sunnuntai 2. elokuuta 2015

Viikonlopun juhlahumusta kotiin


Oi miten ihana viikonloppu meillä olikaan. Perjantaina ajoimme ystävien luokse yökykään, jotta olisimme lauantaina valmiina ajoissa juhlimaan ihanien ystäviemme häitä. Hääpari oli valinnut upean hääpaikan ja vieraina oli paljon meidänkin ystäviä, joten häät olivat todella mukavat ja hauskaa riitti.

Kotiin oli mukava palata, vaikka olisihan tuollaisissa juhlissa jatkanut kauemminkin. Huomenna alkaa kuitenkin todellinen arki. Meidän pojilla päättyi tänään pitkä kesäloma ja huomenna alkaa hoito uudessa päiväkodissa. Onneksi saimme pojat samaan päiväkotiin, jossa on helpompi yhdessä aloittaa tutustumista uuteen paikkaan ja uusiin ihmisiin. Taitaa äitiä kuitenkin jännittää enemmän kuin poikia. Neitikin on jo niin iso, että aloittaa viikon päästä koulun. Apua sanon minä! Onneksi pystyin aloittamaan työnteon alkuun hieman kevyemmin, jotta voin olla lasten kanssa enemmän kotona. Näin uusi arki ei käy heti liian rankaksi. Ei tätä kauan kestä, mutta kuukausikin tällä tavoin helpottaa sopeutumista. 






Koti tuntuu jo kodilta ja tavarat alkavat löytämään paikoilleen. Nyt saan vihdoin hiljalleen aloitella mielessä muhineita projekteja, joita olisi jonoksi asti. Aivan ensimmäisenä ajattelin käsitellä olohuoneen pöydän ja puulaatikon uudelleen. Molemmista värit ovat haalentuneet ja erityisesti pöytä kaipaa käsittelyä, koska koira on purrut aikoinaan pöydän nurkat ja lapset piirtäneet kanteen. Ruokapöydän tuoleista osa pitäisi maalata ja kunnostaa ja ja... näitähän riittää.

Lopuksi on pakko kysyä teiltä lukijoilta vinkkiä. Olen metsästänyt nyt useammasta Ikeasta kuvissa näkyvää Strömby-sarjan kehystä. Tarvisin niitä useamman eri koossa, mutta ne ovat aina loppu tai niitä vain ei ole liikkeessä. Onko teillä antaa vinkkiä vastaavanlaisista kehyksistä, joissa hinta ei kuitenkaan kipua liian ylös?


Oikein ihanaa alkanutta elokuuta!

16 kommenttia:

  1. Oikein kivalta näyttää teidän koti ja kuulostaa olleen oikein mukava viikonloppukin :)

    Hapitsun Ikeassa on ainakin ollut Strömby-kehyksiä, tosin vain hopean värisenä. Itse olen spreijannut mustiksi, kun jostain syystä mustana niitä ei ole saanut aikoihin. Harmi, kun kehys on kivan mallinen ja tukevakin. Vinkkaan jos vastaan tulee vastaavanlaisia jossain!

    Tsemppiä kaikkien uuteen viikkorytmiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Koti alkaa hiljalleen näyttämään meidän kodilta. Aika hitaasti oon tällä kertaa jaksanut mitään laitella, koska väsymys muutojen myötä on iskenyt. Viikonloppu oli niin mahtava!!!

      Mietin ihan samaa, että spreijaisin kehykset mustiksi. Löysin Clas Olhsonilta kans hopeita ja ne oli aika saman hintaisia kuin Ikeassa. Ehkä maalaan ne mustiksi. Harmitti ajaa sinne kun ei löytynytkään mitä haki :/ Kiitti jos viitsit vinkata, muuten mennään maalauspuuhilla :)

      Kiitos, uusi arki tuntuu kivalta kun pojat viihtyy tosi hyvin hoidossa. Vielä kun tuosta koulun aloituksesta selviäisi :)

      Poista
  2. Teillä näyttää jo ihan kodilta siellä ♡ Ja kauniilta sellaiselta näyttääkin! Tsemppiä uuteen arkeen ja työhön, kaikki sujuu varmasti loistavasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljalleen hiljalleen <3 Jo on aikakin :) Kiitos, täällä on arki lähtenyt sujumaan hyvin. Toki tuota koulunaloitus jännittää neitiä ja sitä myöten myös meitä. Onneksi neiti pääsee aina iltapäiväksi valvovien silmien alle :)

      Poista
  3. Kyllä on kaunista teillä siellä. Tsemppiä arkeen, täälläkin alkaa tänään työt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Tsemppiä sinnekin, taitaa monella olla edessä samat arkikuviot :)

      Poista
  4. Iik, tsemppiä uuten arkeen <3 <3 Hyvin se menee!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin iik! Muistan sinun jännittämisen minin koulunaloituksessa... nyt se on tullut tänne. Hyvin se varmasti menee :)

      Poista
  5. Ihan näyttää jo koti kodilta♥ Kauniilta sellaselta! Tsemppiä uusiin alkuihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija <3 Ihana saada koti näyttämään kodilta ja ennen kaikkea tuntumaan siltä. Onhan meillä vaan aika ikävä sinne, vaikka hyvin täälläkin menee :)

      Poista
  6. Kovasti tsemppiä arjen aloitukseen <3

    VastaaPoista
  7. Ihanan näköinen koti teillä! Ostin noita Strömby kehyksiä mustana Kuopiosta kuukausi sitten, myös verkkokaupassa on ainakin joitakin kokoja saatavilla. Toivottavasti löydät tarvitsemasi kehykset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Olin juuri viikonloppuna Kuopiossa. Jos olisin tiennyt, olisin ajanut Ikeasta noita hakemaan. Nyt on niin monta Ikeaa jo kierretty. Kohta olis jo halvempi tehdä se nettitilaus.

      Poista
  8. Näyttää siltä kuin olisitte asuneet jo pitempäänkin kodissanne. Ihanan rauhallinen ja kotoisa tunnelma. Onnea uuteen hoitopaikkaan, työhön ja kouluun. Ja kehysten metsästämiseen! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän vastaaminen on näköjään jäänyt :) kiitos paljon! Onneksi uusi "elämä" täällä on lähtenyt menemään hyvin :)

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...