maanantai 17. marraskuuta 2014

Seinät tyhjää täynnä


Huh, olipas viime viikko vain kiireinen. Töissä pitkiä päiviä, iltaisin lasten treenejä, anopin synttäreiden viettoa ja sitten vielä pientä iltapuuhastelua eilistä Åblogit ja ystävät joulutapahtumaa valmistellessa. Ja taisi minulla kerran loppua bensakin työmatkalla (vinkkinä muillekin, aina ei voi luottaa bensamittariin :)). Kiitos vain tuttavalle, joka tuli ja pelasti minut pinteestä. 

Eilen oltiin Åblogien ja meidän yhteistyökumppaneiden kanssa myymässä myyjäistuotteita sekä kirppistavaraa Kauppakeskus Hansassa. Useamman päällekkäisen tapahtuman johdosta, kävijämäärä jäi kesätapahtumaa pienemmäksi, mutta silti päivä oli oikein hyvä. Tällä kertaa ehdin paremmin rupattelemaan muiden kanssa, mutta toki saan tästä kiittää ystävääni, joka oli koko päivän auttamassa minua (kiitos R ♥).


Pohdin täällä omaa samattomuuttani laittaa seinille hyllyjä, tauluja tai ylipäätänsä mitään. Hyllyt ovat valmiina, taulujakin on, mutta miksi mitään ei ole seinillä. Plääh. Joskus on vain näitä hetkiä kun jää turhaan miettimään mikä tulee minnekin ja sitten huomaakin olevansa edelleen tyhjien seinien keskellä.

Ehkä nyt olisi siis aika ottaa itseä sarvista kiinni ja tehdä asialle jotakin. Ideoita ja ajatuksia otetaan mielellään vastaan. Minulla jäi kyllä nyt kuvaamatta huoneen toinen laita, jossa majailee pienen herran pinnasänky ja lipasto. Joten sinne teidän on tietysti aika vaikea antaa vinkkejä. Pari kivaa posteria minulla on jo mielessä ja hyllyt tulee jonnekin, mutta nyt vaan pitäisi päättää minne ja miten.




 Meillä asuu muuten todellinen pieni siivoilija. Meidän keskimmäinen pitää poikien huoneen lähes aina siistinä. Ja pienin tietenkin tekee juuri päinvastaista... 

En tiedä onko muut tyttöjen äidit huomanneet saman kuin minä. Neidin huone on aina täynnä kaikkea pientä ja söpöä, kirjeitä ja vihkosia, tarroja ja kyniä sekä tietysti leluja ja vaatteita. Juuri mihinkään ei saisi koskea ja huonetta ei myöskään omatoimisesti kovin helpolla siivoilla.

Meillä ainakin siivoamista riittää aina ja jos jätetään iltasiivoilut väliin, on seuraavana päivänä edessä vieläkin isompi urakka. Meillä varmaan elellään aika normaalia lapsiperhearkea, kiirettä kiireen keskellä. Välillä siivoillaan ahkerammin ja välillä lipsahdellaan.


Ostin muuten tuon kivan raidallisen House Doctorin pyykkipussin lastenlelujen säilytykseen Aveliasta. Niin tais pari muutakin äitiä :)


Nyt toivottelen teille oikein ihanaa viikkoa! 
Palaan pian kertomaan valokuvauskirjan voittajan.


Laura

18 kommenttia:

  1. Taulut ym. vaan rohkeasti seinälle kamu <3
    Voimia arki kiireeseen - täällä myös mennään lujaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin pitäisi vaan tehdä. Ehkä saan tehtyä tässä asialle jotakin, viimeinkin :)
      Voimia sinnekin, aika hektistä tämä koko syksy on ollutkin.

      Poista
  2. Tsemppiä kiireen keskelle! Kuulostaa muuten tutulta noi pienten tyttöjen aarteet joka puolella... ;)

    Mukavaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea ihanaa ja niin rakasta koko neidin huone täynnä :) Välillä saan noita hieman otettua vähemmälle kun silmä välttää, mutta muuten ne pitää laittaa aina kaikki talteen :)

      Oikein mukavaa viikkos sinnekin <3

      Poista
  3. Ihanan valoisa huone, varsinkin tuo pieni tuoli on aivan supersöpö.
    Ihanaa viikkoa sinullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina <3 Tuo pieni tuoli on kyllä minustakin tosi ihana.

