sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivän tunnelmia


Suomi täytti tänään hurjat 98 vuotta. Päivä on tärkeä varmasti jokaiselle meistä ja niin se on myös meille. Laitoimme jo aamulla kynttilät palamaan, koska tiesimme suuntaavamme päivällä pois kotoa. Illan tullen oli pakko sytyttää kaksi kynttilää ruokapöydän päähän ja katsella linnan juhlia.



Tämän joulun värimaailma on hyvin vaalea ja harmooninen. Selkeästi nyt väri-ilottelut on jätetty vähemmälle. Edelleen haaveilen uudesta sohvasta ja matosta, ehkä salaa myös sohvapöydästä. Mutta aina kun ei kaikkea saa mitä haluaa, nautitaan elämästä ja tästä kodista näin. Haavelista alkaa olla jo loputon :D Ollaan me naiset välillä aika outoja... aina haaveillaan kaikelaisesta. Onneksi joskus ne haaveet saattavat toteutuakin, joten haaveilla täytyy!



Uudet joulutähdet odottavat edelleen paketeissaan ikkunaan pääsyä. Niiden valkoisempaa valoa odotan kyllä innolla :) Tämä keltaisemmalla valolla oleva tähti pääsee jompaan kumpaan lastenhuoneeseen. 


Kaivoin myös viime vuonna tekemäni peura- ja kuusityynyt esille. Violetti sai väistyä valkoisen ja harmaan tieltä.



Tänään oli ihanan valoisa päivä kuvailla. Saisimpa olla enemmän kotosalla päiväsaikaan. Töihin mennessä on pimeää ja töistä tullessa on pimeää... onneksi on kynttilät ja tunnelmavalot <3 (Enää kaksi viikkoa ja päivä alkaa pidentymään!)


Paljon onnea Suomi ja
ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa!




9 kommenttia:

  1. Upeat tunnelmat ja valoisuus! Siellä on maa ihan valkoisena, täällä oli taas niin ankean harmaa päivä, pläh. Taidan polkasta tunnelman hakuun sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
  2. Kauniilta kotisi näyttää!
    Meillä on ollut harmaa ja sateinen päivä, ei ollenkaan otollinen kuvien ottoon:)

    VastaaPoista
  3. Näyttää todella kauniilta ja kuten sanoit, harmoniselta.

    VastaaPoista
  4. Kaunista ja niin valoisaa <3
    Tuttu tunne tuo haaveilu. Minäkin haluaisin kotiin laittaa vaikka ja mitä :) Tuntuu, ettei mies aina pysy perässäkään :D Mutta jospa sitä hiljalleen...

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti oli kiva itsenäisyyspäivä :)

    VastaaPoista
  6. Nuo tyynyt on niin kauniit. Ja teidän olohuone on upea!!! Kaunista uutta viikkoa sinulle Laura <3

    VastaaPoista
  7. Voi kuinka kaunista teillä on, aivan ihanaa <3 Tunnelmallista joulun odotusta!

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...