maanantai 13. huhtikuuta 2015

Löytöjä!


Kuinka rakastankaan löytöjä ja arvatkaa olinko iloinen näistä löydöistä! Nyt tuli vastaan kaksi wieniläistuolia ja ne olivat juuri ne mitä meille kaipasinkin. Ruokapöydän ympärille on ollut tarkoitus saada kaiken kaikkiaan kahdeksan tuolia ja aiemminhan meillä on ollut neljä TON-tuoli ja yksi vastaava kuin nämä kaksi wieniläistuolia.  Olin kyllä aika innoissani saadessani nämä kaksi kotiin 10€ yhteishintaan. En siis malta odottaa, että pääseen hiomaan ja maalaamaan tuoleja.



Ehkä joskus tulevaisuudessa saan hankittua myös ne neljä puuttuvaa TON-tuolia, mutta voi olla, etten tule niitä edes kaipaamaan. Ihan kiva saada pöydän ympärille samantyylisiä tuoleja. Pian meillä on siis seitsemän mustaa tuolia ja toivottavasti jossain vaiheessa löytyy myös se viimeinen puuttuva tuoli. Mitäs sanotte mun löydöstä?

Ei me sitten niin vain haettukaan niitä uusia koneita eilen. Pesukone on nyt tilattu, mutta kuivausrumpu menee toivottavasti vakuutukseen, koska sillä ei ole vielä niin paljoa ikää. Silti lähes viikko ilman pesukonetta tuntuu liian pitkältä ajalta. Nyt jo pyykkikasa on älytön... saa nähdä millainen se on koneen saavuttua ja ehtiikö meiltä loppua puhtaat vaatteet ennen sitä :)


Mukavaa uutta viikkoa!

19 kommenttia:

  1. Upea löytö, itselläkin hakusessa noita samaisia vielä neljä kappaletta niin sitten alkaa olemaan tuoli rivistö hyvällä mallilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Löysin vielä pari kivaa tuolia lisää ja nyt alkaakin olla jo aika määrä tuoleja :D Toivottavasti sinäkin löydät omasi!!!

      Poista
  2. On tosiaan upea löytö!
    Tsemppiä pyykkirumbaan, toivottavasti viikko menee äkkiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset löydöt on niin parhaita! Pyykkirumba oli kyllä ihan kauhea... ja sitä edelleen selvitellään. Viikko ilman pesukonetta näkyy meillä vieläkin :D

      Poista
  3. Mahtava löytö! Täälläkin on ollut hieman huonoa tuuria sähkölaitteiden kanssa..oikein harmittaa :( Ja mikään ei tietenkään mene vakuutukseen. Kumma kun nykyaikana ei vehkeet kestä kun näköjään juuri ja juuri sen takuuajan!!! No ei voi mitään. Kohta alkaa rakentaminen ja vehkeitä tarvii. Tsemppiä koneettomuuteen :)

    VastaaPoista
  4. Hieno löytö ja melkein ilmaiseksi!

    VastaaPoista
  5. Tosi upea löytö! :-) Ja kiva kun pääsee maalaus hommiin! :-)

    VastaaPoista
  6. Voi mikä löyty, nuo ovat kauniita ❤️

    VastaaPoista
  7. Huippu löytö! Edulliset ja vielä niin kauniit :)

    VastaaPoista
  8. Oi että, huippu löytö! Aivan ihanat tuolit <3

    VastaaPoista
  9. Oi että, huippu löytö! Aivan ihanat tuolit <3

    VastaaPoista
  10. Hienoja löytöjä :)

    Muuttuvakotini Päivi S

    VastaaPoista
  11. Hieno löytö!! Itselläkin on noita samoja tuoleja ostoslistalla ja mustana vieläpä :)
    Tsempit täältäkin!

    VastaaPoista
  12. Todelliset helmet ja mihin hintaan!!! Sopii niin kavereiksi aiemmille.

    VastaaPoista
  13. Lovely chairs!

    VastaaPoista
  14. Mieletön löytö! Saatan olla hieman kade :D

    VastaaPoista
  15. Oi mitä löytöjä, ihanat tuolit :)
    Jännityksellä ootan minkälaisen ilmeen ne saa sun käsittelyn jälkeen. :)

    VastaaPoista
  16. Apua mikä löytö!!! Olen yrittänyt vuosikausia löytää tuollaisia tuoleja kirppiksiltä, tuloksetta, mutta toivoa näemmä on! :)

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...