keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Enää vain hetki




Syksy on vaihtumassa talveen ja täällä odotellaan jo lumen tuloa. Tuntuu hurjalta, koska vastahan oli kesä. Aika tuntuu taas juoksevan vauhdilla. No se ei toisaalta haittaa yhtään, en ole kovin syksyihminen. Pimenevät illat ovat ihanan tunnelmallisia, mutta myös samalla "ahdistavia". Rakastan valoa ja valoisia päiviä, joten valon väheneminen ei ole mieluisin juttu. Voin siis paljastaa odottavani jo aikaa jolloin päivä alkaa pidentymään ja valon määrä lisääntyy. 

Tänään havahduin, että lähden töihin hämärässä ja kun pääsen töistä on jo hämärää. Toki teen tällä hetkellä hieman turhankin pitkiä päiviä, mutta ei se pimeys ole enää kaukana iltapäivän tunneista. Olenkin alkanut ottamaan omaa aikaa viikonlopun kirkkaimpiin hetkiin. Silloin yritän siemailla valoa mahdollisimman paljon varastoon ja nauttia. Myös lähestyvä joulu saa ajatukset pimeydestä mukaviin askareisiin. Ensimmäistä kertaa vuosiin huomaan odottavani joulua innolla. Saisikohan nyt jo alkaa miettimään kausi/jouluvalojen laittoa? En tiedä mikä minua on puraissut, mutta liittyisiköhän tämä uuden kodin laittamisvimmaan? 

Olen myös alkanut miettimään askareita ja ideoita lähestyvää joulua varten. Jouluun kuuluu ehdottomasti itsetehdyt koristeet ja muut askareet, joita tehdessä saa mukavasti fiiliksen nostettua ja tunnelman luotua.


Nautitaan siis valoisista hetkistä, mutta myös niistä tunnelmallisista illoista!


psst... kiitos kaikille ihanista kommenteista pojan huoneen seiniin liittyen <3


8 kommenttia:

  1. Syksy on edennyt kyllä älytöntä vauhtia. Kyllä niitä valoja voi jo huoletta alkaa laittamaan... Itsekin suunnittelen laittavani viikonloppuna :)
    -Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on mennyt kyllä vauhdilla ja talvi näyttää uhkaavasti tulevan. Toisaalta jo odotan lunta, koska silloin on paljon valoisampaa. Ehkä niitä valoja voisi alkaa jo laittamaan. Olo alkaa ainakin olla jo odottavainen :)

      Poista
  2. Aivan ihanan valoisia ja seesteisiä kuvia tähän pimenevään syksyyn! <3 Kyllähän nyt täytyy jo innolla alkaa tunnelmavaloja virittelemään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Jotenkin sitä haluaa napata kuviin kaipaamani valoa. Ainakin hetken pystyy jotenkin taltioimaan ja tuomaan tänne bloginkin puolelle. Kyllä ne tunnelmavalot jo kutsuu mun nimeä, saa siis nähdä maltanko enää odotella.

      Poista
  3. Pystyn samaistumaan tuohon pimeysahdistukseen - minua on kahtena edellisenä vuonna ahdistanut ja jopa masentanut jatkuva pimeys ja huono keli. Tänä vuonna ei ole, tuntuu että aurinkoisia päiviä ja korkeapaineisia kelejä on ollut nyt enemmän. Tsemppiä siis! <3 Joulujutut tuovat loistavaa vastapainoa, ehdottomasti joulupuuhiin siis! Täällä on joululauluja soiteltu jo hyvä tovi... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pimeysahdistus on kyllä niin tiedossa joka kesän loppuvaiheella. Onneksi tosiaan näitä valoisia päiviä on ollut tänä syksynä todella paljon ja jos oikein muistan niin päivähän alkaa pidentymään jo parin kuukauden kuluttua, joten eihän tässä ole enää hätäkään :)

      Sielläkö on jo aloitettu joululaulut? Ehkä siis minäkin saan jo luvan virittäytyä tunnelmaan. Ekat joulutortutkin on jo nautittu <3

      Poista
  4. Ihan sama täällä, itse olen ehdottomasti kesäihminen ja valoisuus on ihanaa. Mukavaa kuulla, että joku muukin odottaa valoisampaa aikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on niin minunkin juttu <3 aurinko ja lämpö! Täällä suoraan sanoen jo lasketaan päiviä, heh...

      Poista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...