Nyt on koti kyllä laitettu hempeäksi. Makuuhuone täyttyi vaaleanpunaisesta, vaikka ajattelin alkuun olohuoneen hempeyden riittävän. Mutta ei näköjään riittänyt. Vaaleanpunaisen viltin olisin kyllä kaivanut esille muutenkin, mutta nyt huomasin kaivelevani esille myös lisää vaaleanpunaisia tyynyjä.
Vaikka pää pörrää hyvinkin paljon nyt noissa talo jutuissa (kiitos kaikista ihanista viesteista edelliseen postaukseen), en silti pysty olemaan pöyhimättä tyynyjä ja tekemästä kauniita asetelmia. Lisääntyvä valo on saanut minut lisäksi nauttimaan taas paljon enemmän valokuvaamisesta. Talven pimeinä hetkinä oli välillä jo aika tuskainen olo yrittäessä tallentaa jotain järkevää kameralle.
Kuvista ei aina ehkä huomaa huoneen kokoa. Makuuhuone on kuitenkin hyvin kompakti. Isot ikkunat ja peilikaapit tuovat huoneeseen lisävät tilan tuntua ja valon määrää. Lisäksi huone on reilusti yli kolme metriä korkea. Korkeus ja isot ikkunat ovat juuri ne asiat mihin olen tässä kodissa rakastunut. Rakastan myös takapihan isoa terassia, jonne pääsee olohuoneesta sekä makuuhuoneesta.
Päätinkin ensimmäistä kertaa näyttää mitä muuta huoneesta löytyy. Työpisteen olettekin jo aiemmin nähneet, mutta aivan koko totuutta en ole näyttänyt. Tiedätte varmaan miten muuttaessa asunnosta toiseen, jokaiselle huonekalulle ei löydy paikkaa. No niin on käynyt makuuhuoneessa olevalle lipastollekin. Lipasto on vähän niin kuin piilossa täällä. Päällä keikkuu telkkari, jota ei ole kertaakaan edes katsottu täällä asuessa.
Lipasto on aavistuksen liian romanttinen nykyiseen makuuni, mutta en halua luopua hyvältä puisesta lipastosta. Ajattelinkin jossakin vaiheessa "modernisoida" sitä uusilla vetimillä. Työpistekin on nykyään sullottu pieneen tilaan. Ei mitenkään ihanteellinen paikka, mutta tilanpuutteen vuoksi aivan hyvä tuossa.
<3
Todella raikasta ja kaunista! Kevätfiiliksellä.
VastaaPoistaKiitos <3 kevättä kohti alkaa vaaleanpunainen vaan lisääntymään :D
PoistaOi miten ihana petaus <3
VastaaPoistaKiitos Jenna <3
PoistaIhanan hempeää ja keväistä!
VastaaPoistaKiitos Anu, sitä se kyllä on :)
PoistaIhana tunnelma! Niin valoisa ja raikas tila. Tuo viltti on niin ihana(!) <3
VastaaPoistaKiitos Hanna <3 tykkään itsekin tosi paljon tuosta viltistä. Just ihanan keväinen/kesäinen :) kesään on toki vielä aikaa...
PoistaKaunista on! Ihana petaus ja tuo betoni(?)tasoinen yöpöytä tosi kiva.
VastaaPoistaKiitos <3 joo tuo on minun tekemä betonipöytä josta onkin pitänyt miljoona kertaa jo kirjoittaa. Oon ihan unohtanut!!!
PoistaNiin on, ihana tunnelma<3
VastaaPoistaVoi kiitos Katja <3
PoistaIhanaa roosaa! Pidän väristä kovasti, en vaan ole saanut sitä istumaan meidän kotiin. Ja, ihanan korkea huone teillä!
VastaaPoistaTykkään tosi paljon haalakan vaaleanpunaisesta/roosasta. Juuri tällaisina pieninä ripauksina tekee kyllä kivan keväisen ilmeen. Ymmärrän hyvin ettei tuo oikein joka kotiin istu. Tykkään itsekin monesta väristä, mutta en osaa niitä omassa kodissa käyttää.
PoistaKaunis makuuhuone ja ihanat värit! <3 Tuo vohvelipintainen torkkupeitto on todella kaunis!
VastaaPoista//Kaisa J - Koti-ikävä
Kiitos Kaisa! Oon niin innostunut tekemään erilaisia petauksia, ennen en osannut tätä lajia lainkaan. Nyt tuntuu, etten muuta haluis tehdäkään :D
PoistaOnpa ihanaa, nuo pastellisävyt ja sängyn petaus on kuin parhaastakin sisustuslehdestä! Haaveilen itse tuollaisesta muhkeasta tyynykeosta, pitäisi ehkä toteuttaa joskus. :)
VastaaPoistaOnko betoninen yöpöytä tehty itse vai ostettu jostain? Se on huikean nätti!
Voi kiitos <3 tällaista palautetta on kyllä mukavaa saada. Itse lisäsin reippaammin tyynyjä niin sain muhkeutta koko petiin :)
PoistaBetoninen yöpöytä on itsetehty. Pitääkin tehdä siitä ohjeet, pyydetty moneen otteeseen. Kiitos <3
Aivan ihanat pastellin sävyt, tulee niin keväinen fiilis<3 Kaunista, kuten aina :) Mukavaa viikkoa!
VastaaPoistaKiitos Souliina <3 pastellin sävyt on kyllä ihania. Enemmän taitavatkin olla mun sävyjä kuin kirkkaat värit.
Poista