keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

DIY: Batman -pinjata


Tein pojun synttäreille Batman -pinjatan. Idea pinjatasta on vanha, tällaisia on tullut tehtyä joskus omassakin lapsuudessa. Nyt nämä roikkuvat karkkipallerot vaikuttavat taas olevan kiva idea synttäreille. Idea lähtikin ystävän lapsen synttäreiltä, joissa oli vedettävä pinjata ja lapset olivat siitä todella innoissaan. 

Lupasin laittaa teille pinjatan tee se itse -ohjeen, jos vaikka joku innostuu näitä omiin juhliin tekemään. Varaa pinjatan tekoon noin kolme päivää, jotta kaikki osat ehtivät kuivumaan tarpeeksi. Tekeminen ei kuitenkaan vie sinulta kolmea päivää, joten ei siis hätää. Pinjata valmistuu suhteellisen nopeasti.


Pinjatan tekoon tarvitset:

ilmapallon
karkkia/yllätyksiä 
liima-vesiseosta (noin ½ esim. erikeepperiä ja ½ vettä)
sanomalehden palasia
kiinnitysnarun
maalia/koristeita


Näin teet pinjatan:

1. Puhalla sopivan kokoinen ilmapallo ja revi sanomalehden sivuja palasiksi. Sekoita puolet liimaa ja puolet vettä sekaisin.


2. Liimaa sanomalehden palasia ilmapallon pinnalle lomittain. Peitä palasilla koko pallo, jätä kuitenkin ilmapallon solmukohta peittämättä. Voit antaa ensimmäisen kerroksen kuivua ennen toista kerrosta. Jatka samalla tavalla useampi kerros. Tai vaihtoehtoisesti voit liimailla kaikki kerrokset samantien päällekäin. Mitä enemmän kerroksia, sitä kovempi pallo. Suosittelen tekemään suhteellisen kovan pinjatan (esim. 3-4 kerrosta), jotta lapset eivät saa pinjataa heti rikki.


3. Pallon kuivuttua puhkaise ilmapallo. Muista pitää ilmapallosta kiinni, jotta saat sen kokonaan pallon sisältä pois. Laita pallon sisälle tässä vaiheessa karkkia, herkkuja, pientä tavaraa... mitä nyt haluat pallon sisältä löytyvän. 


4. Peitä reikä sanomalehtipalasilla ja lisää samalla pinjatan kiinnitysnaru. Narua kannattaa laittaa eri kerrosten väliin, jotta se pysyy hyvin kiinni pinjatassa.


5. Maalaa lopuksi pinjata haluamasi näköiseksi tai peitä se vaikka kreppipaperilla. Batman -pinjata syntyi maalaamalla pinta spraymaalilla mustaksi. Kuivumisen jälkeen maalasin valkoisella askartelumaalilla ovaalin ja lopuksi liimasin batman logon ovaalin sisälle. Logon voi myös halutessa maalata pinnalle.


Tädää ja pinjata on valmis! Sitten ei muuta kuin pinjata kattoon roikkumaan ja juhlat voi alkaa :)



Vaihtoehto:

Voit halutessa peittää koko pallon sanomalehtipalasilla jo kohdassa 2 ja jättää naru ilmapallon solmukohtaan kiinni. Pallon kuivuttua tee pallon taakse reikä ja täytä pallo herkuilla. Peitä reikä sanomalehtipalasilla. Pallon kuivuttua maalaa ja koristele itsellesi Pinjata.


Ulkonäkö voi huoletta jäädä rennoksi, koska tärkeintä on saada kiva numero juhliin. Täältä löytyy kuvat Batman -pinjatasta synttäreiden kohokohtana.


Sitten ei muuta kuin kohti hauskoja juhlia!





3 kommenttia:

  1. Tämä on hauska idea! Ja varmasti skidit tykkää!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) lapset tykkäs pinjatasta tosi paljon. Uskon, että teen vastaavia vielä tulevaisuudessakin lasten juhliin ja miksi en aikuistenkin.

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...