lauantai 21. marraskuuta 2015

Kauniisti katettu kahvi maistuu paremmalta


Taas olen ehtinyt viikolla kahvittelemaan. Se hetki kun saan hörpätä rauhassa kahvia, nätisti laitettuna, luksusta. En olisi aivan tätä uskonut, ikuinen teenjuoja...

Nappasin kameran taas esille ja napsin pari (muutaman ehkä liikaakin) kuvaa kahvitteluhetkestä. Kahvikoneen myötä minusta on tullut kyllä kahvinjuoja. Erilaiset makukahvit ovat parasta. Harmillisesti hinta näissä erikoiskahveissa on usein kova, mutta silloin tällöin nautittuna ei tuo niin haittaa.



Kuvissa näkyy lisäksi Mayn kaunis puualusta, joka menee Mayn korin pohjalle. Korihan on meillä nyt keittiössä erilaisten pesuaineiden säilytyspaikkana, joten olen ottanut tämän puualustan minun kahvialustaksi. Sallittua varmaan tämäkin :) Jos merkki ei ole tuttu, suosittelen tutustumaan. Mayn kuuluu minun omiin suosikkeihin ja se on suomalainen, itseasiassa Lietolainen yritys, jonka takana häärii kaksi upeaa naista. 



Ajettiin eilen kamalassa lumimyrskyssä Tampereelle. Lunta tuli lähes koko matkan, eikä kommelluksilta vältytty. Matkantekoa ei toki helpottunut ollenkaan pienimmän matkapahoinvointi. No onneksi päästiin lopulta perille. Tänään onkin ollut ihana päivä, mahtavia ihmisiä tupa täynnä ja puitteet kunnossa. Tästä kuitenkin lisää myöhemmin. Olen nimittäin nyt poikia nukuttamassa ja vihdoin huoneeseen on laskeutunut hiljaisuus ja voin lähteä hipsimään takaisin alakertaan.



Ihanaa viikonlopun jatkoa <3


14 kommenttia:

  1. Todella kaunis kahvi hetki :) arjen luksusta :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin rjem luksusta, tulee kyllä nykyään vähän fiilisteltyä kahvin kans, silloin kun siihen löytyy hetki.

      Ihanaa sunnuntaita <3

      Poista
  2. Ostin juuri tänään Mayn leikkuualustan :) Kaunis kuviointi ja siro, aivan loistava keittiöön!

    Hyvä kun pääsitte onnessa perille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mayn tuotteet on niin kauniita <3 leikkuulauta olis kyllä ihana itsellekkin.

      Matka oli kyllä pitkä, mutta onneksi pääsyiin lopulta perille. Tänään sitten takasin :) ja minä kuskina...

      Poista
  3. Totta, kauniisti katettu kahvi maistuu kyllä paremmalta , ihana välillä pitää sellaisia luksus kahvihetkiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistuu kyllä niin paljon paremmalta ja jotenkin pienet jutut saa minut ainakin paljon paremmalle tuulellekin :)

      Poista
  4. Kahvinjuonti kauniista kupista, hiljaisuudessa nautittuna on luksusta<3 Ihanaa sunnuntaita ihana♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä <3 juurikin luksusta!! Ihanaa sunnuntaita <3

      Poista
  5. Tunnelmalliset ja kauniit kahvihetkikuvat! Kahvihetket on mullekin aina olleet tärkeitä pieniä hetkiä niin kotona töitä tehdessä kuin nyt äitiyslomallakin. Toistaiseksi mennään tosin suodatinkahvilla, vaikka kahvikonekin on jo pitkään ollut haaveissa:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuollaiset omat tunnelmalliset kahvihetket on arjen kiireiden keskellä monesti sitä mitä itsekin kaipaa. Paljon mekin juodaan ihan suodatinkahvia (jota olen myös oppinut juomaan) mutta minä tykkään kyllä herkutella kahvikoneen kahveilla :P

      Poista
  6. Tunnelmallisia kahvikuvia <3 Meillä on myös tytöllä matkapahoinvointia ja hänellä onkin pidemmillä matkoilla ranteissa aina matkapahoinvointirannekkeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 heti kiinnostuin tuosta rannekkeesta. Meillä on kahdella lapsella matkapahoinvointia, jota ei onneksi läheskään kaikilla matkoilla ilmene. Nyt ilma oli vaan sen verran kamala, ettei meno ollut lainkaan tasaista... :(

      Poista
  7. Totta puhut! Kun kattaa nätisti myös silmät saa ns. ruokaa :) Itse tykkäön kans usein kattaa kauniisti, ihan arkenakin. Maltoitko syödä vain yhden suklaapalan? Mulla ois mennyt koko rivi :D

    VastaaPoista
  8. Ihanat kaffittelukuvat ♥ Kyllä kelpaa. Pitäisi enemmän satsata arkikattaukseen :)

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...