Niin pitkään olen kuolannut kaikkea Tine K:lta ja vihdoin pääsin kotiuttamaan yhden ihanuuden meille! Kävin jälleen ihanassa Duo-Living lifestylemyymälässä Turun keskustassa ja sieltähän se löytyi, pitkään haavelistalla keikkunut Tine K.
Olin ihastellut pitkään upeaa tarjotinta ja odottelin sellaisen näkemistä myös uudessa mallistossa. Eipäs näkynytkään, joten olin hyvin tyytyväinen kun ehdin vielä löytämään tämän ihanuuden meille kotiin.
Voin niin kuvitella kesällä kantavani kylmät juomat ja naposteltavat terassille tällä tarjottimella. Eikä tuo mikään paha ole ihan vain koristeenakin. Ihastelin Duo-Livingissä vähän kaikkea, erityisesti jäin miettimään Kalklitirin maaleja, ne on kyllä niin upeita! Voisin kyllä hyvin niillä maalata meillä vähän joka paikkaa. Ja olishan tuolta liikkeestä voinut paljon muutakin kotiuttaa.
Nappasin kauppareissulta matkaan kevään ekat narsissit ja samalla oli syy viimein nakata kanervat menemään :) Nopea istutus ja koko komeus lähti etupihalle tuomaan meille kevättä.
Täällä on ollut kovasti hulinaa kun eilinen synttärisankari palasi veljensä kanssa aamulla kotiin ja tänään vietettiinkin meidän pienimmän murusen 1-vuotispäivää. Itse syntymäpäiväjuhlia vietetään vasta viikon päästä, joten nyt juhlistellaan ihan pienimuotoisesti. Minun vanhemmat ja isovanhemmat tulivat myös pohjoisesta, joten laatuaikaa heidän kanssaan on tiedossa koko viikonlopulle <3 Ja kyllähän me täällä myös noita lentopallon pudotuspelejä jännätään!
Ihanaa viikonloppua!
Tuo on niin ihana tarjotin :-) voisin sen myös kotiuttaa koska vaan :-)
VastaaPoistaNarsissit ♡
Mukavaa viikonloppua ♡
Pitkään oon tuota ihastellut ja haaveillut sen hankkimista ♡
PoistaIhana on kyllä kotia kukilla koristaa ♡♡
Mukavaa viikonloppua ♡
Niin kaunis tuo tarjotin!!!! ❤ Nappaisin kyllä meillekin jos tulisi vastaan :) Ihanaa viikonloppua ❤
VastaaPoistaTuohon on kyllä kiva laittaa sitten kaikkia asetelmia ja muuten pitää esillä :) hyvä ainakin perustella kaikki ostokset :) :)
PoistaIhanaa viikonloppua ♡
Kaunis tarjotin ja ihana lupaus keväästä nuo narsissit.
VastaaPoistaKevättä on kyllä mukava odotella :) nyt ilmakin näyttää taas paremmalta!
PoistaTodella kaunis tarjotin!! <3 Käy tosiaan jo koristeena! Ihanat narsissit, ne kyllä kuuluu kevääseen :) Kiva viikonloppu teille luvassa, nauttikaa toistenne seurasta! <3
VastaaPoistaMinustakin kyllä yksinkertaisen kaunis <3 Narsissit kuuluvat kyllä kevääseen ja häin niitä jo tänään hieman lisää, hih...
PoistaViikonloppu perheen kanssa on parasta, vielä kun saan miehenkin kotiin niin on täydellistä <3
Olen myös ihastellut samaa tarjotinta ,on se vaan niin kaunis♡ Hyvää viikonloppua!
VastaaPoistaMonessa paikassa olen minäkin tuota ihastellut. Viimein sattui ihanuus eteen ja kotiin se oli pakko kiikuttaa :)
PoistaIhanaa viikonloppua!
Todella kaunis tarjotin! Kivaa viikonloppua♥
VastaaPoistaTykkään kyllä kovasti! Ihanaa viikonloppua myös teille <3
PoistaOnnea pienelle murulle <3 Ihana tarjotin!
VastaaPoistaIhana pieni muru kiittää, hän ollut oikea päivänsäde, osannut ottaa kyllä kaiken ilon irti isovanhempien huomiosta <3
PoistaAivan upea tarjotin. Kävin tuossa liikkeessä Turun reissulla, ja siellä oli kaikkea ihanaa.Keväinen ja aurinkoinen narsissiasetelma. Mukavaa viikonloppua sinulle :)
VastaaPoistaTuo liike on niin ihana, aina siellä vaan ihastelee kaikkea kaunista!
PoistaIhanaa viikonloppua myös sinulle!
Söpö tarjotin! Ja Duo-Living on iiiiihana putiikki! :) Hymyä viikonloppuun!
VastaaPoistaEikö olekin ihana liike! Muistankin kun piipahdit siellä sinun Turun reissulla!!!
PoistaAurinkoista viikonloppua!
Ihana tarjotin!!! Kauniit narsissit<3
VastaaPoistaLeppoisaa lauantaita!
Oikein leppoisaa lauantaita myös sinulle!!!
PoistaTuota tarjotinta minäkin olen blogeissa ihastellut :)
VastaaPoistaSiellähän minäkin olen tuota useaan otteeseen ihastellut :)
PoistaAivan ihana Tine K, samaa tarkotinta olen minäkin ihastellut useaan otteeseen!
VastaaPoistaJa samalla täytyy todeta, että tosi kivalta näyttää tuo raitakori, itse näin H&M Home myymälässä vain niitä perusvärisiä, mutta tuo näyttää tosi raikkaalta. :)
Mukavaa viikonloppua! <3
Nuo Tine K:n tuotteet kyllä ihastuttaa ja paljon! Näin sen perusvärisen korin kans siellä, mutta tuo raitanen oli jotenkin niin heti mulle tänne ostos :)
PoistaIhanaa viikonloppua sinullekin Jenni!
Hauskaa viikonloppua Laura, tosi upea ostos <3
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua sinullekin <3
PoistaOijoi, tuosta tarjottimesta haaveilen myös <3 Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on vaan niin kerrassaan kaunis.On muuten kivan näköinen tuossa hellan takana :)
VastaaPoistaTuo on kyllä todella kaunis. Tuonne Duo-Livingiin jäi vielä yksi sellainen ;) eli vielä ehtii sellaisen saada.
Poistavoin kuvitella tuon myös minun haaveiden keittiöön lieden taakse :)
Oi tuo on kyllä ihana <3
VastaaPoistaSuunnittelen reissua turkuun, mitä sisustuskauppoja siellä on?!
Turussa on kyllä aika kivoja sisustuskauppoja keskustassa sekä lähikaupungeissa, Loviisan Aitta, Adalmiinan helmi, Duo-Living, tuosaa mun lempparit :) ilmoittele kun tulet, jos vaikka haluat opasta mukaan :)
PoistaMä tuun miehen ja lasten kanssa mut aloin miettiä josko saisin miehet jonnekkin ja voitais kierrellä kaupungilla vauvan kanssa!:) ois kiva nähä, ilmoittelen!
PoistaVoi kuulostaista kivalta, jos vaikka minäkin pääsisin vaan tuon pienimmän kanssa :) ilmoittele koska ootte ulossa ja onnistuuko :)
Poista