sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Aasialainen ilta


Miehen vanhemmat ovat olleet meillä koko viikonlopun ja eilen illalla järjestimme anopille syntymäpäiväillallisen hieman erilaiseen tapaan. Kokeileva kotikokkini eli rakas mieheni oli keksinyt kokeilla aasialaisen ruoan kokkailua uudella tavalla, tavalla, jota itselle ei aivan heti tulisi mieleen. Idea lähti siitä, kun olimme seitsemän vuotta sitten New Yorkissa ja kävimme siellä korealaisessa syömässä. Valmistimme illan ruoan periaatteessa itse pöydällä. Paistoimme omat lihat ja kanat pöydällä olevan paistotason päällä. Se ilta on jäänyt hyvin mieleemme ja halusimme nyt kokeilla hieman vastaavaa kotioloissa suomalaisella toteutuksella.


Haluan nyt jakaa teillekin tämän illan reseptit, jos vaikka joku muukin innostuu kokeilemaan jotain erilaista omassa keittiössään. Samalla reseptit jäävät itsellekin ylös, sillä tätä tulemme kokeilemaan myöhemmin uudelleen. Sen verran hyvää ja hauskaa tämä oli.


Ennen ruokailuun siirtymistä, edessä oli esivalmisteluita. Käytimme ruoanlaitoissa Santa Marian uusia Aasian -tuotteita, joiden avulla saimme ruokaan halutun makumaailman. 

Tässä reseptimme Aasialaiseen iltaan 5-6 hengelle:

Naudan entrecote

n. 800g naudan entrecotea
 Paloittele liha ja laita marinoitumaan 2-3 tunniksi.

Marinadi:

1pss Santa Marian Korean BBQ Bulgogi -mausteseosta
3-4 ruokalusikallista Santa Marian Chili & Garlic Sauce - Sriracha -maustekastiketta

Merilohi

n. 800g merilohta
Paloittele kala ja laita marinoitumaan 2-3 tunniksi.

Marinadi:

3 murskattua valkosipulin kynttä
1½ limetin mehu
Pieni pala inkivääriä raastettuna
2-3 rkl Santa Marian Thai Soya Sauce -soijakastiketta

Kananrintafile

n. 4 isoa rintafilettä
Paloittele kana ja laita marinoitumaan 2-3 tunniksi.

Marinadi:

3-4 rkl Santa Marian Asian Wok Soy & Sweet Chili -maustekastiketta

Kookoskastike:

1prk (400ml) Santa Maria organic Coconut Milk -kookosmaitoa
1pss Santa Marian Asian Spices Pineapple Thai -mausteseosta

Tomaatti-punasipulisalaatti:

4 tomaattia pieninä kuutioina
1 punasipuli pieninä kuutioina

Riisinuudelit:

1 pkt Santa Marian Rice Noodles -riisinuudeleita
Keitä nuudelit ohjeen mukaan.





Meillä oli käytössä Raclette-grilli, joka muuntui nyt Aasialaiseen keittiöön. Laitoimme riisinuudeleita kookoskastikkeen, tuoreiden paprikoiden ja seesamsiemenien kanssa grilliin lämpenemään. Samalla paistoimme liha- kana- ja lohipaloja Racletten yläosassa. Lihojen ja nuudeliannoksen valmistuttua, jokainen sai luoda itselleen annoksen lautaselle, lisäten siihen tomaatti-punasipulisalaattia ja vihreää salaattia.


 




Voin kertoa, että hyvää oli ja ilta oli muutenkin onnistunut. Jokainen tuntui nauttivan ruoasta ja erityisen onnellinen olin, että meidän lapset tykkäsivat ruoasta. Parastahan oli oman lihan, kanan tai kalan paistaminen. Maut eivät olleet liian tulisia lapsille ja tulisuutta pystyi halutessa itse lisäämään omaan annokseen.

Toivottavasti tästä oli iloa myös teille ja ehkä innostutte matkustamaan Aasialaiseen makujen maailmaan. Lisää tietoa ja herkullisia reseptejä löydät osoitteesta www.santamaria.fi tai facebook/santamariafinland

Postaus on toteutettu yhteistyössä Indiedaysin ja Santa Marian kanssa.


Herkullisia hetkiä!


10 kommenttia:

  1. Voi Nam :) Näyttääpä hyvältä! Kokki saa tulla meillekki keikalle! Grillaillessa on tämän suuntaista joskus kokeiltu, mutta eipä ole tullut mieleenkään tehdä sisällä!

    VastaaPoista
  2. Olipa teillä mahtavan kuuloinen menu! Ei oo tullut koklattua. Hienoa, että lapsetkin tykkäs. Ihanaa viikkoa ♡

    VastaaPoista
  3. Nam! Näyttää ihan tosi hyvältä!

    VastaaPoista
  4. Vauh. Varmaan mukava ja herkullinen ilta ollut teillä ja erinlainen. Näyttää kyllä hyvältä. Tuota olisi kyllä kiva itekki kokeilla joskus, mutta grilli puuttuu. Mistä olette tuon grillin ostaneet ja onko kallis investointi? Ei vissiin ns.savusta tai rasva lennä tuosta?

    VastaaPoista
  5. Mahtava idea! Ja ruoka näyttää niin hyvältä! :)

    VastaaPoista
  6. Nam ja slurps!! Tosi kiva ja herkullinen ohjelmanumero!

    VastaaPoista
  7. Voi mtien herkulliselta näyttää. Teillä on ollut upea ilta!

    VastaaPoista
  8. Olipa anopilla oltavat! :) En ookaan kokeillut itämaisista kuin thai curryja ja riisipaperirullia. Ja tietty sushia. Täytyypä pistää korvan taakse.

    VastaaPoista
  9. Nams!!! aivan mielettömän hieno idea, näyttää kyllä niin herkulliselta tuo ruoka.

    VastaaPoista
  10. Anoppi voi vahvistaa, että nautti erittäin paljon tästä herkullisesta illallistarjoilusta!:) Suosittelen kokeilemaan reseptejä!!

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...