perjantai 30. joulukuuta 2016

Kohti uutta vuotta




Vuosi lähenee loppua ja moni siivoilee jo joulua pois kotoaan. Minäkin kannoin meidän pienen kuusen eilen ulos. Neulasia olisi ollut joka paikassa ellen olisi kätevänä naisena imuroinut niitä oksista suoraan muriin. Pääsin siis helpolla. Ison kuusen kohdalla en suosittele kenellekään samaa.

Eilen meille saapui ystäväperhe ja tänään toinen. Lähdimme porukalla uuden vuoden viettoon mökille. Tiedossa mukavaa yhdessä oloa, saunomista ja paljuilua.


Mukavaa loppuvuotta kaikille!

tiistai 27. joulukuuta 2016

Tilannekatsaus eteiseen


Voi miten ihana joulu meillä olikaan. Pääsimme nauttimaan siitä ystäviemme kauniissa kodissa, joka suorastaa huokui lämmintä joulutunnelmaa. Itse tosin sairastuin joulupäivänä ja olenkin pari päivää nyt maannut vuoteen omana. Hiljalleen olo alkaa kuitenkin normalisoitua. Onneksi muu perhe on ollut terveenä ja saanut nauttia lomasta kaikin siemauksin.


Meidän alakerta on edelleen keskeneräinen, vaikka olemmekin saaneet sitä pala palalta valmiimmaksi. Näin isossa projektissa on varmasti ihan luonnollista, että välillä tulee vaiheita jolloin pysähdytään nauttimaan siitä mitä on saatu jo aikaiseksi ja otetaan samalla hetki huilaustaukoa. Uuden vuoden lähestyessä remontti-innostus on alkanut kuitenkin nostamaan taas päätään ja sormet jo suorastaan syyhyää päästä tekemään hommia.


Meidän kodin eteinen on nykypäivän stardeihin nähden suhteellisen suuri kokoinen. Se luo omalta osaltaan mahdollisuuden toteuttaa erilaisia haaveita ja ideoita. Portaiden alle laitettiin Ikean Stuva-sarjan kaappi ja säilytyspenkki, jotka kokonsa puolesta menevät hyvin matalaan tilaan. Nyt kuitenkin ideat ovat saaneet tulta alleen, joten voi olla, että järjestys tulee olemaan jotain muuta myöhemmässä vaiheessa. Haaveilen nimittäin laittavani lapsille voimistelurenkaat portaiden alle. 

Eteisen perältä löytyi alunperin vanha kylmäkaappi, joka oli meille aivan turha. Se saikin lähtöpassit jo heti remontin alussa ja tilaan tehtiin vaatehuone. Vaatehuoneen myötä emme kaipaa eteiseen suurta vaatekaappijärjestelmää. Tarkoituksena on laittaa seinille kevyitä naulakoita tai vastaavia, joihin voi helposti laittaa takkeja, laukkuja ja huiveja roikkumaan. Vieraita varten suunnittelin ulko-oven viereen jonkinlaista vaaterekkiä.


Portaikon ja eteisen lähtötilannetta ennen remonttia ja remontin keskeltä pääset näkemään täältä. Aika iso muutos on tilassa tapahtunut ja eteenpäin mennään koko ajan. Eteisessä on kyse enää sisustamisesta ja tilaan tulevien ovien hankkimisesta. Ulko-ovi on hankintalistalla kärkisijoilla, kuten myös vaatehuoneen, vessan ja kodinhoitohuoneen ovet. Pienestä on siis kiinni tämänkin tilan valmistuminen.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Himmeli


Meidän joululoma alkoi eilen kun suljin työpaikkani oven. Suljin sen samalla viimeistä kertaa, koska ensi vuonna puhaltaa uudet tuulet. Olen asiasta erittäin onnellinen ja voisin sanoa olevani todella innoissani. Kuitenkin ennen uusia työkuvioita tämä perhe siirtyy lomamoodiin ja aikoo todellakin nauttia. Blogikin on kulkenut viime aikoina rauhallisemmissa merkeissä, koska kaiken joulutohinoiden ja työkiireiden lisäksi meidän perhe on ollut viimeiset neljä viikkoa oikea sairastupa. Onneksi hiljalleen alkaa tämäkin tauti olla voitettu.


