Heti alkuun täytyy tunnustaa etten tiedä mikä tämän tilan nimike tulee oikeasti olemaan. Varmaan hieman pidempään asuessa nimi muotoutuu lopullisesti. Olkoon tämä siis vilpola, takkahuone, oleskelutila, pukeutumistila, vierashuone tai jokin muu. Joka tapauksessa nyt ollaan saunan edessä olevassa tilassa, josta pääsee myös olohuoneesseen ja keittiöön. Saunan ja suihkuhuoneen vastakkaiselta seinältä pääsee varastoon ja yhdeltä seinältä tulevalle terassille.
Tila on vielä keskeneräinen, mutta nyt aletaan puhumaan jo lähes valmiista tilasta. Tämä oli aikasemmin hyvin hämmentävä tila ilman lämmitystä. Huoneeseen pääsi niin olohuoneen kautta kuin myös alakerrasta portaita pitkin. Katto oli jätetty kauniisti auki, mutta sen jättäminen auki ei onnistunutkaan, joten sain hyvästellä korkean tilan. Tämä aiheutti pientä tuskaa, mutta jokaisessa projektissa on omat kompromissinsa, joten tämä oli yksi meidän.
Tilaan on saatu viimein kaunis iso ikkuna, joka on huoneen ehdottomasti paras juttu. Nyt huoneeseen tulvii päivän valoa ja valoa riittää myös saunan ja pesutilan puolelle. Ennestään tilassa ei ollut ikkunaa, vaan tilalla oli vanha kellastunut aaltoileva valokate, joka oli hyvin likainen ja suorastaan kammottava. Nyt tila näyttää aivan eriltä ja myös huomattavasti paremmalta.
Ennestään huoneen nurkassa oli epäkäytännöllinen ja hyvinkin vaarallinen takka, jota ei oltu enää vuosiin käytetty sen oikeassa tarkoituksessa. Takka purettiin ja tilalle suunniteltiin mustaa kaminaa, mutta budjetin venymisen johdosta tämä suunnitelma laitettiin odottelemaan parempaa hetkeä.
Tilaan tehtiin myös oviaukko ja asennettiin terassille vievä ovi. Tämä on askel kohti terassihaavetta, joka tulee toteutukseen luultavasti ensi kesänä. Oven kohdalla olleen seinän sisältä löytyi muuten edellisen talon isännän piilopullo, joka oli varmasti ainakin sen 25 vuotta vanha. Taisi mies unohtaa minne oli pullonsa kätkenyt ;)
Tässä vielä kuva tilasta ennen remonttia (kuva on itseasiassa tilalle eduksi). Laajempia ennen ja jälkeen -kuvia koko huoneesta tulen näyttämään remontin valmistuttua. Tällä hetkellä kuvan ulkopuolelle jää upeat tummat seinät, joihin olen todella tyytyväinen. Nurkassa kyyhöttävä ilmastointi laite odottaa edelleen piilotusta ja varaston ovi maalausta, joten päätin tällä kertaa esitellä vain toisen puolen tilasta.
Kompromisseista huolimatta "vilpola" tulee varmasti olemaan yksi talon parhaista paikoista. Sisustuksellisesti tila on haastava, koska ehyitä seiniä ei ole. Jokaiselta seinältä löytyy ovi tai oviaukko, mutta näen tilassa jo tietynlaiset huonekalut. Nähtäväksi jää miten saan suunnitelman toteutettua.
Hyvää alkavaa viikkoa!
psst... nimiehdotuksia otetaan vastaan :)