maanantai 10. elokuuta 2015

Uuden makuuhuoneen ilme


Vilautin pari päivää sitten instagramissa kuvan meidän makuuhuoneesta, joka alkaa olla valmis. Nyt oli jo aika laittaa kännykkäkuvan sijaan kuvia tännekin makkarin uudesta ilmeestä. Yöpöytänä on betonipöytä, jonka tein keväällä ennen muuttoa. Pöytä odottelee edelleen viimeistelyä, mutta aika kivalta se näyttää jo nyt. Nappasin työhuoneessa olleet Saana ja Olli -tyynyt nyt makkariin ja laitoin vaihteeksi harmaat pellavalakanat sänkyyn. En ole käyttänyt enää pitkään aikaan sängyssä päiväpeittoa, koska tällainen huolettomampi petaaminen sopii minulle paremmin. 


Kerroinkin teille, että ostin jotain muutakin kivaa Turkista alemyynneistä. Sain tämän ison vaaleanpunaisen päiväpeiton -50% ja tämän jälkeen hinnasta otettiin vielä -20%, joten ei tainnut hinnaksi jäädä kymppiä enempää. Peitto on todella iso, mutta se toimii hyvin myös torkkupeittona. Se tuo myös kivasti vähän väriä muuten niin mustavalkoiseen ilmeeseen.



 


Minulla näyttää olevan tällä hetkellä vaaleanpunainen vaihe. Näyttää sama sävy olevan myös olohuoneen sohvatyynyissä. 


Viikonloppu meni rennosti festaritunnelmissa. Saimme koko perheelle liput perjantaille ja lauantaille, joten kävimme lasten kanssa katsomassa muutamia lasten suosikkiartisteja. Illasta päästiin viettämään laatuaikaa kahden kesken ja nähtiin samalla useita ystäviä. Oli kyllä niin mukavaa.


Oikein ihanaa alkanutta viikkoa!


34 kommenttia:

  1. Ihanan raikasta! Ja tuollaisen päiväpeiton ottaisin mieluusti itsellenikin. Todella kaunis <3 Iloa viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) tuo päiväpeitto oli kyllä löytö ja edullinen sellainen. Siihen mahtuu kääriytymään isompikin porukka :) Mukavaa viikkoa <3

      Poista
  2. Ihanan harmoniselta näyttää! Nuo pellavalakanat ovat tosiaan niin kauniit että olisi sääli vetäistä siihen päälle joku raskas päiväpeitto..

    Mukavaa uutta viikkoa ja reipasta kouluviikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) pellavalakanat on kyllä parhaat, ei meillä juuri muita enää käytetä. Ne on niin mukavan tuntuiset iholla. Ja ne saa näkyä huolettomasti ryttyisinä :D

      Oikein ihanaa viikkoa sinullekin. Meillä alkaa kohta esikoisella koulu :)

      Poista
  3. Kaunista! Mikä tuo ihana pöytä on?? Teitkö sen itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S <3 Oon tehnyt pöydän itse keväällä. Nyt vasta tajusin etten ole tehnyt siitä kuin pienen sneak peak jutun, ehkä olisi aihetta avata pöytäprojektia enemmänkin :)

      Poista
    2. Vitsit, minuakin kiinnostaisi tuo pöytä! Ja etenkin, onko jalat jostain hankittu vai onko nekin itse tehty?

      Poista
    3. Pitää kyllä nyt ehdottomasti tehdä erillinen juttu pöydästä. Jalat olen suunnitellut itse, piirroksen sekä selityksen avulla ne on teetetty :)

      Poista
  4. Tuollaiset löydöt ovat just parhaita. Hailakka vaaleanpunainen on meilläkin melkein aina suosiossa. Kivalta näyttää teidän uudessa kodissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin, edullisista löydöistä tulee niin hyvä mieli. Juurikin tuollainen hailakan vaaleanpunainen on ihana. Kiitos <3

      Poista
  5. Ihanan näköistä ♡ Vaaleanpunainen on alkanut houkuttaa täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna <3 Ajattelin, että vaaleanpunainen vaihe on jo mennyt ohi, mutta sieltä se näköjään taas puskee päätään ja vielä näin loppukesästä :D