Sain kotiimme Luhta Homen kauniin metallisen himmelin, joka sopii mielestäni meille todella hyvin. Olisin voinut ripustaa himmelin moneenkin paikkaan kotonamme, mutta halusin jouluisempaa ilmettä myös meidän yläkerran aulatilaan. Tästä himmeli näkyy lähes jokaiseen kotimme tilaan yläkerrassa, joka on pääsääntöisesti tila missä meidän perhe oleilee. 

Tämä kaunis himmeli kestää aikaa pilliversioita paremmin, eikä tarvitse pelätä sen menevän helposti rikki. Himmeliä on saatavilla myös valkoisena. Valitsin meille kuitenkin mustan, joka on ollut omalla haavelistalla jo pidemmän aikaa. 




Tunnelmallista aatonaattoa <3


*Himmeli saatu bloginäkyvyyttä vastaan

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Tummanpuhuvia joulutunnelmia ja kirjasuosituksia


Ihanaa, enää muutama työpäivä ja saa siirtyä lomatunnelmiin. Joululoma on nimittäin tänä vuonna ihanan pitkä, yli viikon. Olen lähes aina tehnyt joulun välipäivät töitä, joten tämmöinen lomailu kuulostaa jo tässä vaiheessa loistavalta. 

Innostuttiin meidän neidin kanssa laittamaan saunatuvan puoltakin hieman jouluisemmaksi. Itsessään meidän tumma saunatupa on mukavan tunnelmallinen, joten jouluisen ilmeen saamiseksi ei paljoa tarvinnut tehdä. Laitoin muutaman männyn alun vanhaan lasipulloon (kirpparilöytö 1€) ja kauniin paperisen joulukoristeen kylkeen. 



Kaivoin kaapista esille Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin Hyvää joulua -kirjan. Tässä jouluisessa reseptikirjassa on niin paljon ihania maistuvia ideoita. Jo pelkkien kuvienkin puolesta voin suositella kirjaa. 

Tänä vuonna olenkin törmännyt useisiin kauniisiin kirjoihin, joista lähes jokainen on suomalaista käsialaa. Minun joululahjatoiveena onkin tänä vuonna Susanna Venton ja Riikka Kantinkosken upea Green Home Book (vink vink)



Tämän joulun vietämme ystäviemme luona ja tarkoituksena on alkavalla jouluviikolla miettiä joulumenua. Sen vuoksi tutkimmekin Hyvää joulua -kirjan tarkkaan, jotta voimme heittää uusia ideoita vanhojen tuttujen jouluruokien sekaan.





Ihanaa neljättä adventtia <3



lauantai 17. joulukuuta 2016

Pehmeyttä ja kotoisuutta




Rakastan kodin sisustamisessa pehmeitä materiaaleja kovien pintojen ja selkeiden linjojen kaveriksi. Alakerran takkahuone on ollut tähän saakka tila, jonne on vain raahattu kaikki ylimääräinen, paikkaa hakeva huonekalu. Tila on ollut enemmänkin luotaan työntävä kuin kutsuva. Pienillä muutoksilla sain mielestäni tilaan pehmeyttä ja kotoisuutta, joka sai aikaan sen, että tilassa viihdytään nykyään paljon paremmin.

Sain ystäväni avustuksella ostettua meille himoitsemani Annon Jalpaikka -maton. Ehdin jo pelkäämään, etten löydä mattoa enää mistään, kunnes bongasin sen vielä Helsinkiläisestä liikkeestä. Onnekseni ystäväni osti sen minulle ja sain järjestettyä sille vielä helposti kotiinkuljetuksenkin. Pehmeyttä lisäämään kaivoin varastossa olleen taljan esille ja kiikutin erilaisia tyynyjä sohvalle. 


