tiistai 5. tammikuuta 2016

DIY - Lelujen säilytyslaatikko


Kerroin aikaisemmin jatkaneeni poikien huoneen sängyprojektia vielä askeleen eteenpäin ja nyt on aika kertoa mitä kivaa sinne vielä keksin. Olen useaan kertaan tuskaillut lelujen säilytystilan puutteesta. Meillähän poikien lelut on majaillut pääsääntöisesti eteisen ja olohuoneen puolella. Nyt kuitenkin halusin tehdä toimivan ja samalla myös tyylikkään ratkaisun tähän ongelmaan.


Suunnittelin sängyn alle rullilla toimivat vetolaatikot, jotka saa helposti vedettyä sängyn alta esille. Laatikot saa ladata täyteen leluja, mutta niiden sisältö ei näy muualle. Olin ensin ajatellut tekeväni koko sängyn alustan leveydelle laatikot, mutta päätin jättää reunoille tilaa, jotta liikuttaminen ja myös siivoaminen olisi helpompaa.


Materiaalit ja työvälineet:

Tarvittaessa pakkelia
Vanha vyö
Nahkapaskali


Laatikoiden tarkka koko tulee mitata oman sängyn mittojen mukaan. Kerron kuitenkin nyt minkä kokoiset laatikot meidän sängyn alle tehtiin. Laatikkojen syvyys on mitattu sängyn laidasta seinään saakka, jotta laatikoiden reunat jäävät tasaisesti sängyn reunan suhteen.

Laatikon koko:
Korkeus 20 cm
Leveys 65cm
Syvyys 85cm


Työvaiheet:

1. Leikkaa vaneri tarkoilla mitoilla
2. Pohjamaalaa vaneripalaset
3. Tarvittaessa paklaa oksan reiät tai kolot ja hio vanerilevyt kauttaaltaan
4. Maalaa osat valkoiseksi (pohjan voi jättää maalaamatta)
5. Kiinnitä osat paikoilleen ruuveilla
6. Kiinnitä yksi rulla jokaiseen laatikon kulmaan
7. poraa vetokahvalle reiät etulevyyn sopivalle leveydelle
8. Leikkaa vanha vyö sopivan mittaiseksi, tee siihen reiät nahkapaskalilla
9. Kiinnitävyö rekipulteilla ja lukkomuttereilla


Vanha vyö pääsee uusiokäyttöön laatikon vetokahvana. 



Sitten ei tarvita enää kuin lelut täyttämään laatikot ja kokonaisuus on valmis!


Laatikoiden avulla saimme huoneeseen paljon lisätilaa, joten en voi olla kuin tyytyväinen lopputulokseen. Tämä olikin minun viimeinen DIY -juttu K-raudalle kuukauden vierasbloggaajana. Kiitos luottamuksesta, tämä oli mukava uusi kokemus! Jos jokin juttu on jäänyt väliin, pääset niitä lukemaan näistä linkeistä:






*Postaus on toteutettu yhteistyössä K-raudan kanssa

24 kommenttia:

  1. Kauniit ja simppelit laatikot, sopivat kyllä taydellisesti sängyn kanssa :) Kivat vetimet myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nuo kyllä on toimivat ja saadaan kivasti lelut piiloon!

      Poista
  2. Kyllä kelpaa pojilla nyt touhuta huoneessaan :) Hyvin sopii nahkavetimet myös lastenhuoneeseen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan kyllä kaikki tosi tyytyväisiä huoneeseen. Pakko oli kokeilla nahkavetimiä pojille. Saatan niitä vielä vähän lyhentää, vaikka hyvin toimivat myös noin pidempänäkin :)

      Poista
  3. Kivat laatikot ja näitä on helppoa lastenkin liikutella. <3 Meillä on kanssa kolme pyörällistä lelulaatikkoa sängyn alla ja ovat toimineet meillä ihan mahtavasti, juuri vaihdettiin suositumpia leluja laatikkoihin. :)

    Leppoisaa loppiaista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo see oli tarkoitus, että pojat saa helposti lelut esille. Vielä kun saisi lipaston huoneeseen, niin alkais huone olla valmis :) Sängyn alle menevät laatikot on kyllä niin hyviä, meilläkin oli neidin huoneessa sellainen ikean muovinen, mutta nyt se ei enää mahdu sinne kun vaihdettiin sänkyä. Pitää keksiä jokin muu ratkaisu leluille.

      Poista
  4. Vau,tosi mahtavat laatikot! <3Ja nuo ihanat nahkavetimet kyllä kruunaa koko komeuden! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nahkavetimet on kyllä niin kivoja ja ennen kaikkea kauniita (edullisia :D ) <3

      Poista
  5. Oikein kivat laatikot ja takuuvarmasti kätevät käytössä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat yllä tosi kätevät ja nyt tuntuu, ettei tila lopu heti kesken :)

      Poista
  6. Aivan mielettömät! Sustahan tulee joku nikkari kohta :). Ehehe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Hiljalleen näyttää kyllä tulevan, tähän touhuun jää koukkuun :D

      Poista
  7. Laura, sie oot niiiiin TAITAVA! Nähdään ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kaisa <3 Ehdottomasti pitää nähdä pian!

      Poista
  8. Tosi kivat jutut olette tehneet pojille -nyt mahtuu hyvin leikkimään ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Nyt on kyllä enemmän tilaa leikkiä ja kerrossänky on niin toimiva pieness huoneessa <3

      Poista
  9. Upeat! Nää on tosi kätevät ja pyörät ja nahkavetimet kruunaa lopputuloksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu <3 Nahkavetimillä saa kyllä kivan loppusilauksen laatoikoille :)

      Poista
  10. Vihdoin pääsin täältä vauva-arjen keskeltä lukemaan sun postauksia. Tyylikkäät ja käytännölliset laatikot lelujen säilytykseen. Tuo sänky kokonaisuus on ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa <3 Sulla onkin siellä meneillään ihana aika vauvan kanssa. Nauti <3
      Kiitos, nyt tuntuu huone niin paljon kivemmalta ja ennenkaikkea toimivammalta!

      Poista
  11. Ihan huikea diy projekti sulla ollut k raudan vierasbloggaajana!! :) ihania ideoita, kiitos niistä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Pitkään muhittelin ajatusta päässä ja nyt sain viimein sysäyksen toteuttaa projektin. oli kiva saada tällainen mahdollisuus :)

      Poista
  12. Kestäisköhän tollanen laatikko nukkumista jos tekis isomman?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vois hyvin kestääkin. Olen niitä nähnytkin toteutettuna. Rullista en tiedä, mutta nuokin kestää paljon painoa ja isommilla rullila/pyörillä saa vielä enemmän laittaa painoa, joten miksi ei :) Jos päätät toteuttaa projektin, niin laita vaikka kuva valmiista tuloksesta mailiin :) Olis kiva nähdä se.

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...