      Tosi mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  4. Tsemppiä tähän viikkoon :) Teillä on niin kaunista ja miten suloinen tuo vanha tuoli on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna <3 Mukavaa viikkoa teillekin :)

      Poista
  5. Voimia kiireiseen arkeen. <3 Tsemppiä <3 Täällä myös ihan tuli pärsseen alla kokoajan nyt. Niin kiire ja hätä joka paikkaan koko aika! Blogi ollut aivan liian jäässä nyt. :(

    VastaaPoista
  6. Mulla käy just tuollai taulujen ja muun piensisustuksen kanssa.. Tai oikeastaan isompien juttujen kanssa, esim. etsin täydellistä mattoa monta kuukautta, sitten lopputulos on se että vuodesta toiseen katsellaan samaa rumaa mattoa.. Yritän omaksua uutta tapaa, että en jahkaile ja suunnittele liian kauaa, jottei jää vallan tekemättä! :) toivottavasti oli antoisa joulutapahtuma!

    VastaaPoista
  7. Itse olen myös aika saamaton seinään ripustettavien kanssa :D Olen nyt varmaan kaksi vuotta miettinyt muutaman taulun paikkaa, tähän mennessä ne ovat vain nojailleet ympäri taloa. Kaunista teillä on oli sitten tauluja tai ei! :)

    VastaaPoista
  8. Sain sun viestin tänään, kiitos <3. Siis hei..kyllä mäkin oli niiiin saamaton välilä ettei mitään mitään rajaa!Huoh! Välillä iskee sit taas puuska :))

    VastaaPoista
  9. Ihanan rauhallinen huone :) laitat sen mukaan kun ehdit ja jaksat :)

    Tsemppiä kovasti <3

    VastaaPoista
  10. Jee pyykkipussi! ;)

    Mä en kans saanu aikaseks laitettua seinille mitään kun vuokra-asunto niin laskin mielessäni jokaisen turhan reiän hinnan, mutta nyt peukut pystyyn, että päästäs nakuttelee ne taulut ihan omiin seiniin pian!

    Meillä on kyl tuo meidän poika sellainen, että keräilee kaikkee ihme hilpetööriä ja tein koko viikonlopun suursiivousta ja käytiin läpi se huone niin sain heittää kaikista niistä (äidin mielestä roskista) pois jopa yhden pillin, munakennon (niitä jäi vielä kolme) ja pikkuauton missä ei ollut kattoa eikä renkaita enää. Ja jokaisella on tietysti tarkka paikkansa...

    VastaaPoista
  11. Ihana tuo vanha tuoli <3 mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  12. Onpa kivannäköistä vaikka seinät tyhjät. Ei ota kyllä mun silmään mitenkään. Meillä on jo yksi printti valmiina, mutta kehykset ja seinäilyinspis puuttuvat :) Kiva kun kuitenkin pääsit tapahtumaan, vaikka hilkulla olikin. Mukavahenkinen tapahtuma oli ja kiva, kun ehti tosiaan vaihtaa kuulumisiakin.

    VastaaPoista
  13. Ihanan näköistä, vaikka tauluja ei olekaan ♥
    Ja todellakin on tuttua tuo tytön huone, kuvauksesi kuulostaa oikein tutulta..:)
    Pikaisesti paikalla piipahtaneena sunnuntain tapahtuma näytti oikein onnistuneelta!
    Rauhallisempaa viikkoa!

    VastaaPoista
  14. Niin suloinen tuo vanha tuoli <3 Kyllä vain tuntuu, että tytöillä kaikenlaista pientä tavaraa. Äidin mielestä kaikki turhanpäiväiset pienet lappuset ovat just niitä tärkeitä juttuja ;) Mukavaa viikkoa ja tsemppiä arjen kiireisiin!

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...