Ihanaa viikonlopun jatkoa <3

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Alakerran lähes valmis kylpyhuone


Täällä on ahkeroitu alakerran wc:n parissa. Tämä harmaita hiuksia aiheuttanut tila alkaa vihdoin valmistumaan ja voimme huokaista helpotuksesta. Aivan koko tilaa en kuitenkaan voi vielä kuvata, mutta tässä hieman alkupaloja wc-remontista.


Suunnitelmiin tuli ikävämpiä muutoksia, joiden johdosta päätimme toteuttaa alakerran wc:n, suihkutilan ja kodinhoitohuoneen suunnitelmista poiketen. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen ja voin jopa todeta tilan olevan nyt paljon kivempi kuin aikaisemmin suunnittelemamme. Nyt tila sopii myös paremmin tämän talon tyyliin. Wc toki kaipaa vielä pehmeyttä kalusteilla ja pientuotteilla, mutta isoimmat pinnat olemme nyt saaneet tästäkin projektista tehtyä.

Olen etsinyt tilaan isoa peliä, jossa on mustat ohuet reunat. Etsinnät eivät ole tuottanut haluttua tulosta, joten luultavammin teetän allaskaapin päälle mittatilauksena sopivan kokoisen peilin. Tällä hetkellä peilinä on toimii vanha peili, jonka vain nostin tason päälle.


Lattiassa on yläkerran vessasta tuttua Octacon-laattaa ja seinissä taas 15x15 valkoista laattaa. Mietin pitkään mattapintaisen ja kiiltävän välillä. Lopulta tulin siihen tulokseen, että haluan tilaan kiiltävän laatan. Allaskaappi on Ikean Godmorgon, jonka päälle tilasimme valumarmorisen allastason.

Wc:n oikealla puolella on suihkunurkkaus, joka kaipaa vielä viimeistelyä, joten siitä kerron teille myöhemmin lisää. Ehdin jo tuskastella seinään tulevaa patteria, kunnes meidän putkimies ehdotti seinään kiinnitettävää pyyhekuivanta. Tämä ehdotus oli sen verran houkutteleva, joten sen toteuttaminen on vielä edessä.


Tiedättekö tunteen kun vihdoin piiiitkä, monen ongelman kautta valmistunut tila alkaa näyttämään tältä. Voin kertoa, että tunne on loistava. Remontti olisi voinut edetä suunnitellussa aikataulussa, mutta kaikki ei mennyt aivan niin kuin niiden olisi pitänyt mennä. Tämä on aihe, josta voisin kirjoittaa maratonin mittaisen vihaisemman kirjoituksen, mutta ennen siihen ryhtymistä nautin tilasta ja mietin onko avautuminen järkevää. 


Rakkaudella, 
Laura

tiistai 13. joulukuuta 2016

Pöytä kuntoon ja suunnitelmat valmiiksi


Aika tuntuu lentävän siivillä ja joulu on jo kohta ovella. Samalla omassa elämässä tapahtuu isoja muutoksia, joista olen todella innoissani. Nämä kyseiset muutokset ovat vieneet paljon omaa aikaa ja vielä kun pääälle laittaa työt, arjen kiireet ja kodin kunnostamisen, niin voidaan puhua ettei minun päivästä tekeminen lopu aivan helpolla.


Innostuin viikonloppuna laittamaan olohuonetta ja ruokailutilaa. Samalla kokeilin ruokapöydälle vaaleanharmaata pellavaliinaa, jonka ostin Anttilan alennusmyynneistä. Liina jää harmillisesti hieman vajaaksi pitkälle pöydälle, mutta onneksi sitä pystyy fiksailemaan pidemmäksi.



Vietämme tänä vuonna poikkeukselisesti joulun ystäväperheen luona, joten meidän ei tarvitse sen vuoksi omassa kodissa kovin laitella joulua. Mutta vuoden viimeisiksi päiviksi kotimme täyttyy ystävistä. Pari ystäväperhettä nimittäin matkaa meille vuoden vaihetta viettämään. Luultavasti oleilemme muutaman päivän meillä ja karkaamme uudeksi vuodeksi mökkeilemään. Sen vuoksi liinaakin pitää sovittaa valmiiksi ja suunnitella hieman tulevia ruokailuja. 

