lauantai 28. marraskuuta 2015

Last Christmas - näin sen täytyy löytyä!


Täällä on kuumeisesti etsitään joulufiilistä, koska kaipaan sitä ihanaa tunnetta mitä jouluhömpötys tuo mukanaan. Tänään kävin ostamassa vähän kukkia, kaivoin jouluisia tyynyliinoja esille. Tästä se siis lähtee.

Sain myös kivan haasteen ihanalta Anulta Arjen timantteja -blogista. Pääsin luvan kanssa hakemaan joulutunnelmaa viime vuoden joulukuvilla. Haaste ei oikeasti aivan näin mennyt, mutta en löytänyt omia vanhoja lapsuuden joulukuvia, joten sovelsin haasteen hieman oman näköiseksi. Viime vuoden joulukuvien välittämä tunnelma on juuri se mitä kaipaan. Toivon saavani loihdittua tuota samaa taikaa myös tänä jouluna, tähän kotiin. Näiden kuvien myötä myönnän myös ikävöiväni ihan himppusen meidän edellistä kotia.


Mihinhän laitoin nuo paperitähdet? Ne voisin hyvin kaivaa esille ja laittaa johonkin pieneen kuuseen. Jos ei entiset löydy, niin nämähän oli superhelppo toteuttaa.




Minulla onkin kiire kehitellä viikonlopun aikana tämän vuoden adventtikynttilät/kynttelikkö. Joka vuosi olen perinteisesti tehnyt ne nopeana tee-se-itse -projektina eli DIY -kyhäelmänä.


Lisäksi voisimme tehdä lasten kanssa viime vuoden tapaan jouluiset viirinauhat paperista. Lapset olivat omista tekeleistään niin ylpeitä, että niiden pois ottaminen olikin oma projektinsa :)



Ensi viikolla tiedossa on neidin koululla joulumyyjäiset. Toivottavasti voisin ostaa sieltä meille havukranssin ulko-oveen sekä kauniin piparkakkutalon. En nimittäin ole millään tavalla hyvä talon kokoamisessa, joten suosiolla hankin sen toisella tavalla.




Samanlaista joulutunnelmaa lähdetään siis hakemaan. Edessä on varaston kaivamista ja askartelua :) 

Tiedän ainakin, että S - Beauty of Life -blogista ja T - Idis ja Interiööri -blogista painii vähän samanlaisten ajatusten kanssa. Tartutteko siis tähän haasteeseen? Vapaavalintaisesti minun versiolla tai alkuperäisellä :)


Oikein ihanaa viikonloppua <3


10 kommenttia:

  1. Ihania joulutunnelmia viime joululta <3 tykkään niin katsoa näitä :)

    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä postaus, nostatti joulufiilistä täälläkin päässä :) Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Ihana jouluisia kuvia! Mulla on just tuo joulutunnelma ja täällä just tuunaan kynttilöitä...Tunnelmallista lauantaita <3

    VastaaPoista
  4. ihanan näköistä teillä ollut viime jouluna!!!Näistä tuli ainakin mulle lisää joulumieltä, kiitos siis=)

    VastaaPoista
  5. Kivat nuo viirit! :) Miten ne ovat seinällä kiinni? Ehkäpä askarrellaan täälläkin päässä!

    VastaaPoista
  6. Kauniita joulutunnelmia! Minä alan jo olla joululiekeissä - poikkeuksellisen ajoissa.

    VastaaPoista
  7. Menneitä jouluja on kiva muistella, kaunista on teillä ollut viime jouluna. Mullakin on joulusisustelu vähän hakusessa vielä, adventtikynttelikköäkään ei ole, tuskin tuleekaan jos sisustusinto on tätä luokaa...

    VastaaPoista
  8. Kaunista. Nuo jouluviirit on ihana ajatus! Jos ei noilla kuvilla joulumieli lähde virtaamaan, niin ei sitten kyllä millään. Uskon kuitenkin, että oot jo ihan fiiliksissä tämän viikonlopun laatikoista koristeita etsittyäsi. :)

    VastaaPoista
  9. Ihania joulukuvia viime vuodeltanne <3
    Mukavaa ensimmäistä adventtia.

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...