sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kyllä kelpasi





Voi mikä viikonloppu! Perjantaina olimme ystäväperheen luona yötä. Saunottiin ja syötiin hyvin. Juuri sitä mitä kaipasin viikonlopun aloitukseen ja pitkän matkan jälkeen. Lauantaina pääsimme todistamaan kun kaksi meille hyvin rakasta ihmistä saivat toisensa. Häät olivat mitä ihanimmat ja sieltä ei tuntunut puuttuvan mitään. Lapsetkin selvästi nauttivat ja meidän yllätykseksi kaikki meni todella hyvin, paria haavaa lukuunottamatta. Ja niitä nyt tulee aina kun vauhti lisääntyy. Olisin voinut jatkaa viikonloppua auringonpaisteessa, rakkaiden ympäröimänä vielä pidempäänkin, mutta pakko oli hurauttaa takaisin kotiin arjen pariin. 

Toivottavasti kauniit ilmat jatkuisivat ensi viikollakin ja saisin vielä ainakin kerran nauttia terassilla omasta ajasta vaan istuskellen ja tehden omia juttuja. En kyllä laittaisi pahaksi :) Nämä kuvat ovat viikon takaiselta mökkireissulta, josta jäi hyvin mieleen tämä hetki mikä on kuviin tallentunut. Kaiken sen menon ja tekemisen välissä oli kiva saada hetki omaa aikaa.


Vielä kerran paljon onnea A ja R <3
Ja iso kiitos!


14 kommenttia:

  1. Teillä kuulostaa olleen oikein ihana viikonloppu <3

    VastaaPoista
  2. Ihan viikonloppu ollut teillä takana :) Häät ovat kivoja, näkee samalla sukulaisia joita enää ei taho nähä ko hautajaisissa...ainakin meillä.
    Hyvää alkavaa viikkoa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häät on kyllä niin kivoja, paikalla kun on niin sukulaisia kuin ystäviäkin <3 ja juhlat oli niin hienosti järjestetty!

      Poista
  3. Kuulostaapa oikein ihanalta viikonlopulta! Toivotaan että saadaan nauttia auringosta a lämpimistä keleistä vielä syyskuun puolelle asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo meitä onkin hellitty lämpimillä ilmoilla ja auringonpaisteella. Myt ne näyttää kyllä jo loppuneen, harmi!!

      Poista
  4. Todella kauniita kuvia <3
    Ihana viikonloppu teillä ollut. Jaksaa hyvillä mielin aloittaa uusi viikko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 tuollaisia viikonloppuja olisi kyllä ihana saada lisää!

      Poista
  5. Ihania kuvia Laura <3

    VastaaPoista
  6. Yhdyn yllä olevaan kommenttiin <3

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa ihanalta :) Ja näistä keleistä on täälläkin kovasti nautittu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo lämpimät ilmat olivat vaan nauttimisen arvoisia. Itse olin suurimmaksi osaksi töissä, mutta ei se haitannut :)

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...