On aina ihanaa saada ystäviä kylään ja viettää heidän kanssaan kunnolla aikaa. Usein teemme yhdessä hyvää ruokaa,eikä viime viikonloppu ei ollut siitä poikkeus. Pitkästä aikaa kaivoimme fonduesetin esille ja täytimme kulhot hyvillä raaka-aineilla. Siinä se menikin ilta rupatellessa ja syödessä.
Fondue kuuluu racletten lisäksi suosikkeihini, koska ruokaa voi laittaa yhdessä, samalla seurustellen, ilman suurempaa ruoan valmistamista. Lyhyesti sanottuna helppoa ja hyvää. Ihan en kaikkea ehtinyt laittamaan pöytään ennen kuvien ottoa, mutta tällä kertaa mentiin muutenkin aika simppelillä valikoimalla. Juustofondue jätettiin väliin ja tehtiin pelkkä öljyfondue. Lisäksi tarjolla oli erilaisia kastikkeita.
Onko teillä kivoja ideoita vastaaviin iltoihin ystävien kanssa?
Laura
Meillä järkätään illanistujaisia ja ne ovat kyllä parhaita <3 <3
VastaaPoistaIllanistujaiset on aina niin parhaita. Just niitä meilläkin vietetään aina ystävien kanssa meillä tai ystävillä <3
PoistaIllanistujaiset ovat parhautta<3 Ja huippua seurusteluruokaa tuo fondue-ruoka!
VastaaPoistaNiin parhaita <3 Fondue on kyllä niin mahtava tapa laitta ystävien kanssa ruokaa rauhassa ja samalla saa juteltua ajan kanssa.
PoistaKyllä illanistujaiset ja kahvihetket ovat parhaita. Juuri tänään herkuteltiin kaverin kanssa korvapuusteilla. Oli meillä seuraa vielä pienistä ihanuuksista kun hänellä oli lapset mukana. Ihanaa <3
VastaaPoistaJust tuollaiset pienet hetket ystävien kanssa on parhaita. Ilman niitä en osais ollakaan :) Ne tuo niin paljon perusarkeen ja vielä kun ne pienet saa samalla leikkiä toisten kanssa
PoistaFondue on niin hyvää. Rentoa ja maistuvaa, ja jokaiselle löytyy jotain.
VastaaPoistaFondue on kyllä niin hyvää ja just rentoa mitä sanoitkin. Ei tarvi tehdä mitään ihmeellistä kunhan on hyvät raaka-aineet.
PoistaParasta on kiireetön herkuttelu hyvässä seurassa :)
VastaaPoistaTotta, ihan parasta <3
PoistaKuulostaa hyvältä! Meillä viihdytään ystävien kanssa usein samalla periaatteella; kokataan yhdessä, parannetaan maailmaa siinä samalla ja herkutellaan.
VastaaPoistaIhana kuulla, että muutkin tykkää samalla tavalla istuskella iltaa ja nauttia ystävie seurasta. Kaikki kivat vinkit on aina tervetulleita, yritetään aina keksiä jotain uutta kokeiltavaa :)
PoistaKiva kattaus ja kyllä vaan, illanistujaiset on niin mukavia!! Täälläkin niistä on onneksi saatu nauttia aika usein.
VastaaPoistaKiitos :) kattaus oli tällä kertaa aika yksinkertainen. Illanistujaiset on kyllä niin mukavia, niitä mielellään viettää ystävien kanssa.
PoistaIllanistujaiset on kyllä parhautta hyvässä seurassa :)
VastaaPoistaNiin on <3
PoistaTasaisin ajoin pidetään ystävien kanssa illanistujaisia! Ihan parhautta! :)
VastaaPoistaNoita oikein aina odottaa. Saa kuulla ystävien kuulumiset ja höpötellä samalla kaikesta muustakin <3
Poista