keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Pientä ja kaunista


Ehdin pitkästä aikaa piipahtamaan taas kirpparilla, tosin piipahdus oli hyvin pikainen, koska olin lasten kanssa yksin liikenteessä. Näin kierroksella kauniin pullon, joka kiinnitti heti huomioni. Kaunis pullo edullisella kahden euron hintalapulla ei vaatinut sen pidempiä pohdiskeluja.



Pullo on mielestäni erityisen kaunis ja uskoisin sillä olevan jonkin verran ikääkin. Todellista käyttötarkoitusta tietämättä sujautin pulloon nyt yhden kauniin narsissin ja kiikutin koko komeuden meidän makkarin lipaston päälle.



Olen pullon lisäksi tykästynyt pieneen H&M Home löytööni. Pieni rasia on nyt jonkin aikaa toimittanut korurasian virkaa makkarissa hyvin tuloksin. Juuri sopivan kokoinen pienelle määrälle koruja, jotka muuten jäisivät lojumaan pöydälle.



Täällä on pientä jännitystä ilmassa, koska lasten synttärit lähestyvät. Ensi viikolla neiti täyttää 7 vuotta ja heti seuraavana päivänä meidän pienin täyttää 2 vuotta. Eikä mene kuin muutama viikko ja keskimmäinen täyttää 5 vuotta. Synttärikiireitä siis tiedossa...


21 kommenttia:

  1. Kaunis pullo! No teillä on vilinää ja vilskettä tiedossa:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykästyin niin tuohon pulloon <3 Joo meillä on kyllä nyt hommaa noiden synttäreiden järjestämisessä, huh huh...

      Poista
  2. Kauniita yksityiskohtia. <3 Kivoja synttärivalmisteluja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni <3 Toivottavasti ehdin saada kaiken valmiiksi ajoissa.

      Poista
  3. Upea lasipullo :) Kivoja synttärivalmisteluja sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3 Tuo pullo oli kyllä niin kiva. Pitää viikonloppuna alkaa valmisteleen synttäreitä, muuten tulee liian kiirus.

      Poista
  4. Onnea pikkuisille, meilläkin on nyt viikonloppuna 4v synttärit ja isosisko täytti juuri 19v. Ihastuttava pikkupullo, juurikin yhdelle kukkaselle kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika <3 Sulla onkin lapsilla isompi ikäero, varmasti mukavaa kun isosisko voi auttaa pikkusiskoaan jo monessa asiassa. Onnes siis sinnekin! Pullo on kyllä yksinkertaisen kaunis!

      Poista
  5. Mulla kans samanlainen pullo, löytänyt kirpparilta. Vanhoissa pulloissa on sitä jotakin ja vanhat apteekinpullot ovat
    yksi suosikki. Minusta on kivaa sekoittaa vanhaa ja uutta :)
    Nyt päivittään omaa blogiani ja sitten suuntana ulos, täällä nimittäin alkaa paistaan aurinko...aamulla -2 astetta pakkasta ja takassa tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hauska, olis kiva kuulla mikä tuon pullon tarina on, mutta sitä tuskin saankaan koskaan tietää. Minäkin tykkään yhdistellä uutta ja vanhaa, siten saa paljon mielenkiintoisemman sisustuksen.
      Teillä on ollut kyllä upea keli, täälläin paistoi aurinko ja keli oli todella upea. Lunta ei tosin ole enää lainkaan ja asteet reilusti plussan puolella.

      Poista
  6. Upea ja kaunis pullo :)
    Itsellänikin on todella vanha hajuvesipullo vessassa koristeena. Se on vain niin kaunis kaikkine yksityiskohtineen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Vanhoissa pulloissa on sitä jotakin mihin aina ihastun :)

      Poista
  7. Kauniita kuvia :) ja ihana löytö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija <3 Oli kyllä mieluinen ja edulline löytö. Pienestä sitä tuleekin iloiseksi :)

      Poista
  8. Kaunis löytö <3
    Pian onneksi nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin aika kiva :) Niinpä!!! Pian nähdään <3

      Poista
  9. Ihana pullo! Mulla on tuo sama h&m:n rasia myös yöpöydällä sormusrasiana :) Sekin on aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tuo rasia on niin kiva koruille, ei liian iso eikä liian pieni, just sopiva päivn koruille :)

      Poista
  10. Onnea sankareille! Kaunis pullo, ja meil tais olla projekti vähän kesken, hiihiii!

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...