Onnekseni olen haalinut kasaan kymmenen erilaista wieniläistuolia (joista osa edelleen odottaa maalausta) ja näin saamme koko porukan mahtumaan saman pöydän äärelle. Viimeisimmän erittäin hyvä kuntoisen tuolin löysin neljällä eurolla. Ei lainkaan paha hinta. 



Joko teillä on koti puunattu valmiiksi joulua varten ja lahjat hankittu? Me ollaan niiden osalta myöhässä aikataulusta, mutta ehkä me pinnistetään tämä viimeiset päivät ja päästään sitten rennosti viettämään joulua ja uutta vuotta. 

Minusta ei ole hetkeen kuulunut, koska koneeni ei jostain syystä päästänyt minua nettiin useampaan päivään. Ihanaa kun ongelma vihdoin saatiin korjattua.


Ihanaa viikkoa <3

torstai 8. joulukuuta 2016

Jouluisempi olohuone ja sohvapöytä pohdintaa



Voi miten ihanaa, enää muutama viikko ja päivä alkaa pidentymään. Kyllä tätä pimeyttä onkin kestänyt liian kauan. Täällä ollaan sairasteltu urakalla, mutta valoa näkyy jo tunnelin päässä. Tämä taitaa olla pahinta aikaa lapsiperheissä, koska joka puolella jyllää jonkinlainen pöpö jos toinenkin.

Päätin vihdoin laittaa siniset tyynyliinat kaapin perälle ja kaivaa talvisemmat esille. Olen tehnyt kuusi- ja peuratyynyliinat noin pari vuotta sitten ja tykkään niistä edelleen tosi paljon. Tyynyjen vaihtamisen myötä olohuoneeseen tuli heti jouluisempi ilme. Tarkoituksena on löytää olohuoneeseen vielä lämmin viltti, jonka sisään voisin käpertyä pakkaspäivinä. Sen pitäisi toki olla sen verran iso, että muutama muukin kylmävarvas mahtuisi sen alle lämmittelemään.



Olen viime päivinä surffaillut netissä etsien meille sohvapöytää. Toisaalta haluaisin löytää "the pöydän" käytettynä, mutta toisaalta haluaisin repäistä ja ostaa sellaisen pöydän jonka perään olen jo pidemmän aikaa kuolannut. Tällä hetkellä meillä on olohuoneessa, saunatuvassa sekä alakerran takkahuoneessa väliaikainen pöytä. Tarkoituksena on siis löytää jossakin vaiheessa jokaiseen tilaan sopiva sohvapöytä. Takkahuoneen suhteen en pidä kiirettä, koska reilu pöytä toimii loistavasti leffailloissa ja illanistujaisissa. Ja niin kuin moni ehkä arvaa, olen myös suunnitellut tekeväni yhden pöydän itse.



Mikä olisi teidän mielestä tähän tilaan paras ratkaisu? Jatkaa pöydän hakemista kirpputoreilta (kyllä niitä siellä on, mutta koska se tulee vastaan), ostaa pitkään haaveilemani designpöytä vai tehdä itse? 


Leppoisaa viikonjatkoa!


maanantai 5. joulukuuta 2016

Herkullinen banaanileipä


Olen aina rakastanut amerikkalaisia herkkuja ja banaanileipä kuuluu ehdottomasti näihin suosikkeihin. Aika usein minulta kysytäänkin reseptiä leipään, joten päätin sen nyt tänne blogiin raapustaa. Tällä kertaa kokeilussa hieman muunneltu oma versioni, joka onnistui kyllä todella hyvin. Lisäsin joukkoon kanelia, joka toi leipään kivan jouluisen vivahteen.

Banaanileipä eli banana bread ei ole nimensä veroisesti leipää, vaan enemmänkin makea leivonnainen. Leivän päälle sopii kuitenkin niin makea kuin suolainenkin. Aika usein tämä tulee nautittua ihan tällaisenaan, mutta myös voin kera. Kuulostaa ehkä omituiselta, mutta suosittelen kokeilemaan.