      Poista
  6. Luhtalla on vähän samantyyppisiä päiväpeittoja, meillä on lahjaksi saatu vastaava valkoisena. :) Vaaleanpunainen sopii hyvin tuomaan vähän hempeämpää fiilistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi onko? Onpa kiva, että näitä saa täältäkin. Mulla olikin sellainen kuva, että olen nähnyt tuollaisen jossain aikasemminkin. Kivasti vaaleanpunainen sopi makkarin väreihin, vaikka ensin ajattelin onko se liian hempeä :)

      Poista
  7. Onpas kivannäköistä uudessa kodissa! Nätti peitto. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Mia <3 Mukava kuulla,että tykkäät.

      Poista
  8. Kaunista ja tuo pöytä on kyllä hieno!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiin <3 tykkään kyllä kovasti tuosta pöydästä. Siitä tuli juuri sellainen kuin olin ajatellutkin :)

      Poista
  9. Ihana tunnelma makuuhuoneessa, ja tuo peitto on kyllä ihana! Täälläkin koko kesä menty ilman päiväpeittoa, lahjaksi saamani pellavapussilakana on myös kovassa käytössä. Täytyy jossain vaiheessa hankkia toinenkin, ettei tuota yhtä kuluta ihan puhki. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Hiljalleen koti on meidän näköinen joka puolelta. En jotenkin osaa enää laittaa päiväpeittoa vaan annan mielummin kauniiden lakanoiden näkyä. Saa olla huoletta rentofiilis ryppyineen päivineen. Suosittelen ehdottomasti ostaan toisen jos tykkäät. Itse en osais enää ollakaan ilman pellavaa <3

      Poista
  10. Todella kaunis ja viihtyisä makkari, niin upea löytö tuo hempeä peite <3 ihanalta näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni <3 Ihana kuulla,että tykkäät. Tuo peitto on kyllä ihana. Mietin laittaisinko vielä taulut seinälle, mutta sen näkee tässä ajan kanssa :)

      Poista
  11. Ihanan rauhallinen tunnelma. Onko yöpöydän valaisin mistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna <3 Tuo musta valaisin on itseasiassa kirpparilöytö muutamalla hassulla eurolla. Suhaisin sen vaan itse mustaksi. Se oli alunperin valkoinen.

      Poista
  12. Täydellisen värinen tuo torkkupeitto! Muutenkin kivat värit, harmaa, musta ja vaaleanpunainen on vaan niin...Aaah!

    Pöytäprojektin esittelyä kaipaan minäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää siis alkaa tekemään juttua pöydästä, hyvä kun asia tuli näin esille. Olisin sen varmaan unohtanut. Minulla on teko-ohjeetkin kuvina, joten lupaan sekin laittaa teille :)

      Kiitos <3 tuo peitto on niin ihana. Juuri kivan värinen ja niin pehmeä <3

      Poista
  13. Peitto on todella kaunis, pintastruktuuri ja väri täydelliset makkariinne! Kummasti tuo vohvelikangas miellyttää taas omaakin silmää! Koulussa muistan kaikki kirjailut joita siihen tehtiin, en millään olisi malttanut lopettaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu <3 Pinta on kyllä vohvelikankaan näköinen, muuten materiaali on pehmeää, kudottua neuletta. Arvaa vain oliko koiruus tykännyt peitosta :/ Huomasin nyt illalla, että se on käynyt pöyhimässä sitä, osa langoista on nyt kivan näköisiä :( pitää venytellä niitä takaisin paikoilleen... Onneksi mikään ei ole mennyt poikki, joten mitään pahempaa ei ehtinyt tapahtua. Pitää tästä lähtien varmistaa ettei koira ole tekemässä tuonne pesää itselleen :D

      Poista
  14. Ihana, ihana, ihana. Niin kaunista ja seesteistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos <3 Niin mukava kuulla tällaista palautetta :)

      Poista
  15. Kaunis ja raikas ilme! Haalea vaaleanpunainen ihastuttaa aina vaan ja nuo Saana & Ollin tyynyt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 saana ja ollin tuotteet ovat kyllä ihania. Tykkään tosi paljon noista tyynyistä.

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...