sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kaunis hopealanka Linen rinnalla

Viikonlopun aikana otin pienen askeleen kohti syksyisempää sisustusta. Toki se askel oli hyvin pieni, mutta tästä on hyvä jatkaa. Kauppareissulta matkaan tarttui yksi lempparini, hopealanka, jonka ajattelin jättää ainakin hetkeksi sisälle.  Hopealanka on kaunis ja mielestäni se on aika kiva pieneen paperipussiin sujautettuna. Tuo kivasti syksyisempää ja jopa talvista fiilistä sisälle.




Tilasin kesällä Design Kellarin loppuunmyynnistä -40% alennuksella ByLassenin Linen -kynttilänjalan. Musta Linen tuo kivasti ryhdikkyyttä muuten niin valkoiseen asetelmaan. Olen tykännyt todella paljon kaikista ByLassenin tuotteista, jotka ovat ajattoman tyylikkäitä. Harmittaa kun Design Kellari päätti lopettaa liiketoiminnan, mutta ei nämä ajat taida olla juuri kenellekään ne parhaat.


Viikonloppu meni rennosti kotosalla, sain vihdoin lähes kaikki ikkunat pestyä ja muutenkin tehtyä perusteellisemman siivouksen. Jos vaikka ensi viikolla ehtisin kaivella syksyisempiä tekstiilejä esille. 


Mitä värejä teidän kodeista löytyy näin syksyllä?

10 kommenttia:

  1. Ihanannäköistä ja todella kaunis kynttilänjalka <3 meillä mennään harmaalla, valkoisella ja mustalla, enää ei uskalla värejä käyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 kyllä tuo on minustakin todella kaunis ja sopii moneen paikkaan. Meillä taitaa olla aika sama värimaailma täällä :)

      Poista
  2. Hopealanka on niin ihana :) täälläkin kotiutunut useampi :)

    Keltainen on syksyn piristeväri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo on kaunis ja edelleen se on hyvänä vaikka onkin sisällä. Toki on alkanut vähän jo kuivamaan :)

      Keltainen kuulostaa kivalta. Sitä ei meiltä taida juurikaan löytyä.

      Poista
  3. Mä justiin mietin syyskukkaostoksilla ollessa, että tuommoinen hopealanka näyttäisi sisälläkin kivalta :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanalta se hopealanka näyttää, ei siitä mihinkään pääse <3 Harmi vaan, kun se ei sisällä kestä kovinkaan kauaa... Mutta sen mitä menee, niin WAU!

    VastaaPoista
  5. By Lassenin tuotteet ovat kyllä hienoja! Hauskan näköinen ja tosiaan vuodenaikaan sopiva tuo hopealanka :)

    VastaaPoista
  6. Onpas kaunis kokonaisuus! Ihanan yksinkertainen <3

    VastaaPoista
  7. Ihana asetelma! Mulla kans on hopealanka, joka sopii syksyyn ja talveen. Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
  8. Hopealanka on mun ehdoton suosikki ja sopii teillä kyllä tuohon kaapin päälle mainiosti! Ihana asetelma :)

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...