sunnuntai 28. elokuuta 2016

Mitä kuuluu portaikkoon?


Vihdoin meillä on jotain valmiina, nimittäin portaikko. Yläkerran aulatila on päässyt jo sisustusvaiheeseen. Sisustukseen ei ole kuitenkaan kovinkaan pystytty vielä panostamaan, koska kaikki ylimääräiset rahat menevät remonttiin. Joten nyt tilaa sisustellaan olemassa olevilla huonekaluilla ja pientavaroilla.


Käytävän lasiset valaisimet ovat talon alkuperäiset ja ne haluttiin ehdottomasti säilyttää. Samoja löytyy myös alakerran käytävästä sekä olohuoneesta. Olohuoneessa on samoja valaisimia erikokoisina upotettuna kattoon, jolloin tuo kellastunut osa jää nätisti piiloon. Näistä yksi on kuitenkin hävinnyt (rikkoutunut?), joten on pakko yrittää selvittää valaisimien merkki ja toivoa parasta, että kadonneen tilalle löytyy uusi. Näitä pieniä meillä on useampiakin varastossa, mutta juuri puuttuvaa pidemmän mallista ei. Talon entinen asukas kertoi valaisimien olevan Alvar Aallon tuotantoa, mutta mistään en ole löytänyt vahvistusta tälle. Tiedän, että aikoinaan tämän tyyppisiä i-valaisimia oli enemmänkin markkinoilla, mutta niistäkään en tiedä enempää. Jos jollakin on antaa vinkkiä, niin kuulisin asiasta mielelläni lisää.



Remonttiroipetta on vielä joka puolella, mutta onneksi hiljalleen koti alkaa ainakin yläkerran osalta näyttämään asuttavalta. Ovien maalaukset ovat vielä kesken, mutta hiljalleen saan nekin maalailtua. Halusimme nimittäin ehdottomasti säilyttää vanhat täyspuiset ovet, jossa on ihanat messinkiset ovenkahvat. 



Aiempia postauksia portaikon remontista löydät `Kohti portaikon uutta ilmettä` ja `Lähes valmis portaikko`.


Leppoista sunnuntaita <3


8 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää ja ihanan valoisaa teillä <3 Toivottavasti saat selville valaisimen alkuperän ja saat samanlaisen tilalle!

    Mukavaa sunnuntai-iltaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Talo suorastaan kylpee nykyään valossa lähtötilanteeseen verrattuna. Enää ei pienet ikkunatkaan häiritse. Tosin tässä aulatilassa on yllättävän isot ikkunat, joten en valita :)
      Valaisimen metsästäminen näyttää tällä hetkellä hieman epätoivoiselta, mutta ehkä me sellainen jossain vaiheessa löydetään. Peukut pystyyn :)

      Poista
  2. On teillä ollut siellä melkoinen työmaa! Tsemppiä loppurutistukseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä ollut kyllä aikamoinen työmaa ja on vähän vieläkin :) Mutta pikkuhiljaa alkaa paikat valmistumaan. Kiitos!

      Poista
  3. Kaunis aula teillä yläkerrassa. Meillä vastaava tila ja samankaltaiset rappuset. Ihana tuo vanha lipasto. Kiva kun olette saanut vanhat valaisimet säilytettyä, nähnyt olen vastaavia. Mutta en tiedä enempää ko valaisimista, alkuperää tms. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika hauska, pitääkin tulla kurkkimaan teidän aulatilaa ja rappusia, jos olet niitä vain kuvannut. Vähän tuo vanha lipasto on eri tyyliä muiden huonekalujen kanssa, mutta antaa sen olla rauhassa erilainen :) Me haluttiin ehdottomasti säilyttää nuo vanhat valaisimet. Ne sopivat hyvin tilaan ja valaisevat tarpeeksi. Toivottavasti löydetään kadonneen/rikkoutuneen tilalle uusi. Jos vain jossain törmäät vastaaviin niin ilmoittele. Kuvut on valkoista lasia.

      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  4. Nuo valaisimet on kyllä tosi hauskat, kannattaakin säilyttää! Muutenkin kaunis aula.
    Hyvää viikonalkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin aika symppikset. Hieman nuo kiinnikkeet kellertää, mutta eipäs tuo haittaa.
      Mukavaa alkavaa viikkoa myös sinulle (näin viikon myöhässä, hups...)!

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...