No nyt me mahdutaan hieman paremmin syömään, koska ruokapöydälle on uudessa kodissa ihan oma paikka. Edellisessa asunnossa pöytä oli aivan liian suuri pieneen keittiöön. Pöytä oli aivan keittiön vieressä ja lähes kiinni siinä. Kokkailu oli hankalaa ja jos halusi tiskikoneen auki, piti pöydän ääressä olevan nousta tuolilta ylös. Toki pienempi ruokapöytä olisi ratkaissut asian, mutta onneksi ei siihen kuitenkaan lähdetty.
Tila kaipaa selkeästi pehmeyttä, kuten tauluja seinille, mattoa lattiaan, verhoja ikkunaan. Mattoa en kuitenkaan voi vielä laittaa pöydän alle, koska lapset sotkevat sen verran paljon, joten parempi olla ilman mattoa. Verhotkin taitaa jäädä laittamatta, mutta muutaman taulun haluaisin seinälle. Ne tuskin tuo pehmeyttä tilaan, mutta siitä on hyvä lähteä liikkeelle.
Laitettiin olohuoneessa ollut valaisin ruokapöydän ylle. Valaisin on tällä hetkellä vielä liian korkealla, koska johto on liian lyhyt. Mies on kyllä tyytyväinen ettei koko ajan lyö päätänsä siihen, mutta ei se oikein kivalta näytä noin ylhäällä. Vai mitä mieltä olette? Parempi varmaan vaihtaa johto, jotta voi vapaasti säätää korkeutta. Ja ehkä vähän siirtää pöytää tai valaisinta keskemmälle.
Leppoisaa tiistaita!
Onpas kaunis ja pehmeän näköinen kun ikkunanpuitteet ovat puunsävyiset. Eihän tuo edes verhoja kaipaa :) Matto sopisi kyllä, mutta ymmärrän tuon siivoushaasteen.
VastaaPoistaKiitos! Nyt olen alkanut itsekin katsomaan ikkunanpuitteita ihan eri silmin, totta kyllä puhut! Pehmentää ilmettä paljon :) Verhot voi minustakin huoletta jättää pois (en edes osaisi päättää mitä tuollaiseen ikkunaan laittaisi). Matto olisi kyllä niin kiva, mutta lapset sotkee vielä niin paljon, että imurointi on nyt kätevää ja sotkut saa helposti siivottua :)
PoistaHyhältä näyttää! Nuo puunsävyiset ikkunanpuitteet on tosi kauniit.
VastaaPoistaKyllä minustakin valaisin olisi parempi pidemmällä johdolla. Meillä mökillä on sama homma odotuttanut jo monta vuotta, ei vain on saatu aikaiseksi...
Kiitos Liina <3 Mukava kuulla tällaista palautetta. Parempi pidentää johtoa, koska valaisin roikkuu minustakin liian korkealla. Mukava saada tukea tätä kautta omille perusteluille... miehille pitää asiat perustella :) Mullakin on paha tapa jättää asiat roikkumaan, enkä saa niitä tehtyä eli kauankohan tuo valaisin roikkuu liian ylhäällä :D
PoistaOnpa upea tuo teidän pöytä! <3 Minäkin tykkään, että puunvärinen ikkunanpuite tuo mukavaa pehmeyttä tilaan. Matto pöydän alla on tosiaan haaste lapsiperheessä, meiltäkin se jäi samasta syystä puuttumaan.
VastaaPoistaMukavaa tiistaita! :)
Kiitos Jeni <3 Tuo pöytä on ollut kyllä niin hyvä. Ei haittaa kolhut ja lommot, elämä saa puupöydän pinnalla näkyä. Matto olis niin kiva, mutta pakko antaa periksi ja olla vielä hetki ilman... tai varmaan parikin vuotta.
PoistaMukavaa elokuuta <3
Upea pöytä <3 Ja tietysti tuolit ja lamppu myös :) Meiltäkään ei löydy mattoa pöydän alta samaisesta syystä.
VastaaPoistaKivaa tiistaita!
