tiistai 23. joulukuuta 2014

23. ★ Joulu ja kuusi tullut on + arvonnan voittaja


Ihanaa, joulu on tullut ja saa viimein vaan nauttia. Alkuviikon työt on tehty ja pieni joululoma on paikallaan. Kävin hakemassa meille pienen joulukuusen, joka ei ollutkaan niin mini kuin alkuun ajattelin. Lapset koristelivat kuusen ja sain jopa jo toppuutella, ettei kuusi olisi olut aivan täynnä koristeita. Tänä vuonna kuusi on koristettu valkoisilla ja hopeilla tähdillä, poroilla palloilla ja sydämillä. Osa tehty itse, osa ostettu. Muutama musta pallokin on kuuseen laitettu, koska vaativa komppania ei antanut tässä asiassa äidille periksi.





Me tultiin tänään miehen vanhempien luokse joulunviettoon. Tiedossa on siis mitäpä muutakaan kuin paljon syömistä, saunomista, ehkä hieman paljuilua ja ulkoilua. Ja tietenkin se huominen kohokohta eli joulupukin saapuminen.


Pakko mainita, että tykkään noista meidän olohuoneen lampun tekemistä varjoista meidän seinillä. Näissä iltakuvissa ne taitaa ensimmäisen kerran näkyä täällä blogin puolella.


Mutta nyt joulukalenterin viimeisen arvonnan voittajaan, joka saa itselleen todella kauniin Bambi Designsin käsikorun haluamillaan teksteillä. Arvontaan osallistui hieno määrä lukijoita ja arpoja tuli yhteensä 310. Kiitos paljon kaikille osallistuneille! Ja erityiskiitos tietenkin Bambi Designsille arvontapalkinnosta.

Rumpujen pärinää... Voittajaksi nousi arpa numero 37 eli Marja Kivinen.


Tuhannesti onnea Marja!


Koru ei ihan ehtinyt pukinkonttiin, mutta onneksi siitä ehtii nauttimaan joulun jälkeenkin. Laitan voittajalle sähköpostia tulemaan :)



Oikein oikein ihanaa joulua kaikille <3


Laura

26 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat ja tunnelmat!
    Hyvää Joulua<3

    VastaaPoista
  2. Oikein Hyvää Joulua myös sinne♥

    VastaaPoista
  3. Ihanaa joulua teidän perheelle! <3

    VastaaPoista
  4. Ihana valojen ja varjojen tanssi seinillä!
    Olkkarinne on joulun tunnelmaa täynnä.

    Iloista joulunaikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo varjot on kyllä hauskat! Illalla ne aina huomaa :) oikein ihanaa joulua sinullekin Teija <3

      Poista
  5. Aivan ihana kuusi teillä!! ♥ Ihanaa joulua!! ♥ ♥

    VastaaPoista
  6. Voi miten kauniit kuvat ja ihana joulutunnelma <3 Ihanaa Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna, joulu on kyllä ihanaa aikaa! Oikein ihanaa joulua sinullekin!

      Poista
  7. Ihanaa joulunaikaa teille ♥

    VastaaPoista
  8. Teillä on niin kaunista ja ihanat kuvatkin.
    Hyvää joulua teidän perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia <3 oikein hyvää joulua teillekin!

      Poista
  9. Oikein ihanaa joulua sinulle ja perheellesi ♥

    VastaaPoista
  10. Aivan mielettömän kaunista teillä <3 <3 Ihanaa joulua rakas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 <3 tuu taas pian kyläileen! Hyvää joulua ihana!!!

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...