BANAANILEIPÄ

2 ylikypsää banaania
2 kananmunaa
2 dl maustamatonta jogurttia
2 dl kaurahiutaleita
4,5 dl vehnäjauhoja
2 dl farniinisokeria
1,3 dl oliiviöljyä
2 tl leivinjauhetta
1 tl leivinsoodaa
2 tl kanelia
ripaus suolaa


Muussaa banaani haarukalla ja lisää joukkoon kananmunat hyvin vatkaten. Lisää tämän jälkeen jogurtti ja öljy koko ajan sekoittaen. Sekoita kuiva-aineet toisessa kulhossa ja lisää seos hiljalleen muiden ainesten joukkoon.

Voitele silikooninen leipävuoka ja kaada taikina vuokaan. Voit myös halutessasi käyttää toisenlaistakin vuokaa ja vuorata sen leivinpaperilla. Paista leipää uunin alatasolla 175 asteessa noin 45 minuutin ajan (kokeile tikulla).

Anna leivän jäähtyä vuoassa ja jos haluat oikein mehevän leivän, kannattaa se kääräistä useampaan leivinpaperiin ja nauttia vasta seuraavana päivänä. Leipä säilyy useita päiviä, jopa viikon kylmässä.


Banaanileipä sopii erinomaisesti joulupöytään tai viemiseksi ystäville. Leipää voi halutessaan maustaa pähkinöillä, siemenillä ym. Itse laitan usein mukaan pähkinöitä antamaan purutuntumaa leivälle, mutta tällä kertaa tein tällaisella jouluisemman version kanelilla. Kanelin voi korvata myös kardemummalla tai jollakin haluamallaan mausteella. 


Herkullisia hetkiä!

lauantai 3. joulukuuta 2016

Tummempaa ilmettä


Saunatupa, vilpola, millä nimellä tätä nyt kutsuisikaan...

Täällä ollaan otettu askel kohti valmiimpaa kotia. Ilmastointiputkien eristämisen ja puhallusvillan laittamisen jälkeen sain vihdoin luvan siivota saunan edessä olevan huoneen. Tämä ns. kakkosolkkari on hiljalleen muuttunut saunatuvaksi, jossa me mielikuvissa käydään vilvottelemassa ja rentoutumassa. 



Tämän huoneen värimaailmassa mennään askel tummempaan maailmaan. Kaksi seinistä on maalattu Tikkurilan takoraudalla ja loput paperilla. Sain tämän pienen nurkan laitettua valmiiksi, muun huoneen hakiessa vielä muotoaan. Löysin facebookin roskalavan kautta meille laverisängyn, jonka on tarkoitus hoitaa sohvan virkaa. Laitoin nyt patjan päälle valkoisen peiton, koska en ole vielä ehtinyt ompelemaan päällistä. Luultavasti se tulee olemaan tuttu ja turvallinen valkoinen. Tottapuhuen patjakaan ei ole vielä lopullinen, mutta halusin lähteä kokeilemaan miltä kokonaisuus näyttäisi valmiina.

Ostin ystävältäni tilaan 2x3m maton, joka oli hänen kotiinsa väärän sävyinen. Tässä huoneessa maton kellertävyys ei näy, eikä lainkaan häiritse. Matto on Elloksen Tanger, joka on todella mukavan pehmeä jalkojen alla. Ei siis ihme, että niin moni mattoa kehuu.


Viikonloppu alkoi mukavan leppoisissa merkeissä. Olin eilen nimittäin pikkujouluissa. Kävimme syömässä ja katsomassa stand up-keikkaa. En edes muista koska olen viimeksi nauranut noin paljon. Siitä sai hyvin virtaa tällaiselle minilomalle, nimittäin seuraavan kerran pitää palata töihin vasta itsenäisyyspäivän jälkeen.


Oikein leppoisaa viikonlopun jatkoa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...