tiistai 11. elokuuta 2015

Piristys





Saimme lauantaina rakkaan ystäväni perheineen meille kylään Turusta. Tehtiin matkalaisille ruokaa, jotta heillä ei olisi heti edessä uutta pysähdystä. Grillailtiin ja herkuteltiin porukalla. Sain tuliaiseksi upean kimpun vaaleanpunaisia pioneja, joita ehdin jo kesän aikana useampaan kertaan ihailla muiden kodeissa. 

Minun on pitänyt jo useampaan otteeseen aloittaa tuolien maalausprojekti, jotta saisin yhtenäisen ilmeen, mutta edelleen projekti on vasta suunnitteluvaiheessa. Täytyy tunnustaa, että olen vähän tietoisestikin siirtänyt urakkaa, koska tällä hetkellä tykkään erivärisistä tuoleista. Tai ehkä se on vain selittelyä, koska tarvisin joltakin maaliruiskua lainaan, enkä tiedä keneltä asiaa kyselisin. 




Eilen kävimme ostamassa neidillä penaalin, kyniä ja muita pieniä koulutarvikkeita. Koulu alkaa huomenna ja voin kertoa, että äitiä taitaa jännittää enemmän kuin neitiä. Onneksi koulu on todella hyvä ja sinne on tulossa kavereidenkin lapsia, joten eiköhän kaikki mene ihan hyvin.



Nyt varovaisuutta liikenteessä, siellä alkaa olemaan pieniä liikkeellä <3


28 kommenttia:

  1. Onnea pienen koulutielle - ja tsemppiä äidille! Koulun aloittaminen oli ainakin tälle äidille molempien lapsien kohdalla tunteikas juttu. Kivalta näyttävät tuolit noin eri värisinäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Hurjan jännää niin tyttärelle kuin äidillekin :D Niin hurjaa miten nopeaa aika on mennyt ja kuinka iso meidän vauva jo on... voin siis kuvitella miltä sustakin tuntui.

      Poista
  2. Onnea pikkuiselle koulutielle! <3 Kyllä se on iso hetke niin lapselle kuin vanhemmillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 On kyllä iso hetki, ei sitä aiemmin edes ajatellut. Rennosti mennään, eiköhän kaikki mene hyvin :)

      Poista
  3. Enkeleitä pikuisen koulutielle<3
    Kaunis tuo teidän pöytä ja tuolit!

    VastaaPoista
  4. Mä oon kans muilla ihaillut pioneita! Niin kauniita. PItäis saada omaankin pihaan! :) Onnea koulutielle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit on kyllä todella kauniita ja niitä oikein odottaa joka vuosi. Tämä vuosi melkein meni jo ohi :)
      Kiitos <3

      Poista
  5. Tsemppiä koulutielle, koko perheelle! <3

    Pionit ovat jotakin niin ihastuttavia! :-) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos <3 suuri päivä tiedossa :)

      Pionit ovat kyllä todellakin kauniita!

      Poista
  6. Kaunis kimppu pioneita!
    Turvallista koulumatkaa pikkuiselle♥

    VastaaPoista
  7. Kaunis kimppu! Siunausta ja kaikkea hyvää ekaluokkalaisen koulutielle <3 <3! Mäkin sain jjuuri tänään vahvistuksen ip-kerhosta! Yksi kivi tippui sydämeltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon S <3 Muistan niin hyvin sinun viime vuoden jännityksen, nyt se on mulla edessä. Hui! Aika menee liian nopeaa!!! Mahtava, että ip-kerho varmistui. Meillä neiti pääsee iltapäiviksi isovanhemmille eli ei tarvitse nyt ainakaan alkuun kerhoa. Vaikka siellä varmaan olisi enemmän tekemistä :)

      Poista
  8. Meilläkin on tänään aloitettu koulu! Tsemppiä koulunaloitukseen sinne myös.
    Mun silmää noi eriparituolit miellyttää, joten älä turhaan kiirehdi maalaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi teillä on jo tänään alkanut koulut. Ihanaa koulunaloitusta teillekin <3

      Taitaa mulla tuo maalaaminen hieman siirtyäkin, projektien aloitusvaikeutta :D

      Poista
  9. Ihanaa uutta syksyä, tai ehkä tässä vielä on kesää jäljellä...

    Ihanaa päivää sulle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Micu <3 Syksy sielt tulee, vaikka nyt vielä nautitaan täysillä kesästä näin arkisin menoin :)

      Oikein ihanaa viikkoa <3

      Poista
  10. Tsemppiä pienen koulutielle! <3 Aivan ihana pionikimppu, niin kauniin kesäinen.

    VastaaPoista
  11. Tykkään noista tuoleista valtavasti, joten ymmärrän, ettet kiirehdi niiden maalaamisen kanssa. ;) Turvallista alkavaa lukuvuotta ekaluokkalaiselle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ehkä siis ihan hyväkin etten kiirehdi :) Kiitos, huomenna on täällä paljon pieniä liikkeellä <3

      Poista
  12. Ihanat pionit <3 Tuo teidän ruokailuryhmä on kyllä niin upea kokonaisuus nytkin, ja onnea uudelle koululaiselle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ovat kyllä kauniita, omia lemppareita! Kiitos, tykkään kyllä tuosta noinkin, vaikka tuolien maalaamista suunnittelekin <3
      Koululainen kiittää <3

      Poista
  13. Tosi ihanalta näyttää! Onnea myös koulutaipaleelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna <3 Neiti on niin onnellinen koululainen <3

      Poista
  14. Voi huokaus kuinka kaunista. Tuo pöytä ♥

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...