Näin lomalla sitä tulee mietittyä myös omaa kotia, asumista ja elämistä. Ja erityisesti nyt, kun olemme käytännössä vielä ilman kotia. Uusi koti on kyllä jo valmiina ja se odottelee meitä siellä Suomessa, mutta ei se vielä kodilta tunnu, koska emme ole siellä vielä päivääkään aikaa viettäneet. Uusi koti tulee olemaan jälleen kerran vain väliaikainen, joten mitään pysyvää ei ole edelleenkään tiedossa. Tuntuu hurjalta, koska viime muutosta ei ole kulunut vielä kovinkaan pitkää aikaa ja taas joudumme aloittamaan alusta.
Miksi näin? No vastaushan on hyvin yksinkertainen, mies sai töitä toiselta paikkakunnalta ja niin me kaikki luonnollisesti seuraamme perässä. Omat työkuviot ovat vielä hyvin auki, joten jännityksellä odottelen mitä elämä tuo tullessaan. Toivottavasti jotain hyvää, koska olen todella huono peukaloiden pyörittäjä.
Useimman blogini lukijat tietävät, että sen jälkeen kun saimme omakotitalon myytyä, olen haaveillut ihan omasta kodista. Väliaikaisiin ratkaisuihin olemme päätyneet useammastakin syystä, mutta tässä vaiheessa tuntuu tosi hyvältä sanoa, että onneksi emme menneet ja ostaneet syksyllä taloa. Tilanne voisi olla toisin. Nyt voimme rauhassa katsella elämää muuton jälkeen ja miettiä sitten niitä pysyvämpiä ratkaisuja. Tosin en osaa koskaan sanoa mikä on pysyvää, koska olemme hyvin liikkuvaista sorttia ja otamme mielellämme elämässä vastaan uusia haasteita ja juttuja.
Esikoisen aloittaessa syksyllä koulutie, on aika meidänkin oikeasti miettiä niitä pysyvämpiä ratkaisuja ja miettiä asioita niin, että jokainen meidän perheessä tulee olemaan jatkossakin onnellinen ja tyytyväinen ratkaisuihin joita teemme. Kaikki uusi taas jännittää, vaikka uskon kaiken menevän enemmän kuin hyvin. Tiedän olevani välillä hieman salaperäinen, mutta tuntuu paremmalta ensin makustella asioita omassa rauhassa ja kertoa niistä vasta sitten kun tuntuu oikeasti hyvältä.
Olenko muuten kertonut, että olen tällä hetkellä ensimmäisellä ihan oikealla neljän viikon kesälomalla? Hurjaa, että piti täyttää 32 ennen kuin pääsin kesälomalle :) Se tuleekin käytettyä täällä lomaillessa aika hyvin hyödyksi, vaikka voisin kyllä nautiskella lomani Suomessakin. Tämä tilaisuus piti vain käyttää hyväksi. Aika monta lomaa on äitiyslomien tai työpaikan vaihdosten vuoksi jäänyt kertymättä. Joskus aikoinaan ennen lapsia muistan olleeni kaksi viikkoa palkallisella kesälomalla, mutta siitäkin on jo vierähtänyt tovi aikaa. Seuraavasta "oikeasta" lomasta ei siis ole taas tietoa :)
Kotipohdiskelut saivat tänään tuulta purjeisiin, kun katselin ystävien pakkaavan laukkuja kotimatkaa varten. Puhuivat juhannussaunasta ja uusista perunoista <3
Näissä merkein toivottelen teille ihanaa loppuviikkoa ja lähetän lämpöä sinnekin!
Tsemppiä Laura! Kaikki tulee varmasti menemään tosi hyvin ja juuri niin kuin on tarkoitettu <3 <3
VastaaPoistaElämä on tehty elämistä varten!
Tuo on kyllä ihan totta. Aina huomana pohtivani tätä asiaa ja toivon, että kaikki menee hyvin. Elämä on todellakin elämistä varten. Ja onhan koti siellä missä mekin olemme. Tällä hetkellä siis täällä meidän matkassa :D
PoistaJännittävä vaihe sinulla elämässä! :) Itse olen juuri aloittanut työnhaun ja toiveena olisi saada syksyyn mennessä töitä. Mitään hoppua ei onneksi ole, mutta kovasti kaipaan jo takaisin työelämään. Ilmoittelehan milloin olette täällä päin liikkumassa, niin treffataan <3
VastaaPoistaNo sanoppas muuta, jännittävää todellakin. Sitä kun ei yhtään tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaa, toivottavasti jotain hyvää. Ja onneksi miehellä on töitä,joten no worries. Omaa vanhaa työpaikkaa tulee kyllä niin ikävä, erityisesti mahtavia ihmisiä, joiden kanssa sain tehdä töitä!
PoistaOlispa vaan ihana treffailla. Nythän me tullaan pyörimään siellä suunnalla enemmänkin, joten otetaan asiaksi sopia treffit <3
Ihanat uudet tuulet siellä puhaltaa. Muista luottaa ystävä rakas taitoihisi ja anna palaa :)
VastaaPoistaAurinkoista viikonloppua etelänlämpöön.
Sinä sen sanoit <3 Uskallusta ja rohkeutta vaan, niin enköhän pärjää ihan hyvin. Ja nythän on kaikki mahdollista :)
PoistaIhanaa aurinkoista juhannusviikkoa <3 Pianhan me jo nähdään!!
Kaikki loksahtelee paikoilleen ihan varmasti ! Ja mieti kuinka ihana on sisustaa uusi koti, vaikka väliaikainen olisikin!
VastaaPoistaOikein mukavaa viikonloppua sinne auringon alle <3
Toivotaan niin :) Ja uuden kodin sisustamista odotan innolla, vaikka aika haukeus oli tämä edellinen koti jättää. Saatiin se niin meidän näköiseksi. Toki samat kivat tavarat seuraa meitä tännekin kotiin :)
PoistaIhanaa juhannusviikkoa sinne <3 ja paljon lämpöä sinnekin!!!
Jännittävää..mutta kaikki kääntyy hyväksi ♡♡
VastaaPoistaSitä tämä tosiaankin on :) Kaikki menee varmasti hyvin, sitä en kyllä epäile. Ehkä vaan vähän jännitän :)
PoistaVoi että, toivon ja pidän peukkuja, että elämä tarjoaa teille juuri ne oikeimmat ja onnellisimmat puitteet! <3
VastaaPoistaKiitos sinä ihana! Uskon ja toivon, että tehtiin oikea ratkaisu ja ollaan tähän tyytyväisiä jatkossakin <3 Saan sitten myöhemmin myhistä hyvää päätöstä, vai mitä :)
Poista