Blogeissa on kiertänyt haaste, jossa esitellään bloggauspaikka. Tätä haastetta on ollut hauska seurata muissa blogeissa, koska aika moni minun tavallani bloggailee vähän siellä ja täällä. On näkynyt upeita työpöytiä, pehmoisia sohvan nurkkia sekä keittiön pöytiä. Sain haasteen Susannalta, Jennalta sekä Niinalta, kiitos kovasti haasteesta ♥
Minun bloggauspaikkani vaihtelee tilanteen mukaan, mutta useimmat postaukset syntyvät keittiön pöydällä tai sohvan nurkalla. Meidän vanha kannettava jaksaa vielä toimia luottokoneenani ja sen kanssa olemme tälläkin hetkellä reissussa. Olen nimittäin Helsingissä kolmen päivän koulutuksessa. Tänään saankin tämän koulutuksen valmiiksi, jee!!! Olen siis (ehkä) hieman pätevämpi palatessani takaisin työelämään.
Keittiön pöydän nurkka on siis yksi vakipaikoistani, ei siis mitenkään erikoinen paikka. Tässä kone saa olla rauhassa perheen pieniltä tutkijoilta, koska ihan parastahan on repiä koneesta johto irti, painella nappeja tai laittaa kansi kiinni.
Viiviltä sain hyvän vinkin mistä saa ladattua tosi kivan kellonäytönsäästäjän. Tästä tykkään tosi paljon, yksinkertaisen kiva! Näytönsäästäjä on ladattu täältä.
Minulla on tapana kirjoitella muistikirjaan ideoita joita minulle vähän väliä tulee. Osan niistä toteutan ja osa jää toteuttamatta. Muistikirjaan tulee kirjattua myös kivat ideat muista blogeista sekä tällä hetkellä myös vinkit hyvistä kameroista ja objektiiveista. Kirjanen ja kynä ovat Tigerista.
Täällä tutussa sohvan nurkkauksessa bloggailen myös mielelläni. Varsinkin kun lapset ovat nukkumassa ja saan sitä omaa aikaa.
Otin kuvan myös makuuhuoneemme pienen pienestä työnurkkauksesta, joka on mieheni valtakunta. Laajempi kuva oli kuitenkin niin pimeä ja rakeinen, että päätin kuvan nyt jättää julkaisematta. Työpisteestä voit lukea aiemman jutun täältä. Työpiste on siis täysin mieheni toiveiden mukaan toteutettu, mutta siellä käyn kirjoittelemassa silloin kun mies tarvitsee läppäriä.
Seinälle on kuitenkin nyt teipattu rennosti kuukausikalenteri, joka on tulostettu ilmaiseksi täältä. Ihastuin noihin tulevien kuukausien kuvioihin ja väreihin. Mukavaa kun kuukausi pian vaihtuu :)
Olen seinälle teipannut kalenterin lisäksi pienemmän kalenterin, josta on kaikki kuukaudet valmiina nippuna. Meidän 3vee on tehnyt tuon kalenterin äidille kerhossa ♥ Vieressä onkin meidän neidin piirros, joka oli myös pakko saada seinälle.
Tässä vielä kuvia tulevista kalenterikuukausista, jos joku vielä kaipailee kalenteria tälle vuodelle. Kuvat ovat täältä.
Tänään onkin tiedossa todella mukava ilta!
Mukavaa perjantaita kaikille!