sunnuntai 29. marraskuuta 2015

1. adventti


Iltaa!

Niin se vain ensimmäinen adventtisunnuntai saapui ja viimein minäkin alan olla joulutunnelmissa. Ehkä suurin syy oli eilisessä postauksessa, jossa sukelsin viime vuoden joulutunnelmiin tai sitten siinä, että kaivoin joulujutut varastosta esille. Kovin montaa joulukoristetta en kyllä sieltä suostunut esille laittamaan, mutta pienikin määrä teki jo aivan erilaisen tunnelman kotiin. 


Tänä vuonna päätin mennä siitä mistä aita on matalin ja laitoin adventtikyntteliköksi kauniin Kubuksen. Ehkä olette kuvista huomannut, että tykkään edelleen hurjan paljon molemmista By Lassenin kyntteliköistä. Ne ovat minun ehdottomia suosikkeja. 

Kaksi vuotta sitten minulla oli menossa todellinen tähtihulluus. Jotenkin se vaan hiipui hiipumistaan, vaikka olen aina tykännyt tähdistä. Edelleen tykkään niistä, mutta koko kotiani en osaisi enää tähdillä vuorata. Olen silti säästänyt useimmat niistä jouluja varten, koska mielestäni tähdet kuuluvat ehdottomasti jouluun.



Tänään olikin kiva päivä blogisiskojen kanssa, mutta siitä enemmän tässä myöhemmin :)


Oikein ihanaa 1. adventti-iltaa <3


8 kommenttia:

  1. Aika kuluu kuin siivillä tähtiseurassa <3

    VastaaPoista
  2. Näppärä idea tuo Kubuksen laittaminen adventtikyntteliköksi. :) Minäkin laitoin hieman talvivalaistusta kotiin näin ensimmäisen adventin kunniaksi. Muutoin on tänä vuonna joulutunnelma kateissa. Ehkä jotain pientä, tonttua tms. voisi jossain vaiheessa laitella nurkkiin hengailemaan. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Hyvä tuunaus! Mulla kävi samainen aidan ylitys mielessä, kunnes päätin olla laittamatta varsinaisia adventtikynttilöitä ollenkaan. Viimeisenä adventtina ollaan jo joka tapauksessa siellä Suomessa. Polttelen sitten sitäkin enemmän kaikkia erinäisiä joka puolelle ripoteltuja kynttilöitä :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat tunnelmalliset kuvat <3

    VastaaPoista
  5. Ihania tunnelmia olkkarissa :-) Pienellä saa jo kivaa jouluista tunnelmaa! <3

    VastaaPoista
  6. Tosi kaunis asetelma!!

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia ja kiva asetelma! Mukavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  8. Kauniit fiiliskuvat! <3 Iloa uuteen viikkoon! :)

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...