tiistai 20. syyskuuta 2016

Upea Habitare 2016


Vihdoin pääsin käymään läpi Habitare-messujen kuvasaldoa, jota räpsin messujen aikana. Tämähän tulee toki näin reilu viikko messujen jälkeen, mutta ajattelin silti sen jakaa teille. Olin nimittäin erittäin positiivisesti yllättynyt tämän vuoden messuista. Monena vuonna olen ollut hieman pettynyt messujen yleisilmeeseen ja tarjontaan. Usein vain muutama osasto on ollut edukseen ja muut tulleet siinä sivussa. Tänä vuonna messut olivat rakennettu toimivaksi kokonaisuudeksi ja osastoihin oli todellakin panostettu.

































Kamera taltioi paljon upeita sisustuksia ja usean osaston kohdalla jäin pidemmäksi aikaa ihastelemaan tumman puhuvia sävyjä sekä värien käyttöä. Parin osaston kohdalla jouduin kuitenkin vain tyytymään ihasteluun, sillä tummanpuhuvien osastojen kuvaaminen väenpaljoudessa ei ollut helpointa puuhaa.

Toivottavasti näistä kuvista saatte vielä näin messujen jälkeenkin inspiraatiota ja pääsette aistimaan saman kuin minä. Kauniita huonekaluja, luonnonmateriaaleja, viherkasvien käyttöä sisustuksessa, rentoa, jopa boheemia sisustamista. Valkoista ei juurikaan messuilla näkynyt, mutta en sitä itse edes kaivannut. Tämä sai ainakin minut sykähtämään sävyjen maailmaan ja miettimään niiden lisäämistä myös omassa kodissa. Rakastan valoa ja valoisaa kotia, mutta haluan kodin olevan myös kotoisa ja lämmin, joten toivotan värit erittäin mielelläni tervetulleeksi myös meille.

Kiitos Johanna messuseurasta ja muusta avusta päivän tiimellyksessä. Toivottavasti ensi kerralla voidaan jättää ambulanssikyyti väliin.

6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia sulla! Tässä on ehkä se järkkärin ja kännykän ero.... :) Mukavaa kyllä oli, tosin ilman ambulanssikyytiä ja paikalliseen päivystykseenkin tutustumista olisin pärjännyt :D

    VastaaPoista
  2. Totta, on ihanan virkistävää katsella värejä. Vaikka meidän kodin sisustus pohjautuu valkoiselle (ja hieman mustalle), on värejä mukava aina lisätä. Varsinkin tuo itämainen matto kiinnostaa! Yritin sellaista jo bongata messustailaukseen, mutta aika loppui kesken. Kiva idea ripustaa se seinälle!

    VastaaPoista
  3. Minustakin messut olivat antoisammat nyt kuin vuosiin. Ja värit tosiaan olivat nyt hyvin esillä, valkoista ei ollut oikein missään! Toisaalta tuli himotus laittaa kotiinkin enemmän väriä, mutta kyllä vaaleus ja musta taitaa kuitenkin olla ne tämän talon jutut. Josko sitten taas sinne seuraavaan... :-D (vitsivitsi!)

    VastaaPoista
  4. Hienoja kuvakulmia olet napsinut! Tykkäsin kovasti väreistä ja tummasta ilmeestä. Kiva uudistus ja päivitys messuille! Harmi, että reissusi päättyi kurjasti, onneksi ei mitään pidempää eikä vakavampaa.

    VastaaPoista
  5. Näitä on aina mukava katsella, kun en itse käynyt messuilla. Kovin sellaista kevyttä nuo huonekalut rakenteeltaan, jotka ovat in.

    VastaaPoista
  6. Oli kiva nähdä pikaisesti. Postaus tulossa...

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...