiini kommentteihin vaikka ne kaikki silloin joulun alla luinkin <3

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...