perjantai 6. marraskuuta 2015

Kotiin havujen kera


Huh, mikä viikko! Olin tosiaan viikon opiskelemassa taas Kuortaneella ja vaikka voisi kuvitella viikon sisältävän rentoa oleilua, ei se ihan sitä taaskaan ole ollut. Pitkiä päiviä opintojen parissa ja illat vielä nenä kiinni kirjassa. Tai no pääsin/ehdin kyllä välillä lenkille ja salille.

Voin siis kertoa, että kotiin on kiva palata. Viikonloppu murujen kanssa on nyt just se mitä olenkin kaivannut. Ei haittaa vaikka joudun lauantai-aamuna nousemaan aikaisin pojun jalkapallopeliin, ei haittaa vaikka edessä on siivouspäivä, ei haittaa oikeastaan mikään. Lupaan tehdä kaikkea kivaa ja suunnitella mukavan isänpäivän <3 Sunnuntaina sitten taas murehdin lähtöä, sillä edessä on taas viikko opiskelua ja sitten reissaamisen pitäisi olla ohi. Tavoitteena on siis saada paperit kouraan ensi viikolla.



Nappasin pari pientä mäntyä pihalta ja laitoin ne olohuoneeseen maljakkoon. En ehtinyt kukkia hakemaan, joten näistä saan hyvän mielen viikonlopun viettoon. Tykkään juuri tällaisista yksinkertaisista pienistä jutuista. Ehkä tämä on askel joulun suuntaan, vaikka vielä pyristelen vastaan ja aloitan jouluhöpinät vasta myöhemmin.



Oikein ihanaa viikonloppua <3


14 kommenttia:

  1. Ihania tunnelmia <3 kauniita :)

    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat havut! Juuri tänään oli puhetta että pitäisiköhän hakea marrasmänty sisään, kun lapset kärttää jo joulukuusta :-D

    VastaaPoista
  3. Varmasti ihana olla kotoa viime viikonlopun bileilyjen ja vielä päälle opiskeluviikon jälkeen! Leppoisaa viikonloppua sinne! <3 Ihana talvisen kodikas fiilis teillä, miten paljon pari havua ja kynttilät voikaan tehdä.

    VastaaPoista
  4. Onpa ihanan raikkaat kuvat sulla täällä! Parasta on mun mielestä viikonloput, kun saa vain olla eikä tarvitse juosta kellon kanssa.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa viikonloppua sinulle! ❤️ Pakko kysyä mistä noin ihanat tuikkukupit on löytynyt? :)

    VastaaPoista
  6. Mukavaa viikonloppua ja tsemppiä viimeiseen viikkoon! <3

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanan tunnelmalliset kuvat L <3 Todella kaunista!!

    Oikein ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Kaunista <3 Tekisi mieli jo itsekin laittaa havuja sisälle :)
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Tsemppiä loppukiriin! <3 Meitsi olisi ihan stressihirviö vastaavassa tilanteessa! :D

    VastaaPoista
  10. Havut on ihan best sisustuksessa nyt joulun aikaan♥ Itse siis oon kääntänyt kelloni jo ihan joulumoodille :) Kohta aletaan itseasiassa poikien kanssa leipomaan ekat joulupiparit...

    Tsemppii vielä ensi viikkoon! Loppu häämöttää! Ai niin, laittelen sähköpostiakin tulemaan tässä muistaessani :)

    VastaaPoista
  11. Tulipa ihana joulunen fiilis havuista, huomaa et oon jo täysin joulumoodissa!! :D Ihanaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  12. Upeita kuvia ja ihana fiilis tulee kynttilöistä ja havuista ♥ Välillä yksinkertaisin on paras!

    VastaaPoista
  13. Se on jännä miten pienillä jutuilla saa aikaiseksi jouluisen tunnelman. Pari havua ja kynttilöitä, toimii :)

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...