sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Nauti hetkistä!


Meidän muutto häämöttää ja samalla käsillä on paljon isoja juttuja remontin suhteen, jotka on pakko tehdä ennen muuttoa. Tai jos niitä ei tee, ei muutto onnistu. Aikataulu näin isoon projektiin, näin vähällä ajalla on ollut aika hullua, mutta kun tästä selvitään voidaan olla itsestämme todella ylpeitä. Joudunkin pyytämään jälleen anteeksi, koska kirjoitustahti blogin puolella on hidastunut ja tuntuu etten ole pystynyt antamaan tälle kaikkea sitä mitä te lukijat ansaitsette. Kiitos siis kun olette jaksanut pysyä mukana koko projektin ajan ja tsempata meitä eteenpäin. 



Nappasin tällä viikolla lapsista muutaman ihanan kuvan, josta välittyy minusta jotain niin ihanaa. Rentoa menoa ilman huolen häivää. Kesästä nautitaan juuri nyt satoi tai paistoi. 


Ja sitten näihin pullakuviin, jotka nappasin myös jokin aika sitten kun sain hetken istua alas rauhassa. Nämä ovat itseasiassa aika ihania hetkiä, eikä niitä ole liiaksi. Suosittelen siis kaikkia istumaan välillä alas ja nauttimaan hetkestä, vaikka ympärillä olisi sen tuhat hoidettavaa asiaa. Ja mitä bloggaamiseen tulee... näistä hetkistä tulee otettua kuvia ja sillä tavalla sen kauniin hetken saa vielä ikuistettua. Ei paljoa vaadi kun asettelee asiat kauniisti ja sitten vasta istuu alas nauttimaan. Maistuu muuten paljon paremmalta kuin kiireessä hörpätty kahvi. Ja jos tilanteen haluaa kuvata, parempi tehdä se nopeaa. Useimmat meistä, jotka innostuvat näitä hetkiä kuvaamaan, tietävät kuinka nopeaa kahvi jäähtyy.


Nyt on kuitenkin pakko lähteä takaisin rempan pariin. Tiedossa on kiireinen päivä maalisudin varressa, jotta saamme portaat maalattua ennen huomista. Pari muutakin "pikkujuttua" kuuluu päivän ohjelmaan. Mutta hei, pian me muutetaan!


Aurinkoista sunnuntaita <3




14 kommenttia:

  1. Ihan totta, pitäisi enemmän muistaa nauttia ihan niistä pienistä ja arkisista hetkistä. Pienistä kauniista asioista ympärillä.
    Älä huoli postaustahdin hidastumistesta, musta on just hyvä näin, koska en ehdi itsekään istua lukemaan blogeja joka päivä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuun harmittelin paljon kun en ehtinyt koneelle tai edes kuvaamaan, mutta projektin edetessä en ole enää ehtinyt asiaa harmittelemaan. Ei vain yksinkertaisesti riitä aika, vaikka haluaisinkin ja asiaakin löytyisi.

      Poista
  2. Ihanat tilanne/ tunnelma kuvat lapsista.
    Arki totta tosiaan on niin kiireistä, että välillä on hyvä muistaa hidastaa edes hetkeksi ja nauttia hetkestä.
    Onneksi kohta loma jatkuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna <3 Arki tuo kyllä omat haasteensa ja kiireensä, remontti omansa. Nyt aletaan onneksi olla plussan puolella ja remontti tahti hiljenee.

      Lomakin tuli juuri täydelliseen väliin <3 nautitaan!

      Poista
  3. Onpa todellakin ihana tunnelma kuvissa! <3 Tsemppiä loppumetreille, ihanaa, että muutto jo häämöttää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni <3 Tsempit otettiin käyttöön vaikka tiukkaa teki. Onneksi muutto on nyt tehty, vaikka remontti ei ole vielä valmis.

      Poista
  4. Muuttohommat kyllä ovat todella aikaa vieviä! Mä suunnittelin lomalle keittiöön uutta ilmettä, mutta niinpä se taitaa jäädä. On iso työ alkaa ottamaan tapetteja irti ja maalaamaan. Ehkä seuraava vuosi menee entisellä värityksellä.Tsemppiä remonttiin ja muuttoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutto vie yllättävän paljon aikaa. Ja vielä kun olen tunkenut kaapit täyteen tavaraa... vähän pienet tilat meidän perheelle ja tavaraa tuntuu riittävän (liikaakin). Tiedän mistä puhut... aloittaminen on vielä kaikista pahinta ja tapetit tuovat kyllä oman haasteensa. Toki jos löytyy aikaa niin ne saattavatkin lähteä helposti. Riippuu niin paljon pohjatöistä. Kiitos :)

      Poista
  5. No näinhän se juurikin. Nauttimista hetkestä kun se on käsillä. Omien menetyksen kautta olen oppinut olemaan läsnä. Ja se jos mikä vapauttaa. Kaikkea hyvää muuttoonne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoit kyllä niin tärkeän asian... ei vain pitäisi ensin menettää :( Pienistä asioista pitää välillä itseä muistuttaakin, osaa arvostaa sitä mitä on. Kiitos paljon <3

      Poista
  6. Koska muutatte? Onko uusi Kotinne minä vuonna rakennettu?
    Jaksamista loppumetreille remontin kans, huikeeta seurata tällaista unelmaprojektin toteutumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutto tosiaan tehtiin viime viikolla eli heinäkuun puolessa välissä. Alkuun oli tarkoitus muuttaa kesäkuun lopussa, mutta ihan siihen emme ehtineet saamaan isoja juttuja valmiiksi talolla. Uusi koti on rakennettu vuonna -79.

      Kiitos paljon! Ja mukava kuulla, että siellä tykätään seurata projektin etenemistä.

      Poista
  7. Muutossa on aina omat juttunsa, mutta toisaalta se on tosi piristävää :)
    Onnea matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutot ovat kyllä aina oma lukunsa. Vievät yllättävän paljon aikaa. Sen aina jotenkin unohtaa...

      Kiitos Micu <3

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...