Viikonloppuna oman kodin koristaminen Halloween-teemalla jäi vähäiseksi. Naapurista palautuneet koristeet laitettiin seinälle ja kahvittelin vielä itsekseni kotiin kiikutetuilla herkuilla. Muut söivät omansa vauhdilla, joten sain hetken itselleni. En valittanut. Kaiken juhlimisen lomassa, kodin remontti on taas edennyt isoja askeleita eteenpäin. Kyllä tästä taitaa jossain vaiheessa tulla valmis, vaikka välillä epätoivo iskeekin. Epätoivo tosin on aika väärä sana, koska ihan odotetusti tämä etenee.
Lauantaina on edessä Inspiration päivätapahtuma sekä gaala-ilta. Olen suuntaamassa Helsinkiin loppuviikosta yhdistetylle työ- ja vapaa-ajan reissulle. Perjantain pyhitän työnteolla ja lauantain juhlimiselle. Edessä ovat jälleen omalta osaltani syksyn odotetuimmat juhlat, koska näen paljon ihania ystäviä. Päiväohjelman jälkeen kokoonnumme taas isolla sisustusbloggaajien porukalla yhden ystävämme luo ja sieltä suunnistamme yhdessä illan rientoihin.
Onko siellä linjoilla muita juhliin lähtiöitä?
Täällä on kovasti odotettu viikonloppua, mutta viime päivien tapahtumat on vieneet juhlafiilikset tyystin. Olisi teitä kyllä ihana nähdä ♥ Yritän koota täällä itseni ja tulla mukaan.
VastaaPoistaTäällä odotellaan kovasti kans viikonloppua <3 Olisi ihana saada sinut meidän matkaan, toivottavasti tulisit. Varmasti tulisi myös hetkellisesti parempi mieli :)
PoistaIhanaa nähdä taas kaikkia!! <3
VastaaPoistaNo niin on! En malta odottaa <3
PoistaIhanaa! Nähdäänpä loppuviikolla 💕😘
VastaaPoistaMahtavaa taas nähdä!!! <3
PoistaJee, pian nähdään koko porukalla <3
VastaaPoistaNiin mukavaa, tämä tulee kyllä niin tarpeeseen <3
PoistaLauantaina nähdään! <3
VastaaPoistaLauantaina nähdään <3
PoistaIhana nähdä pian! <3
VastaaPoistaNiin on <3
PoistaIHANAA KUN NÄHDÄÄN - Tervetuloa yökylään <3
VastaaPoistaNiin ihanaa nähdä <3 Pääsen niin parhaaseen paikkaan yökyläileen!
Poista