maanantai 7. syyskuuta 2015

Outoa olla muualla


Niin se on vain pärähtänyt käyntiin hyvin erilainen arki. Ajoin nimittäin sunnuntaina Kuortaneelle koulutukseen ja täällä sitä ollaan seuraavat kolme viikkoa, kuulit oikein. Kolme viikkoa! Tuntuu hurjalta olla erossa perheestä ja erityisesti lapsista. Ikävä on jo nyt aivan valtava ja lasten kilkatus puhelimessa nostaa vedet silmiin. Onneksi tämä on vain väliaikaista. Koulutuksen myötä oma työnkuva muuttuu, joten mikäs sen mukavampaa kuin olla uutta oppimassa.

Otin ilon irti omasta ajasta ja kävin juoksemassa ja kuntosalilla. En edes muista koska olen viimeksi ehtinyt urheilla putkeen kaksi tuntia. Hyvä fiilis jatkui saunomisella ja oleilulla. Ehkä siis tästä selvitään :)





Nappasin muutaman kuvan viikonlopun kahvittelusta, johon halusin välttämättä käyttää uutta leikkuulautaani. Tämä on se lahja, josta jo aiemmin kerroin. Ihana ja vieläpä käsintehty minulle. Kyllä joillakin on vain tuota taitoa hyppysissä. En ehkä malta ottaa lautaa käyttöön keittiöhommissa, vaan käytän sitä mielummin tarjoilualustana.


Mukavaa viikkoa!


29 kommenttia:

  1. Tsemppiä sinne ikävään....mutta kun tosiaan asennoidut siihen juuri noin positiivisesti, niin äkkiä se aika menee. ( Omaa aikaa!!!! Jabadabaduu!!!! )

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä , toivotaan että kolme viikkoa hujahtaa hetkessä ohi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 aika on onneksi mennyt todella nopeaa. Vielä ensi viikko, loppu tältä erää häämöttää jo...

      Poista
  3. Tsemppiä! Toivotaan, että viikot menevät nopeasti. Mukavaa, että olet päässyt hyvään fiilikseen liikunnan myötä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Aika pitkä aika, mutta onneksi aika on mennyt yllättävänkin nopeaa. Onneksi enää viikko ja sitten saan olla hetken kotosalla <3 Liikkuminen on ollut kyllä huippua. Tänäänkin käytiin uimassa :)

      Poista
  4. Pitkä reissu, mutta varmasti omalla tavallaan kivakin! Ja kouluttautuminen on aina kivaa!:) hyviä viikkoja sinulle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä pitkä aika, mutta onneksi kurssikaveri on kivoja ja tästä on oikeasti tosi paljon hyötyä jatkon kannalta. Eli pakko nyt vain vielä hetki jaksaa...

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos <3 omaa aikaa on ollut kyllä rutkasti vaikka päivät on tosi kiireisiä ja ohjelmaa täynnä.

      Poista
  6. Tsemppiä uusiin tuuliin! Ja tosiaan, nautihan omasta ajastasi, vaikka ikävä varmasti kotiin onkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Olen yrittänyt kovasti nauttia, vaikka kova ikävä onkin... <3

      Poista
  7. Kaunis tuo leikkuulauta. Puiset tuotteet näyttävät Tehneen paluun koteihin. Onnea uusiin työhaasteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on minustakin tosi kaunis, pitkään sanoin nou nou kaikille puisille jutuille, mutta nyt ne näyttää taas tosi kivoilta :)
      Kiitos, uudet jutut on kyllä tervetulleita!

      Poista
  8. Tsemppiä ja sä selviit! I know it <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru <3 liian pitkä aika vaikka hyvin tämä on nyt mennyt. Ehkä tuo yksi viikko vielä menee :)

      Poista
  9. Oi että, hyvin se menee!♥ Ja olettaisin, että kuitenkin on viikonloput..? Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Nyt tuntuu, että kyllä tästä selviää, vaikka aika onkin hurjan pitkä. Loppusuoralla ollaan :)

      Poista
    2. Unohdin vastata tuohon viikonloppukysymykseen. Viime viikonloppu meni Helsingissä, muu perhe oli itseasiassa kanssa reissussa, joten en viitsinyt tyhjään kotiin mennä... Huomenna suuntaan rakkaiden luokse <3

      Poista
  10. Voi, varmasti on vaikeaa olla erossa, mutta ihanaa toisaalta omat hetket :) Tsemppiä ja mikä ihana leikkuulauta!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut kyllä pitkä aika, mutta onneksi puhelimet on keksitty. Omasta ajasta olen kyllä nauttinut täysillä ja pyskinyt urheilemaan paljon.

      Poista
  11. Tsemppiä! Hyvin te kaikki pärjäätte, vaikka aivan takuulla ikävä iskee puolin jos toisinkin<3 Nyt yrität ottaa ilon irti ns. omasta ajasta; kotona varmasti hommat sujuu hienosti♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Onneksi tämä aika on mennyt hyvin ja mies on pärjännyt lasten kanssa superhyvin. Kaikki harjoituksiin kuljettamiset ym on mennyt hyvin <3

      Poista
  12. Tsemppiä sinne, ymmärrän kyllä ikävä on kova, mutta yritä nauttia omasta hetkestä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Olen kyllä yrittänyt nauttia tästä ajasta, aika hyvin olen onneksi onnistunut <3

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kiitos, olen yrittänyt ottaa tästä ajasta kaiken irti :)

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...