Kiitos Jenna <3 Pöytä on kyllä tosi kiva ja on ollut tosi hyvä. Hyvä kuulla,etten ole ainoa joka joutuu saman syyn vuoksi luopumaan matosta. Sotkua tulee sen verran paljon, joten pakko tehdä siivoamisesta helpompaa :)
PoistaKaunista♥♥♥ Onpa muuten hassua, että nyt kun näkee teidän sisustusta tuossa kodissa, niin nuo ikkunanpuitteet näyttää jotenkin tosi kivoilta ja sopivilta (vaikka sillon sun kaa mietittiin, että miks ne on tuollaiset, eikä valkoiset):))))!
VastaaPoistaKiitos Viivi <3 Tuo on niin totta! Nyt alkaa oma silmäkin tottumaan noihin, eivätkä ne enää pistä niin silmään. Ennen muuttoa ajattelin, että ne on ainoat mistä en asunnossa tykkää ja nyt ne alkaakin näyttämään hyviltä :)
PoistaNoi tuolit ovat niin kauniit!! Meinaatko maalata loputkin mustiksi?? Pöytä on edelleen täydellinen <3
VastaaPoistaKiitos <3 Rrrakastan noita tuoleja. On tarkoitus maalata mustaksi vielä neljä tuolia. Meillä on siis maalaamatta viisi tuolia eli yksi jäisi alkuperäisen väriseksi... valkoinen vai tuo kellertävän puun värinen?? varmaan valkoinen... Tosin oon nyt tykännyt, että tuolit on eriväriset. Malttaako niitä edes maalata? Pöytään olen niin tyytyväinen. Puupöytä on kyllä niin loistava.
PoistaIhanan suuri tila pöydälle. Meille ei mahdu edes 6-hengen ruokapöytä. Eipä sille kovin usein ole onneksi tarvettakaan.
VastaaPoistaOlen kyllä niin tykästynyt, että pöydälle on viimein kunnon tila. Nyt se pääsee kunnolla esille ja siellä voi syödä rauhassa ilman häiriötä. Meille 6-hengen pöytä oli liian pieni. Huomattiin, että aina on puutetta tilasta, joten hankittiin siksi isompi. Olihan tämä edellisessä kodissa aivan liian iso, mutta nyt onneksi mahtuu hyvin.
PoistaHyvältä näyttäääää... tuolit ja pöytä:)
VastaaPoistaKiitos Frida <3 <3
PoistaUpea yhdistelmä kokonaisuudessaan! <3 Ja tuo lamppu on <3
VastaaPoistaKiitos Seija <3 Tykkään kyllä kaikesta mistä miellä tuossa on. Tosi hyvin olohuoneen lamppu istuu tuohon pöydän päälle, vielä kun sen sais alemmaksi :)
PoistaIhana pöytä ja niin ihan valoisalta näyttää teidän uusi koti! Oot kyllä ollut ahkera jos olet saanut jo purettua muuttolaatikot. Kirppistä varten pitäis käydä muuttolaatikoita läpi. Olis kiva saada ne tyhjäks, mutta minne ne tyhjennän, kirppikselle ilmeisesti kaikki vaan :D
VastaaPoistaJa onnea työpaikasta!
Kiitos Saija <3 Ahkerasta en tiedä... tuntuu, että olen ollut liiankin hidas tämän muuton kanssa. Mutta ei sitä töiden jälkeen jaksa purkaa laatikoita ja vapaapäivät ollaan oltu reissussa. Onneksi sitä ehtii rauhallisemmallakin tahdilla. Kirppispöytä olis aivan ehdoton itsellekin. Harmi etten pääse tänä vuonna Åblogien kirppistapahtumaan. Se olis ollut loistava paikka päästä tavarasta eroon :) Kirppikselle vaan ja kaikki vähemmän myytävä sitten Facebookin annetaan tai roskalava- sivustoille.
PoistaKiitos! Uusi työ on kyllä tosi mukava :)
Ihanalta näyttää teidän keittö ja tuo valkoinen lattia on niin kaunis ettei se mattoa kaipaakkaan. Kiva lamppu!
