perjantai 4. joulukuuta 2015

Upeat betonivalaisimet


Perjantai-iltaa!


Täällä ollaan fiilistelty nyt viikko uusien valaisimien alla. Keittiön ruokailutila sai kertaheitolla uuden ilmeen kolmen kauniin suomalaisen designvalaisimen johdosta. Betonin rouheus, yksinkertaisuus ovat ne asiat mihin valaisimissa ihastuin heti ensisilmäyksellä.



Valaisimet ovat vuonna 1984 perustetun Porvoolaisen perheyrityksen Sessakin mallistosta. Kyseessä ovat Matti Syrjälän suunnittelemat Corner -betonivalaisimet. 




Täytyy kertoa, että olen todella innoissani päästessäni tekemään töitä Sessakin kanssa. Sainkin kotiini lähetyksen erilaisia valaisimia, joita saan kuvailla meidän kotonamme. Luultavasti nämä kaunokaiset jäävät meidän keittiöön, ne vaan ovat juuri sellaiset mitä olenkin meille kaivannut. 

Meillä on 2m pitkä ruokapöytä, jonka päällä on ollut tähän saakka vain yksi valaisin. Se ei ole kuitenkaan riittänyt valaisemaan riittävästi koko pöytää, lisävalo on siis todellakin tarpeen. Myöhemmin ajattelimme vielä vaihtaa näiden järjestystä ja säätää korkeuksia paremmin, mutta nyt ne saavat olla tuossa noin. Tykkään tosi paljon!


Myöhemmin minulla on jotain kivaa myös teille tuolla Instagramin puolella (@heinassaheiluvassa), joten pysykäähän kuulolla :) Sessakia pääsette seurailemaan Instagramissa nimellä @sessak_lighting.


Oikein ihanaa viikonloppua!



15 kommenttia:

  1. Ai että kun ovatkin ihania! Betonirakkautta <3

    VastaaPoista
  2. AIVAN IHANAT! Haaveilen vähän salaa, että jos mies suostuis väliin vaihtamaan meidän ruokapöydän valaisimet toisiin. Niitä on nyt katteltu 5 vuotta. Meillä roikkuu myös kolme valaisinta.

    VastaaPoista
  3. On kyllä upeat valaisimet <3

    VastaaPoista
  4. Ovatpa upeat ja sopivat teille aivan mainiosti, en yhtään ihmettele, että ihastuit! <3
    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  5. Nuo ovat kyllä ihastuttavat <3

    VastaaPoista
  6. Tosi kaunis trio <3 Betoni on niin Rock!

    VastaaPoista
  7. I H A N A T ♥ Mäkin haluan tuommoiset meidän ruokapöydän päälle!

    VastaaPoista
  8. Nuo on tosi kauniit! Taisin ihailla näitä samoja Habitaressa viimeksi <3 Minulla on ollut jo pitkään tarkoitus mennä käymään siellä Sessakin outletissa, mutta vielä en ole ehtinyt. Onhan se vähän niinkuin "must", kun täällä samassa kaupungissakin nykyään asutaan! :-D

    VastaaPoista
  9. Kivat valaisimet ja kiva kun kaikki erinlaisia. Betoni on kyllä kiva materiaali.

    VastaaPoista
  10. Betoni ja milrosementti ovat toden totta materiaaleja, joista saa vaikka miten upeita pintoja ja kodin käyttöesineitä tehtyä. Ks. täällä myös vinkkejä betonin ja mikrosementin DIY-toteutuksiin😊https://www.hemtek.fi/fi/blog/mikrosementti-kokeilussa/

    VastaaPoista
  11. Betoni ja milrosementti ovat toden totta materiaaleja, joista saa vaikka miten upeita pintoja ja kodin käyttöesineitä tehtyä. Ks. täällä myös vinkkejä betonin ja mikrosementin DIY-toteutuksiin😊https://www.hemtek.fi/fi/blog/mikrosementti-kokeilussa/

    VastaaPoista
  12. Onpa upeet. Ja kaikki erilaisia, sopivat tosi hyvin!

    VastaaPoista
  13. Mulla on kans 2 tommosta oikeanpuolimmaista. Kunhan sais sen toisenkin johonkin järkevästi. Vuodenvaihteessa muutto uuteen vuokrakämppään ☺ -kaima

    VastaaPoista
  14. ihanat! Ja tosi kiva, kun jokainen on vähän erilainen. Mulle tuo sessak oli aiemmin ihan vieras...

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...