sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Synttäriyllätys!

Sain perjantaina postista paketin vanhemmiltani enkä heti sitä avannut, koska lasten kanssa käytiin kerhossa ja muutenkin oli aika paljon hässäkkää. Ajattelin vanhempieni postittaneen meidän heille jääneitä tavaroita tai herkkuja mitä usein saadaan isäni työn puolesta, joten en pitänyt kiirettä laatikon avaamisen suhteen. Ihmettelin vaan, miksi äiti sekä isä soittivat vuorotellen oletko jo avannut paketin. Puhelujen välissä ei tainnut kovin montaa minuuttia edes mennä :D 

Tässä vaiheessa oli kaikki hässäkät viimeistään jätettävä hetkeksi ja mentiin koko porukka laatikkoa avaamaan. Oi oi oi!!! Siellä oli kaikkea ihanaa. Lapsille tuliaisvaatteita ja mulle pieni musta laatikko. Arvasin heti, että tämä oli se minun kauan odotettu synttärilahja. Täytin kolmekymmentä helmikuussa ja olin silloin viimeisillä raskaana enkä pystynyt synttäreitä juhlimaan, koska vauva oli syntyä ihan liian aikaisin. Joten juhlimisia oli pakko siirtää kesään, lukuunottamatta pientä kahvittelua lähellä asuvien miesten sukulaisten kanssa. Kesällä vietimme ystävien kanssa minun ja mieheni 60vee juhlia kesäjuhlien merkeissä eikä sukulaisten kanssa koko juhlia tullut pidettyä.

Mustan laatikon kannen teksti kertoi jo ennen avaamista, että tästä voisin tykätä ja paljon. Ja siellä se oli, ihan täydellinen kello!!! Juuri sellainen mitä olin ajatuksissani toivonut. Olin tainnut valkoisesta kellosta jossain vaiheessa myös vanhemmilleni mainita.






Nyt kyllä vanhempani pääsivät yllättämään minut täysin ja vielä näin ihanalla lahjalla. Harmitti tosi paljon etten ollut avannut pakettia heti, koska langan toisessa päässä sitä oli odotettu kuin kuuta nousevaa. Onneksi ymmärsivät, koska olinhan lasten kanssa yksin kotona, meillä sitä menoa ja tekemistä tuntuu aina riittävän

Tämä tuli kyllä tarpeeseen ja on ihana! Vielä kun raaskisin kelloa käyttää :)



6 kommenttia:

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...