sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

DIY: Betonipöytä


Minun on nyt ihan pakko vilauttaa teille minun viimeisintä DIY -projektia, joka valmistui pikaisella aikataululla. Projekti on vielä hieman kesken, mutta se ei estä minua nyt esittelemästä sitä teille. Kyseessä on siis betonipöytä, josta tulee meidän yöpöytä tai sivupöytä sohvan viereen. Olen suunnittellut pöydän tekemistä jo pitkään, mutta aloittaminen onkin ollut ihan toinen juttu. Erilaisia betonipöytiä on vilissyt blogeissa ja niitä on voinut ostaa aika huikeilla hinnoilla. Betoni on minulle jo sen verran tuttu elementti, ettei sen työstäminen ole enää mitenkään vaikeaa, joten halusin suunnitella itse oman näköisen pöydän. Pöydän joka myös hieman erottuisi muista pöydistä. 

Suunnittelin pöydän ja kysyin ystävääni auttamaan minua pöydän tekemisessä. Tähtäimessä oli saada pöytä valmiiksi Sauvon Raudan 1vee juhliin, joita vietettiin naistenillan merkeissä. Olin itse illassa esittelemässä tekemiäni betonitöitä, antamassa naisille inspiraatioita ja myös ohjaamassa betonisten kynttilänjalkojen tekemistä. 


Pöydän kansi on tehty betonista ja jalat on teetetty mittojen mukaan. Alunperin jalkojen putkien piti olla neliskanttisia ja hieman ohuempia, mutta pyöreillä jaloilla pöytä sai hieman pehmeämmän lookin ja nyt se sopii paremmin esim. makkariin. Halusin jalat myös menevän keskeltä ristiin ja näin tuovan oman pienen lisän ulkonäköön. Jalat on suhutettu mustiksi, mutta kovassa kiireessä ne on suhutettu vasta osittain, joten ne pitää maalata vielä uudelleen. Betonipinta pitää myös vielä kevyesti hioa ja käsitellä. Sitten pöytä alkaakin olemaan valmis. 


Olen supertyytyväinen, että sain tämän projektin viimein tehtyä ja nyt se on jo viittä vaille valmis. Nyt sormet syhyää kohti seuraavia projekteja, mutta sitä ennen taidan tehdä tällä pöydälle vielä kaverin. Ja ehkä myös ystävälleni, joka auttoi projektin toteuttamisessa. Iso kiitos H <3


Lupailin laittaa postauksen teille jo eilen, mutta meillä oli eilen pojan 5vee synttärit ja niiden parissa minulla meni koko päivä. Illalla istahdin sohvalle ja nukahdin siihen istualtaan. Se siis siitä kirjoittamisesta.

Nyt lähden pikapikaa äänestämään ennen kuin viimeiset synttärivieraat saapuvat. Muistakaa tekin käydä äänestämässä!


Mukavaa sunnuntai-iltaa!


38 kommenttia:

  1. Wautsi wau, hieno pöytä tuli! Betoni on niin kaunis materiaali ja kiva tuo jalka, on vähän erilainen versio ja hyvä niin :) Mulla olisi Ikean sarjapöytä odottamassa betonikansia, terassille menisivät kesäksi. Rautakaupan kautta pitäisi mennä, matskut on taas loppu :D

    Leppoisaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 ihana lukea tällaista palautetta. Pöydästä tuli kyllä upea, ja lopputulos valmiina tulee olemaan varmasti tosi kaunis. En malta odottaa et saan projektin vietyä loppuun. Mulla kans tekis mieli tehdä terassipöytä samaan syssyyn ja ehkä tässä innostunkin sen tekemään. Sen verran nyt sain tästä tulta alle <3 ilmoittelehan kun saat omasi tehtyä.

      Oikein mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  2. Kaunis pöytä!
    Minäkin olen tässä suunnitellut, että noita betonitöitä pitää tehdä lisää tänä kesänä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 nyt ehdottomasti tekemään kaikkea kivaa betonista. Kesällä niitä voi tehdä ulkona tosi kätevästi.

      Poista
  3. Vau, onpa upean näköinen! Hieno.
    Tekisi mieli todella kovin päällystää nykyinen ruokapöytä betonipinnoitteella, mutta ei mitään kokemusta betonin työstämisestä. Taitaa siis jäädä haaveiluksi. :D
    Kerrassaan upeaa työtä ja ihana lopputulos. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 minustakin pöydästä tuli tosi kiva ja valmiina vielä parempi :) kannattaa vaan rohkeasti lähteä kokeilemaan, siitä saa tehtyä kaikenlaista kivaa!

      Poista
  4. Täällä kans on höyrähdetty betoniin ja tarkoitus ulos tehä ruokapöytä ja pöydät polyrottinkikalusteiden kaveriksi. Yhden valmiin betonisen pallin tilasinki jo Vepsäläiseltä ulos, mutta laitoin sen vierasmakkariin ns.yöpöydäksi. Sopivat minusta sisälle ja ulos eli monikäyttöisiä.
    Kiva pöytä tuli :) ja kiva ko saa omannäköisen jutun. Hyvää sunnuntaita sinne!

    Muuttuvakotini Päivi S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höyrähdystä on kyllä ilmoilla. Sen verran tuohon materiaaliin olen tykästynyt. Voisin vuorata melkein koko kodin betonilla, heh... Minullakin on haaveissa toteuttaa kesällä sohvapöytä tai penkki vastaavalla tyylillä. Toivottavasti ehdin sen toteuttamaan. Ne vepsäläisen netoni pallit tai jakkarat on todella kauniita!

