lauantai 4. huhtikuuta 2015

Mökillä


Kyllä on loma tehnyt hyvää. Tultiin tosiaan Leville keskiviikkona ja ollaan täällä lomailtu hyvinkin rennosti. Päivät ovat menneet rinteessä laskuhommissa, hyvää ruokaa kokkaillessa, muuten ulkoillessa ja mökkeillessä. Pieniä lomafiilistelyjä olen laittanut instagramiin, josta saa hieman kuvaa siitä, mitä me ollaan täällä puuhailtu.



Tällä kertaa olen salaa tiiraillut mökin puupintoja ja miettinyt miten upealta tämä näyttäisi maalaamisen jälkeen. Aika on tehnyt tehtävänsä ja pinnat ovat kellastuneet. Monet kerrat ollemme asiasta puhunut, mutta maalauspintaa on sen verran paljon, että olemme jättäneet asian ajatuksen tasolle. Tiedän ettei kaikkia pintoja tulla varmaan koskaan maalaamaan, mutta ehkä edes jotain. Olohuone ja yläkerran parven alue on yhtä isoa avointa tilaa, joten ihan pienestä projektista ei ole kyse. No mutta, maalattuna tai maalaamattomana, nautin mökillä olemisesta todella paljon.


Jotain pientä me kyllä tällä kertaa täällä puuhailtiin. Saatiin miehen kanssa idea pyöräyttää jo vuosia paikoillaan ollutta järjestystä toisenlaiseksi ja järjestettiin huonekalut viidessä minuutissa toisenlaiseen järjestykseen. Järjestyksestä tuli kyllä toimiva, vaikka hieman kestää ennen kuin silmä tottuu.


Oikein mukavaa lankalauantai-iltaa tai ehkä paremminkin yötä! 


28 kommenttia:

  1. Kodikas mökki teillä :) Vaikka puupintaa on paljon, niin vaaleat jutut ja ns. normaalista Lappi mökistä eroavat kalusteet "keventävät" tosi paljon ilmettä! Mukavaa lankalauantain yötä sinnekin. Meillä potilas nro 1 ilmoittautui. Oliskohan suklaamuna-kuume iskenyt tai joku vastaava ... huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kodikkuutta mökistä löytyy, sinne kun tulee on kuin kotonaan. Joo ja kyllä meillä nuo suhteellisen modernit huonekalut tuo perusmökkiin verrattuna vaihteluutta ja saa puupinnatkin "unohtumaan" :) Voi ei, toivottavasti teillä ei koko poppoo sairastu. Mula tää flunssa ei niin vaan näytä hellittävän..

      Poista
  2. Kivoja tunnelmia mökiltä ja mukavaa vaaleutta puupinnoista huolimatta. :) Ihanaa loppulomaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli tällaisia pieniä sneak peak kuvia mökiltä ;) Kiitos, vielä on huomisen ajomatka jäljellä, joten loma alkaa olla lomailtu :)

      Poista
  3. Ihanalta näyttää teidän mökki <3 Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3 Ihanaa alkavaa viikkoa ja pääsiäisen jatkoa :)

      Poista
  4. Ihanaa Levin lomaa teille <3 Se on mahtava tunturi <3 Instan puolella olen jo kuviasi fiilistellytkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia, loma oli kyllä ihana ja tmä päivä saatiin nauttia aivan upeasta säästä. Levi on yllä ihana paikka <3

      Poista
  5. Ihanaa lomaa :) Mökki on aina mökki, siellä rentoutuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa :) Mökki on kyllä aina mökki ja sinne on aina mukava mennä ja haikea lähteä. Loma teki niin hyvää!

      Poista
  6. Hieno mökki! Mielestäni vaalea ja raikas puusta huolimatta. :) Meillä on jo paljon tummempi keltaisuus mökin seinissä. Maalaaminen on sen verran kova projekti, että vasta keittiö vaalennettu. ;) Valoisuutta tuo paljon lisää ainakin meidän pieneen mökkiin. :) Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Puuta on aika paljon mökillä, koska sitä on tosiaan seinissä, lattioissa ja katossa, mutta aika hyvin siihen on tottunutkin. Nyt vähän ehkä alkaa jo se maalaaminenkin käymään mielessä. Voi olla, että kuvat muuten hämää... kyllä se keltaisuus livenä näkyy hyvin :D Maalaaminen on kyllä älytön projekti ja katto on sen verran korkealla ettei ihan omin keinoin sinne päästäiskään maalaamaan. Voin kuvitella, että vaaleammilla pinnoilla koko tilaan tulee enemmän valoa ja vaaleutta. (sitä odotellessa :)) Hyvää pääsiäisen jatkoa :)

      Poista
  7. Mökkeily on niin mukavaa :) aina yhtä odotettu juttu <3

    Mukavaa loman jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkeily on kyllä ihanaa ja aina sitä niin odottaa. Tuo on vielä tuollainen mun lapsuuden "toinen koti" eli hyvin paljon aikaa olen tuolla viettänyt. Nyt on kuitenkin harmi kyllä lomat taas lomailtu ja huomenna nokka kohti kotia :)

      Poista
  8. Mukavaa pääsiäisen aikaa sinne :)

    VastaaPoista
  9. Ihana mökki teillä -pidetään joskus maalaus talkoot siellä porukalla :)
    Mukavaa pääsiäispäivää.

    p.s. käyhän munkin blogissa osallistumassa arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, onpas hyvä idea. Nyt otan nimen sulta paperille, että saan maalaustalkoot pystyyn :D Tosin ensin pitää saada tuolta ylempää lupa maalausurakalle. Sitä ennen voidaan nautiskella vaan mökkeilystä :) Pitääkin tulla arvontaan osallistumaan, kiitos vinkistä <3

      Poista
  10. Mökkiloma kuulostaa ihanalta! Voi kun joskus pääsisi mökkeilemään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sinäkin pääsisit lomalle mökkeilemään. Siellä aina rentoutuu ihan eri tavalla kuin kotona. Tosin mellä nyt oli aika pitkä matka, mutta aina välillä tämä on kiva matkustaa :)

      Poista
  11. Vautsi, teillä on kotoisa mökki ja ruokapöydän tuoleista pidän erityisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna <3 Pieniä paloja halusin teille näyttää. Huomaat varmaan miksi olen ihastunut meidän tuoleihin tai miksi ne alunperin valitsin :) Mökin tuolit on niin hyviksi ja kestäviksi todettu!

      Poista
  12. Entäs jos maalaisit ensin pelkän lattian ja ikkunalistat? Sitten jos ei valkene tarpeeks, niin ei muuta kuin täysvalkaisu päälle :D

    -Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olis jo suunta oikeaan. Lattian ja katon maalausta ollaan mietitty. Toki pitää ensin puhu muutama hieman ympäri, että projekti saadaan käyntiin. Itsehän sutisin helpostikin lähes kaiken (toki en varmaan jaksaisi :D), mutta tiedän ettei siihen projektiin suostu kukaan. Katsotaan jos vaikka juurikin ainakin katosta, ikkunapielistä ja yläparven kaiteista lähtisi liikkeelle. Kiitos vinkistä Riikka!

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...