sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Asuntomessut - keittiöt ja ruokailutilat


Viimein on aika käydä Asuntomessujen keittiöiden pariin ja samalla näyttää muutama ruokailutila, joissa oma huomio on kiinnittynyt hienoihin tuoleihin, valaisimiin tai kattauksiin. Tämä olkoon viimeinen messupostaus tältä erää, koska tämän jälkeen on aika kääntää katseet kohti omaa kotia. Tai ainakin toivon niin. 

Messuilla näkyi paljon peruskeittiöitä, mutta onneksi osassa kohteissa oli uskallettu olla omaperäisiä ja erilaisia. Itsekin usein valitsen tutun ja turvallisen valkoisen, vaikka mieli tekisi muuta. Nopea kyllästyminen pelottaa ja ajattomuus viehättää jo rahallisenakin sijoituksena. Kuitenkin messuilta hakee mielellään uusimpia trendejä, erilaisuutta ja nokkelia ratkaisuja. 



Yksi mieleenpainuvimmista keittiöistä oli Potius Isokivi A:n moderni ja minimalistinen keittiö. Keittiö erottautui muista mustilla kaapistoilla, messinkihanalla ja marmorilevyllä. Keittiö oli uusimpien trendien mukainen ja omalla tavallaan hyvin rohkea. Toisessa kuvassa on asunnon ruokailutila, jossa jatkuu sama yksinkertainen ja tyylikäs linja.




Yksi messujen suosikeistani oli Kristallikuutio 20A, jossa jokainen tila ja huone oli hienosti suunniteltu ja stailattu. Keittiö oli yksinkertainen ja kaunis, vaikka taisinkin suurimmaksi osaksi ihastella ruokapöydän kaunista kattausta, hienoja tuoleja ja valaisinta.


Vivolasta löytyi paljon kauniita yksityiskohtia ja hienoja ratkaisuja niin valaisimien kuin materiaalienkin käytöstä.


Tämän keittiön katseenvangitsija on ehdottomasti välitila, jossa laatat olivat laitettu kalanruotoladonnalla ja näin saatu perinteinen valkoinen laatta aivan uuden näköiseksi. Ei voinut kuin ihastella.


Messuilta löytyi upeita loft-asuntoja, joista kaksi oli sisustettu valmiiksi. Itse en löytänyt valmiiksi sisustetuista asunnoista sitä loft-henkeä mitä kyseisen tyylin asunnoissa aina ihastelen. Siksi ehdoton suosikkini näistä kohteista oli sisustamaton asunto kaikessa rouheudessaan. Yhden loftin keittiö kuitenkin kiinni huomioni erilaisuudellaan. Keittiön alakaapeissa oli käytetty rohkeasti petroolinsinistä, joka sopi tähän asuntoon todella hyvin. Erityisesti tykkäsin keittiön betoniseinästä.



Iisa Strandin stailaamasta Urban Villa 1:ssä oli ylellinen tunnelma. Erityisesti jäin ihastelemaan keittiön kattoliesituuletinta, joita löytyi useista eri messukohteista. Huomasin jatkuvasti katselevani erilaisia katto- ja pöytäliesituulettimia, koska omalla miehelläni tuntuu olevan vaikeuksia tuulettimen kuin tuulettimen kanssa, ne ovat hänelle aina liian matalalla. Jos siis haluan kokkausvastuun edelleen pysyvän miehellä, on tähän ongelmaan löydyttävä ratkaisu. Tosin meiltä puuttuu edelleen se oma koti, johon tällainen hieno kattotuuletin edes tulisi :) 


Pääsin kokeilemaan muutamaa pöytäliesituuletinta ja voin kertoa, että tykästyin. Näissä alkaa olla jo aivan erilailla tehoja kun vanhemmissa malleissa.


Villa Kapeen keittiöstä ja pesuhuoneesta löytyivät messinkiset hanat, jotka näyttivät upeilta. Mielenkiintoista olisi nähdä mitä hanoille käy vuosien kuluessa. Kaunis kuparin väri ei taida pysyä kovin kauan alkuperäisen värisenä.


Aiemmat messupostaukset löytyvät täältä: olohuoneet ja oleskutilat, upeat makuuhuoneet, yksityiskohdissa on sitä jotakin.

10 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ja mielenkiintoisia poimintoja! Kiitos! :) Viimeinen hanakuva valloitti erityisesti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näitä ideoita ja kivoja kohteita mielellään jakaa muillekin. Tuo hana oli todella hieno :)

      Poista
  2. Ihania kuvia ja kohtia kierrokseltamme :)
    Kiitos vielä mukavasta seurasta ja päivästä Asuntomessuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Kiitos itsellesi niin mukavasti seurasta ja muutenkin kaikesta <3

      Poista
  3. Kivoja kuvia :) Aika monta vinkkiä olen teidän messupäivityksistä bongannut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Niin mukava, että me ollaan saatu jaettua kivoja juttuja niille jotka eivät messuille itse pääse :)

      Poista
  4. Ihania kuvia! Tänä vuonna ei tulekaan varmaan itse mentyä messuille, joten ihan kiva päästä kurkistelemaan näin messuille.. Kalanruotolaatta on kyllä tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi on blogit ja lehdet mistä voi messuja katsella :) Tuo kalanruotalaatta oli tosi kiva!!!

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...