VastaaPoistaKiitos Souliina <3 Tuo lattia on kyllä todella kaunis. Siinä näkyy kyllä kaikki muruset, mutta sen siivoaminen on helppoa :)
PoistaUpea pöytä! Minäkin laskisin valaisinta alemmas. :)
VastaaPoistaKiitos vinkistä! Pakko se on laskea, toivottavasti saan tuon rakkaankin suostumaan :D
PoistaKivalta näyttää :) Laita Hellu istumaan pöydän päähän, niin ei kolhi päätään lamppuun...silloin voit laskea lamppua :)
VastaaPoistaKiitos <3 Hyvä idea, laitan siis yhden ylimääräisenä pyörivän wieniläistuolin tuohon pöydän päähän :) tuntuu lyövän paikassa kun paikassa päänsä lamppuun :)
PoistaValaisinta kannattaa laskea vähän alemmaksi. Tuolit käyvät tosi kivasti pöydän ympärille -tupareita odotellessa :)
VastaaPoistaEhdottomasti pitää se laskea, kaikki nämä vaan vahvistaa omaa mielipidettä. Ei ole kiva noin ylhäällä. Tervetuloa koska vain!!!
PoistaOi, onpas kaunista. ♥ Ja tuo teidän pöytä on kyllä upea! Omaan tulevaan kotiin olen juuri tuon tyylisestä haaveillut :)
VastaaPoistaKiitos Olga <3 Tuo pöytä on todella ihana ja toimiva. Meillä on parvekkeella saman tyylinen ruokapöytä, se on itsetehty (ystävä) ja sekin on tosi kiva. Eli tuon tyylisen voi tehdä myös itse :)
Poistatuolit! ❤️ Mä just tässä muuton keskellä pohdin, että mitä teen noille meidän wieniläisille. Mutta ehkäpä haalin niitä lisää ja teen niistä eri värisiä!
VastaaPoistaÄlä vain laita niitä pois! Haali vain lisää ja ne voi hyvin olla kaikki erivärisiä. Minusta nuo on kauniit yksinään vaikka eteisessä, koulupöydän tuolina, yöpöytänä... mielikuvitus on rajana :)
PoistaVau, upealta näyttää! Tykkään hirmusesti noista teidän tuoleista, ihanat ovat. <3
VastaaPoistaKiitos Mia! tuolit on kyllä niin kivat, tykkään itsekin tosi paljon :)
PoistaNuo tuolit♥♥
VastaaPoistaRuokapöydän tuolien vaihto alkais olla ajankohtainen, ja tässäpä hyvä vaihtoehto, yksi niistä monista :)
Kiitos Teija <3 Laita vain nämä korvan taakse :) Me ollaan tykätty näistä tosi paljon! Onhan tässä uusi ja vanhoja, joten sekin on sulle myös vaihtoehto. Kaikkien ei tarvitse olla uusia :)
PoistaUI, hyvälle näyttää! Valaisin vaan alemmaksi ;) Mä laitan nuo tuolit tilaukseen ;) Näyttäävät ihan todella upeille!
VastaaPoistaKiitos Minttu <3 Vinkistä vaari, valaisin pitää laskea :) Oi oi, kerrohan sitten laitoitko tosiaan tilaukseen. Nuo on niin kivat, että en voi kuin suositella!
PoistaOnpa kaunista!!! Oikein silmä lepää ♥ ♥ Ja nuo tuolit on kyllä niin kauniit, itse tykkään kovasti siitä että niitä on eriväreissä :)
VastaaPoistaVoi kiitos Jenni <3 Minä olen siirtänyt ja siirtänyt tuolien maalausprojektia. Jotenkin nyt tykkään, että ne on erivärisiä. Ehkä annan niiden vielä hetken olla tuollaisia ja sitten maalaan neljä ja jätän ylimääräisen tuolin alkuperäiseksi.
PoistaOnneksi ette lähteneet pöytää vaihtamaan, toi on aivan ihana !! <3
VastaaPoista