Voi mikä väsy iski eilen illalla, saunan ja syömisen jälkeen ei enää simät pysyneet auki ja päivitys piti jättää tähän päivään. Oltiin eilen koko perhe luistelemassa ja pakkasta oli -13 astetta. Aurinko paistoi joten luistelu oli ihanaa! Heti auringon laskettua kylmyys iski ja kotia oli lähdettävä. Nyt on meilläkin lunta ja aamulla mittarissa oli noin -18 astetta eli ihan kirpakka keli. Hieman on vielä totuttelua, koska vielä viime viikolla haravoin pihaa ihan syksyisissä maisemissa.
Talvi on siis tullut meille!
Ihanat tulppaanit ovat tulleet, eihän näitä ihanuuksia voi vain vastustaa!
Kevät alkaa olla kyllä mielessä vaikka nautitaankin nyt talvesta täysillä. Hiihtokelejä odottelen edelleen!
Olohuoneessa siirtelin taas tuota pientä lipastoa ja kaivoin kaapista jo hieman vaaleanpunaista. Löysin myös Ikean alesta valoja, joita piti heti testailla olohuoneessa. Ostin näitä Lerbo-valoja pari pakettia ajatellen tulevan kesän kesäjuhlia ja muita illanistujaisia. (Voihan johdot... kuvitelkaa ettei niitä näy...)
Meidän neiti oli kerhossa piirtänyt ihan valloittavan piirustuksen! Kyllä puput ovat niin suuressa suosiossa. Niistä tulikin mieleen, että nappasen kameran kaulalle ja käyn hieman kuvaamassa neidin huoneessa olevaa ihanaa joululahjaa.
Ihanaa pakkastiistaita!
Suloisia kuvia! <3 Mulla oli eilen koulutuspäivä, ja kyllä vaan oli eri kiva tehdä matkaa kun keli oli mitä aurinkoisin! :)
VastaaPoistaNyt on kyllä niin ihanaa kun aurinko paistaa ja ulkonakin viihtyy paremmin.
PoistaIhana ihana talvi ja kauniit tulppaanit. Ne kuuluvat niin tammikuuhun :)
VastaaPoistaNiin ihanaa kun talvi viimein saapui :) ja tulppanit tuovat heti jotenkin ihanaa kevät fiilistä...
PoistaKauniit kuvat ja ihanat tulppaanit ♡ niin ihania ne on :-) kevään tuntua kotiin näin pakkasellakin :-)
VastaaPoistakiitos Seija! tulppaaneja tulee kyllä haettua aina kotiin kun niitä on tarjolla :)
PoistaMinäkin olen viime vuosina tykästynyt tulppaaneihin, niin hempeät ne on :)
VastaaPoistaMinusta ne on jotenkin yksinkertaisen kauniita ja muutenkin leikkokukkia on kiva ostaa kotia :)
PoistaOi tulppaaneja! Piristävät kyllä mieltä :)
VastaaPoistasanoppas muuta, kummallinen vaikutus :)
PoistaKiva kun jätit komenttia blogiini niin osasin tulla vastavierailulle. Kauniita kuvia ja aivan mahtavan ihana pupu :)
VastaaPoistamukava kun löysit blogiini :) toivottavasti tulet joskus uudemmankin kerran piipahtamaan :)
PoistaTykkään kovasti tuosta lipastosta! Täälläkin on ollut kova pakkanen. Toisaalta on se hyvä puoli, että sietokyky kasvaa. Kohta ei -5 astetta tunnu missään :)
VastaaPoistaOi ku kiva kuulla, tuo on tuollainen pieni rassu lioasto joka seilaa paikasta toiseen :) uudet nupit se kaipais mutta edullisia ei ole tullut vielä vastaan. Nyt jo huomaa ettei tuo -10 tuntunut päivällä miltään. Osaa jo paremmin pukeutuakin :)
PoistaMietin juuri samaa että onpa kumma kun ei vielä oikeastaan montaa kertaa olla oltu pakkasen puolella ja nyt heti paukkuu näin kovat pakkaset! Meillä oli aamulla -21 astetta, hrrrrrr! Ihanat kuvat <3
VastaaPoistaHyrr olipas teillä kylmä. Ei oo kyllä ollut pakkasia täällä päin ja heti tuli kunnolla kylmä. Lähikenttäkin alkaa olla luisteluvalmis, jee! :)
PoistaNyt tuntuu oikein talvelta, vielä kun pääsisi hiihtämään :) kaunis tuo uusi lipasto.
VastaaPoistaTuo lipasto ei itseasiassa ole uusi mutta vaihtelee paikkaa usein. Sitä on kätevää siirrellä :) Minäkin odottelen kovasti hiihtokelejä!
PoistaBlogissani on muuten haaste sinulle tänään, tule kurkkaamaan :)
VastaaPoistakävinkin heti kurkkimassa kun huomasin sen :) kiitos kovasti!
PoistaIhana tuo piirros <3 ja tulppaanit, niitä ei voi vastustaa!:) meillä oli tänään enää -10 pakkasta, just kiva ulkoilukeli :)
VastaaPoistaLasten piirustukset ovat aina niin ♡♡ -10 on kyllä loistava sää ulkoilla, ei edes sisälle malta päivällä tulla :)
PoistaNiin suloinen piirros! <3 Kaunista teillä, ihanat tulppaanit. :)
VastaaPoistaVoi kiitos Jenni! ♡
PoistaTulppaanit on kyllä ihania ja niin raikkaita! Valojahan aina tarvii, alesta kannattaakin hamstrata niitä jos vain jostain löytyy.
VastaaPoistaValoja tulee aina alesta hamstrattua ☆ niitä ei tunnu olevan koskaan liikaa!
PoistaIhania tulppaaneja ja niin kauniita kuvia :)
VastaaPoistaKiitos Jonna :)
PoistaKauniita tulppaaneja! <3 Niitä ei ole tullut itellä ostettua pitkiin aikoihin. Harmittaa kun viime viikkojen aikana olen ostanut muutaman kukan lähikaupasta ja sen verran ehtivät saamaan kylmää, että nuukahti heti seuraavana päivänä.. Mä oottelen siis suosiolla et pakkaset hellittää ni ei mee rahat hukkaan :D
VastaaPoistaNiin tottaa, että pakkanen tekee kyllä huonoa kukille. Ihmeen hyvin nuo tulppaanit ovat jaksaneet pysyä pystyssä mutta luulen ettei ne enää kauaa noin hienoina ole :)
Poistaihanaa kun oli joku käynuy kommentoimassa! ;p Ihana blogi sulla! Vielä kun osais ite muokkailla tota omaansa kivemman näköseksi! Ja sais vähän uudempia kuvia ladattua koneelle. :)
VastaaPoistaMukana kun löysit tänne :) mullakin on mennyt oma aikani blogia muokatessa oman näköiseksi. Kysy ihmeessä jos haluat tietää jotakin, autan jos vain osaan.
Poista