      Mukavaa vappuviikkoa!!!

      Poista
  5. Vautsi! Onpas kyllä hieno! Kyllä tuota kelpaa esitellä ja ottaa mukaan sisustukseen♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Olen kyllä niin tyytyväinen pöytään. Vielä se odottelee suihkimista ja pintakäsittelyä.

      Poista
  6. Todellakin hieno! Täällä metsästetään juurikin betoni-ideoita kesää varten, pohjavalussa kun jää sen verran ainetta yli, että johonkin kivaan se pitää käyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Voi, mulla on pää täynnä ideoita ja niitä olen tässä hiljalleen toteutellutkin enemmän ja vähemmän. Niin minun tyylinen materiaali. Helppo ja kaunis! Ehdottomasti kannattaa ylijäämä matsku käyttää hyödyksi.

      Poista
  7. Oivoi, miten hieno! Näyttää nyt jo kauniin viimeistelylle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Syhi! Viimeistelyä pöytä vielä kaipaa, vaikka voisin pinnan helposti jättää tuollaiseksi rouheaksi.

      Poista
  8. Todella kaunis pöytä ja sä olet kanssa sellanen nikkari!! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S!! Kerrankin tällä nikkarilla on aikaa toteuttaa omia ideoita. Nyt olen saanutkin viime aikoina vähän kaikkea aikaiseksi. Tulee niin hyvä fiilis <3

      Poista
  9. Todella kaunis pöytä -olet taitava <3

    VastaaPoista
  10. Taitava olet!! Kaunis ja ihanan erilainen pöytä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ihana kuulla tällaista palautetta. Näitä ideoita on välillä kiva toteuttaa niin saa oman näköisiä ja persoonallisia huonekaluja.

      Poista
  11. Upea tosiaankin! Meillä sohvapöytään teetetty hitasarilla rautakehikko ja ite tehtiin betoninen kansi, kylläkään se ei ole vielä päässyt käyttöön kun olen tykästynyt tuohon valkoiseen ja lasiin! Vaihtelu virkistää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Se on varmasti hieno!!! Mulla on haaveissa toteuttaa tuollainen sun kuvailema pöytä meidän terassille kesäillä. Se olis kyllä niin ihana!

      Poista
  12. Todella kaunis pöytä, jotenkin kauhean kevyen näköinen, mutta silti rouhea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Pöydästä ei itseasiassa tullut niin painavaa kuin olin ajatellut. Onnistuttiin aika hyvin tuon kannen kanssa. En halunnut siitä liian paksua. Vaikeutta voi kyllä tuottaa samanlaisen tekeminen :D

      Poista
  13. Tosi hieno lopputulos. Mä haluaisin myös joskus kokeilla, mutta pitäis ensin jostain keksiä teelmökselle paikka ja käyttötarkoitus siltä varalta, että se vahingossa onnistuis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna!! Ehdottomasti vaan kokeilemaan. Betonijutut kannattaa aloittaa ensin pienemmistä töistä ja sitten saa hyvän tatsin kokeilla isompiakin juttuja. Tosin voisin kuvitella, että isompiakin juttuja voi tehdä kerta kokeilulla. Luota vaan itseesi niin onnistut!!!!

      Poista
  14. Blogisi on I-HA-NA! Minun blogistani löytyy sinulle pieni haaste. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Justiina <3 <3 Kävinkin heti haasteen kurkkimassa ja laitoin sen itselleni talteen.

      Poista
  15. Ompa upea!! <3 Betonitöitä ois hauska päästä itselläkin testaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli <3 Nyt vaan kokeilemaan tai kokeilet joskus mun kanssa kun ollaan pohjoisessa :)

      Poista
  16. Ihana pöytä ♥ Samaan aikaan kevyt ja tarpeeksi rosoinen.
    Onnittelut hienosta lopputuloksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaima <3 Juuri noita kahta havittelinkin, kevyttä ja rosoista ilmettä <3

      Poista
  17. Vau, ihana. Meillä on töissä tulossa tyhyilta, jossa mä opetan betonitöiden tekemistä. Betonihommat on kyllä koukuttavaa hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Betonihommien opettaminen on kyllä hauskaa puuhaa. Tuollakin naisten illassa oli yli sata naista ja hyvin meni. Voisin hyvin tehdä tuota useamminkin :)

      Poista
  18. Tosi upea! Osaat kyllä hienoja juttuja tehdä betonista. Itse haluaisin tehdä pitkähkön betonipenkin terassipöydän kaveriksi, mutta saa nähdä uskallanko yrittää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos <3 Betoniin olen kyllä niin hurahtanut... :) Oi tuollainen penkki olisikin upea. Hyväksyisköhän mies sellaista meille... meiltähän puuttuu edelleen terassin tuolit :D Uskallat tietenkin yrittää. Et menetä mitään yrittämällä!!!!

      Poista
  19. Tulipa hieno! Kylläpä osaatkin. :) Mä täällä iloitsen siitä, että JohannaL on luvannut pitää mulle betonikoulun kesällä. Nyt vain pitää miettiä, mitä haluan tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mahtavaa, että Johanna opettaa sua. Me ollaan usein pidetty tyttöjen iltoja betonin merkeissä ja aina on ollut tosi hauskaa. Voin lämpimästi suositella <3

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...