keskiviikko 10. joulukuuta 2014

10. ★ Pulassa + arvonnan voittaja



Olen täällä tuskastellut Bloggerin kanssa, joka ei ole suostunut yhteistyöhön. Kuvatila on ilmeisti lopunut juuri näin kivasti kiireiseen jouluaikaan. Olen yrittänyt onnistumatta pienennellä aiempia kuvia, koska tietämättömyyttäni ensimmäisen puolen vuoden aikana latasin tänne todella isoja kuvia ja nyt olen saanut koko blogin kuvamäärän täyteen. 

Jos joku osaa minua autella, niin laita minulle vaikka mailia. Olisin todella kiitollinen! Löysin monta ohjetta muista blogeista, mutta oma kone ei anna tehdä niiden ohjeiden mukaan, joten pulassa ollaan. Tai sitten ongelma on minun ja Picasan välisessä yhteistyössä :) Pyrin saamaan ongelman ratkottua huomenna, kunhan kotiudun illalla lasten joulujuhlasta.

Sain teille onneksi edes tämän yhden kuvan laitettua 2. adventtisunnuntain kynttilöistä. Hieman eri aihe ja eri kuvat minulla oli mielessä, mutta mennään nyt näin.


~~~~~~~~~~


Nyt on tullut kuitenkin aika julkistaa Bambi Designs rannekorun voittaja!

Arvontaan tuli yhteensä 250 arpaa, kiitos kaikille osallistujille <3
Random.org valitsi voittajaksi arvan numero 190, joten voittaja on Ansa-Maria.

Tuhannesti onnea Ansa-Maria!


Laitan sinulle pian sähköpostia tulemaan, ellet ehdi ennen minua laittamaan postia :)



Hyvää yötä ja pitäkää peukkuja, että saan blogin taas toimintakuntoon!


Laura


15 kommenttia:

  1. Minä ostin aikoinaan lisää, monta vuotta sitten lisää tilaa. Ei siihen varmaan muita mahdollisuuksia ole ellei halua perustaa uutta blogian:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisätilan ostaminen on varmaan jossain vaiheessa edessä. En ymmärrä miten tuo nyt taas toimii ja ongelmaa ei olekaan. Olen ilmeisesti jotenkin umpisurkea käyttäjä tai sitten siinä oli taas jokin bloggerin oma ongelma! En kyllä halua perustaa uutta blogia, ehei... :)

      Poista
  2. Muistaakseni olen myös ostanut lisää, se oli halpa juttu. Ja joku mielestäni silloin vinkkasi että ainoa keino. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin halpa, että turhaa sitä varmaan muuten edes tekee... Ihana kun annoitte näitä vinkkejä mulle!

      Poista
  3. Mä olen kans ostanut lisätilaa. Maksaa muistaakseni noin 4 eur /vuosi eli naurettavan halpa ratkaisu uuden blogiosoitteen avaamiseen verrattuna :D Seuraat vaan bloggerin ohjeita, niin onnistut kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta, eli turha edes alkaa muuta tekemään jos hinta on noin halpa. Kyllä tuo tila alkaa oikeasti olla jo ihan lopussa. Varmaan päivistä vaan kiinni... Kiitos tästä :)

      Poista
  4. Voi harmi!
    No edellisistä kommenteista päätellen kumminin helposti hoidettavissa tuo tila ongelma :-)

    Kivaa joulunodotusta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noilla ohjeilla pitäisi homma helpottua :) onneksi täällä uskaltaa kysyä mitä vain :)

      Ihanaa joulunodotusta teillekin <3

      Poista
  5. Voi harmi! Mulla ei oo tullut koskaan vastaan samainen ongelma! Toivottavasti löydät ratkaisun.

    Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kaikki mullekin ihan uutta, olin ihan pulassa. Sain ehkä vähän tehtyä lisää tilaa tai sitten siinä oli jokin bloggerin oma juttu kun nyt on taas toiminut. Jotain mun pitää kyllä tässä kuitenkin lla tekemään...

      Ihanaa loppuviikkoa <3

      Poista
  6. Joo se oli ainakin joskus niin, että jos käyttää sitä kuvakokoa 800 kuvien latauksessa, niitä saa laittaa rajattomasti. Mutta siitä isommilla kuvilla ne alkaa käyttää sitä tilaa jota oli ilmaisena muistaakseni 1mt ja kun se täyttyy, on tosiaan laitettava uusi osoite tai ostettava lisätilaa. Itse olen maksellut jo vuosia sitä noin 2,5 dollarin vuosimaksua että sai lisätilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon käyttänyt kuvissa tuota leveyttä 800 mut alkuun en käyttänyt ja se kostautuu. Mutta tuo vuosimaksu on niin naurettavan pieni eli tuskin tuo ostaminen on paha idea! Kiitos tästä!!!

      Poista
  7. Mä käytän Picasassa sitä toimintoa, jossa pienennän kuvat siihen 800 kuvapisteeseen eli paina ruudun alareunassa nappia "vie" ja siitä sitten tallennat johonkin eri kansioon, itselläni on sellainen kansio kuin pienennetyt kuvat. Näin blogger ei ota kuvista tilaa kun ovat niin pieniä ja säästyt lisätilan ostamiselta.

    Mulla kävi muuten tuo sama ongelma ja siksi opettelin tuon pienentämisen. Se on ihan kätevää ja kun kansioi kuvat järkevästi, ne löytyvät sieltä aina vaikka uusiokäyttöön blogissa.

    Kerro ihmeessä onnistuitko.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tätä olen yrittänyt tehdä onnistumatta. Jostain syysta kone ei aukaise sitä oikeaa kohtaa mut laitan sulla mailia :) yritin jo kerran, mut jäi vissiin lasten touhutessa lähettämättä :) oon niin lahjakas näiden koneiden kanssa :)

      Poista
  8. Oho, osui voitto kohdalle. Laittelin sulle äsken sähköpostia :)

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...